Kuvastin siteeraa

Etusivu
Galleria Rajatila
Galleria Saskia
Sitaatti
Jälkijunassa
Tietoja Kuvastimesta

Lisätietoja kirjoista

| 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006 | 2005 | 2004 | 2003 | 2002 | 2001

Alkuun

(tätä palstaa päivitetään silloin kun sopivia tekstejä osuu kohdalle. Ei siis joka kuukausi 2021)

5/2021
; että runous muistuttaa maalaustaidetta, ruoanlaittoa ja kosmetiikkaa siinä, että mikä tahansa suloinen tai kitkerä, kaunis tai kauhistuttava aistimus voidaan ilmaista runouden keinoin liittämällä tietty substantiivi tiettyyn adjektiiviin, vastaavaan tai vastakohtaiseen ;

Charles Baudelaire : Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia (2011/1857-1861), s. 245

Alkuun

4/2021
Ne ovat suurimmaksi osaksi pienikokoisia maalauksia (albumin lehtiä tai viuhkoja), joten katsojan on kumarruttava syvään niitä tarkastellessaan, on unohduttava niihin, sukeltauduttava niihin katseineen. Kun sitten on tunkeutunut maalauksiin niin syvälle, että ikään kuin löytää itselleen paikan pienen pienten puiden alla, jotka kasvavat järven rannalla, kolmella siveltimenvedolla luodussa veneessä tai kukkivalla hauraalla luumupuun oksalla kahden kirjavan linnun vieressä, niin silloin saa runsaaksi palkinnokseen suuren elämyksen: etuoikeuden tulla osalliseksi koko maailmasta, koko maailmankaikkeudesta, sen olemuksesta ja sen hengestä.

Lubor Hajek : Kiinan taide (1959), s. 72

Alkuun

3/2021
Sitten käydään läpi siveltimet, johtaja kuuluttaa jokaisen nimen ja oppilaat varmistavat, että se löytyy rasiasta, ja Paulan siveltimet ovat kauniita ja puhtaita, metallihelat kiiltelevät, harjakset ovat pehmeitä - laveeraussivellin, siankarvainen sivellin, akvarellisivellin, viivasivellin, puuvartinen suippokärkinen näädänkarva-Kolinsky ja hänen taikakalunsa: alaskankarhunkarvainen lakkasivellin, jonka hänen äitinsä Marie antoi lahjaksi lähtöä edeltävänä iltana. Joukossa on monia, joiden käyttötarkoituksesta Paulalla ei ole aavistustakaan; hän on pakannut ne mukaan niin kuin kootaan porukka ennen murtokeikkaa, varmistautuen sen jäsenten äänettömästä ja uskollisesta läsnäolosta, ja katselee niitä nyt uteliaisuuden vallassa: siinä ovat työvälineet maailman rakentamiseksi uudelleen.

Maylis de Kerangal : Maailma käden ulottuvilla (2019/2018), s. 38

Alkuun

2/2021
Hän ei usko, että ihmiset voivat ylipäänsä tuottaa yhtään mitään, jolleivat he saa työlleen hyväksyntää ja rohkaisua. Hänen käsityksensä on, että ihmiset, joiden luovaa itsenäisyyttä ja erakkomaisuutta ihaillaan, ovat yksinkertaisesti oppineet hoitamaan tuon hyväksynnän itse. He osaavat katsoa itseään ulkopuolisen silmin, taputtaa itseään olalle ja todeta tehneensä hyvää työtä. Mielikuva itsestään polttamassa savuketta keskellä yötä on Naïmalle varmempi merkki työnsä onnistumisesta kuin luottamus tuotoksensa laatuun, sille se, mikä ei ehkä näytä kuin työnsä ja savukkeensa ääreen hiljentyneeltä ihmiseltä, merkitsee Naïmalle hänen henkilökohtaisen vapautensa autuutta, ja siten vaistomaista halua jatkaa sitä, mitä hän tekee.

Alice Zeniter : Unohtamisen taito (2019/2017), s. 562

Alkuun

1/2021
Kyseenalaista on uskoa dramaturgisiin kaavioihin ja formaatteihin ja lähestyä aihetta rutistamalla ja muokkaamalla materiaalia valittuun sapluunaan sopivaksi. Yleensä lopputulos on ulkokohtainen, teoksen sisäinen energia ei hengitä. Paketti on siisti, mutta sisältö tyhjä, siitä puuttuu se jokin.

Kari Pirilä & Erkki Kivi : Elävä kuva - elävä ääni. Kolmas osa, Teos (2010), s. 27

Alkuun

12/2020
Tämä tekee hänestä mielenkiintoisen ranskalaisen nykykirjailijan : hänen lähtökohtansa ei ole niinkään ranskalainen kulttuuri tai ranskalaisuus sinänsä, vaan monikulttuurisuus, jossa ranskalaisuus on osa laajempaa kokonaisuutta. Ranskalaisuus ei keskity hänen tuotannossaan niin sanotun kuusikulmion alueen historiaan, politiikkaan, kansalaisiin, taiteeseen, filosofiaan, uskontoon tai ruokakulttuuriin. Se on kuitenkin hänen kirjailijuutensa ydin. Kosmopoliitti Le Clézio, joka arkielämässään käyttää rinnan ranskan, englannin ja espanjan kieliä, sanoo, että hänen todellinen kotimaansa on kenties kuitenkin ranskan kieli.

Tuija Vertainen : J.-M. G. Le Clézio, maailman ranskalainen
teoksessa: Päivi Kosonen et al (toim.) : Tarinoiden paluu. Esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta (2008), s. 129

Alkuun

11/2020
Teksti/kuva: Ovatko kuvat hallitsevassa asemassa vai alisteisia suhteessa tekstiin? Onko yhteyttä, keskustelua tekstin ja kuvan kesken? Ehkä haastava ristiriita, tai dramaattinen kiista? Epäsuhtainen pari? Entä ovatko teksti ja kuva hienotunteisia toisiaan kohtaan?

Parhaimmassa tapauksessa teksti ja kuva elävät symbioosissa. Pahimmassa tapauksessa ne ovat täysin vieraita toisilleen, vaikkakin pakotettuja elämään samojen kansien välissä.

Maria Laukka : Femton punkter för analys av bilderboken
teoksessa Hänninen, Ville (toim.) : Kriittinen piste : Tekstejä kritiikistä 2018, s. 87

Alkuun

10/2020
Elokuvassa aikaa voidaan venyttää ja tiivistää. Tämä elokuvan ainutlaatuinen piirre, jota ei ole millään muulla ilmaisuvälineellä, mahdollistaa metrisen, kronologisen ajan muuttamisen illusoriseksi, kuvitteelliseksi ajaksi. Onkin perustellusti sanottu, että elokuva on ajan valtias.

Kari Pirilä & Erkki Kivi : Elävä kuva - elävä ääni. Ensimmäinen osa, Otos (2005), s. 156

Alkuun

9/2020
Taideteoksella on aina jokin suhde sitä ennen ja sen jälkeenkin tehtyyn visuaaliseen kulttuuriin. Sillä on myös suhde tekijänsä puheisiin tai kirjoituksiin sekä muiden ihmisten siitä tekemiin tulkintoihin. Sillä on yhteiskunnallisia yhteyksiä ja inhimillisiä merkityksiä. Taide liittyy valtasuhteisiin, uskonnollisiin käsityksiin ja sosiaalisiin käytäntöihin. Muun muassa näitä asioita tutkii taidehistorian tieteenala.

Satu Itkonen : Taidekuvan äärellä. Katso, koe, jaa (2011), s. 56

Alkuun

8/2020
Halki keskiajan antiikin luomukset olivat yhtenä tärkeänä esikuvana niin maallisessa kuin kirkollisessakin taiteessa. Tästä esimerkkinä monet antiikin kuvapatsaat päätyivät kierrätykseen; vaikkapa vanhojen jumalatarten patsaita saatettiin ruveta kunnioittamaan uudelleen Neitsyt Marian tai naispyhimysten kuvina. Antiikin pakanalliset patsaat herättivät kuitenkin myös kritiikkiä: esimerkiksi 500-luvulla eläneen pylväspyhimys Wulfilaicuksen kerrotaan saarnanneen niin palavasti kotiseudullaan Lothringenissa säilynyttä roomalaisaikaista Diana-jumalattaren patsasta vastaan, että patsas mureni lopulta pieniksi sirpaleiksi.

Tuomas Heikkilä : Euroopan synty. Keskiajan historia (2004), s. 31

Alkuun

7/2020
Parhaimmillaan sanonta on selkeää olematta arkista. Selkeintä tietysti on, jos käyttää tavallisimpia sanoja, mutta samalla se on arkista, kuten osoittaa Kleofonin ja Stheneloksen runous. Ylevää ja arkikielestä poikkeavaa sanonta on käytettäessä harvinaisia ilmaisuja, kuten outoja sanoja, metaforia, pidennettyjä sanoja ynnä muuta mikä eroaa tavanomaisesta kielenkäytöstä. Mutta jos käytetään yksinomaan tällaista kieltä, on tuloksena joko arvoituksellisuus tai vieraskielisyyden vaikutelma ; edellinen johtuu metaforista, jälkimmäinen oudoista sanoista. Arvoituksen ihanteeksi sopii juuri sellainen sanaryhmä, jota on mahdoton ymmärtää ; sitä ei voi muodostaa käyttämällä asioiden varsinaisia nimityksiä, vaan on turvauduttava metaforiin.

Aristoteles : Runousoppi (1967), s. 59

Alkuun

6/2020
Kuvakäsikirjoitus on kuin sarjakuvaversio elokuvasta: jokainen ruutu tiivistää toiminnan ja kertoo myös kuvakulmista ja valaisusta. Kuvien alle kirjataan tietoa tahdituksesta ja tehosteista.

Ang, Tom : Digivideokuvaajan käsikirja (2006/2005), s. 224

Alkuun

5/2020
Se oli välivaihetyyliä. Saksilainen rakennusmestari oli juuri saanut pystyyn laivan ensimmäiset pylväät, kun ristiretkien mukana tullut suippokaari alkoi voittaa alaa ja asettui noille suurille romaanisille pylväänpäille, jotka olivat yksinomaan aiotut kantamaan pyörökaarta. Ja niin rakensi valtaan päässyt suippokaari jäljellä olevan osan kirkkoa. Mutta alussa vielä kokemattomana ja hapuilevana se levittäytyy, vetäytyy takaisin, eikä uskalla vielä kohottautua ilmoihin huippuina ja fiaaleina, kuten se sittemmin niin monessa ihmeellisessä tuomiokirkossa on tehnyt. Voisi sanoa, että se vielä on raskaiden romaanisten pylväiden naapuruuden vaikutuksen alaisena.

Muuten nämä välivaihetyyliset rakennukset ovat kiinnostavampia kuin uudet tyypit. Ne edustavat taiteen kehityksessä rengasta, jota ilman niitä ei olisi olemassa: suippokaaren oksastusta pyörökaareen.

Hugo, Victor : Pariisin Notre-Dame 1482 (1986/1831), s. 96-97

Alkuun

4/2020
Vuonna 1906 Pablo Picasso teki muotokuvaa amerikkalaisesta naisrunoilijasta Gertrude Steinista , jolla oli siihen aikaan leveät kauniin pyöreät kasvot. Hänen muotokuvansa esitti varhaiskubistisella ankeudella ja kuihtuneisuudella korostettua naista, jolla oli varsin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. “Mä en muistuta tuota vähääkään”, Stein sanoi. Siihen Picasso vastasi: “Älä ole huolissasi, kyllä sinä tulet vielä sitä muistuttamaan.” Siis se mitä taiteilija hänen kuvallaan ilmaisi, se ei ollut sitä miltä hän näyttäisi muotokuvassaan, vaan miltä hänen on vastedes määrä näyttää. Vastaavalla tavalla, voidaan sanoa että onnellisuuden ekspertit menettelevät samoin, lähes samalla tavalla, sen kuvauksen suhteen mitä he ovat hahmotelleet, laatiessaan omia odotuksiaan ja vanhentumisväitteitään tieteellisinä ja objektiivisina totuuksina. Ja tämä kaikki ottamatta vähimmässäkään määrin huomioon ideologisia, moraalisia, poliittisia tai taloudellisia tekijöitä.
- -
En 1906, Pablo Picasso portraiturait la poétesse américaine Gertrude Stein, qui était alors une jeune femme au large visage et aux joues bien rondes. Son portrait représentait une femme au viage précubiste sombre et émacié, qui avait peu à voir avec la réalité. “Je ne ressemble en rien à cela”, dit Stein. Et Picasso répondit: “Ne t’inquiète pas, tu finiras par y ressembler.” Ce que l’artiste lui signifia alors, ce n’était pas qu’elle finirait par ressembler à son portrait, mais qu’elle en avait désormais le devoir. Mutatis mutandis, nous pourrions dire que les spécialistes du bonheur ont procédé de même, à peu de chose près, avec le portrait qu’ils en ont dessiné, en faisant de leurs propres attentes et prescriptions des vérités scientifiques et objectives, et ce, sans tenir le moindre compte des facteurs idéologiques, moraux, politiques ou économiques.

Edgar Cabanas & Eva Illouz : Happycratie (2018), s. 223 – 224.

Alkuun

3/2020
“En ole miettinyt, vaan vain lähtenyt tekemään, tutkinut ja löytänyt. Ahdistaa, jos pitää päättää ennakkoon, millainen elokuvasta tulee. Ei kai minun edes kannata miettiä paljon, vaan tehdä vain vaistonvaraisesti. Miettiminen pilaa vaistot. Dokumenttien tekeminen on kuin freejazzia. Fiktiossa pitää soittaa nuoteista.”

Miia Tervo teoksessa Römpötti, Harri : Sanokaa mitä näitte. Suomalaiset dokumenttielokuvan tekijät kertovat (2018), s. 199

Alkuun

2/2020
Caravaggion maailmassa kirkko on se, joka tarjoaa maailman köyhille ja kurjille pelastuksen. Hänelle valo on armo. Ongelmaksi, jonka hän haluaakin ratkaista, nousee kysymys, miten maalata armahtava valo? Hänen maalauksissaan valo materialisoituu ja samalla hän tulee materialisoineeksi armon. Loistava esimerkki tästä on hänen maalauksensa “Matteuksen kääntymys”, joka on Ranskalaisten pyhän Ludvigin kirkossa Roomassa. Tässä maalauksessa Jeesuksen mukanaan tuoma valo materialisoi hänen kauttaan tulevan armon puhuttelevalla tavalla.

Väisänen, Liisa & Luodeslampi, Juha : Uskosta taiteeseen (2010), s. 65

Alkuun

1/2020
Koskaan ei oteta riittävästi huomioon, että kieli on oikeastaan vain symbolista ja kuvaannollista, eikä se koskaan ilmaise kohdetta välittömästi, vaan ainoastaan heijastuksena. Näin on erityisesti puhuttaessa asioista, jotka ovat ainoastaan koettavissa ja joita voi nimittää pikemminkin toiminnaksi kuin esineiksi. Ne ovat luonnonopin alueella jatkuvassa liikkeessä. Niistä ei voi saada otetta ja silti niistä on puhuttava ; siksi etsitään kaikenlaisia kaavoja, jotta niitä pystyttäisiin lähestymään edes vertauskuvallisesti.

Goethe, Johann Wolfgang von : Värioppi (2019/1810), s. 249

Alkuun

12/2019
Ette te kirjoja tarvitse, vaan jotakin siitä mitä kirjat aikoinaan sisälsivät. Samat asiat voisivat nykyisin olla ’olohuoneen perheissä’. Samoja asioita voisivat radio ja TV:kin prosioida yhtä rajattoman seikkaperäisesti ja tunnollisesti, mutta sitä ne eivät tee. Ei, ei, ette te kirjoja ollenkaan kaipaa! Hakekaa sitä sieltä mistä se on löydettävissä : vanhoista äänilevyistä, vanhoista elokuvista ; etsikää sitä luonnosta ja etsikää sitä itsestänne. Kirjat olivat vain yksi tapa monesta säilöä sellaisia asioita, joita me pelkäsimme unohtavamme. Ei niissä ole mitään taianomaista. Taikaa on vain siinä, mitä kirjat sanovat, miten ne ompelivat meille maailmankaikkeuden poluista yhden ainoan päällystakin.

Bradbury, Ray : Fahrenheit 451 (1981/1950), s. 99 – 100.

Alkuun

11/2019
Korruptio ja kaikkinainen mädännäisyys rehottivat yläluokan keskuudessa. Jokainen julkinen palvelulaitos toimi omalla nurinkurisella tavallaan: kun Keystonen palokunta saapui tulipalopaikalle, oli selviö että myös pari naapuritaloa paloi maan tasalle. Kun rikoksesta haluttiin tehdä ikuinen mysteerio, kutsuttiin Keystonen poliisikunta tapausta selvittämään. Keystonelaisessa yhteisössä papiston tehtävänä oli pihistää kolehtirahat ja juoda ehtoollisviini, hammaslääkärin tuli repiä asiakkaaltaan ainoa terve hammas, tapettimestarin kuului liimautua möykyksi seinän ja tapetin väliin ja avioliiton tarkoituksena oli pienen surkean miehen ja jättikokoisen pahansisuisen naisen yhteensaattaminen. Vain tuon naisen äiti oli vielä pahasisuisempi, ja näin anoppimyytti vietti jälleen riemujuhlaansa. Miehen lohtuna olivat viehkeät kaunottaret, jotka olivat valinneet juuri hänet silmäniskujen kohteeksi. Siksikö, että vaimolla ja anopilla olisi hyvä syy läimäyttää miestä? Ei. Syitä ei tarvittu: tuossa maailmassa oli jokaisella oikeus läimäyttää ketä hyvänsä ja paras läimäyttäjä palkittiin.

Myöhemmin tutkijat ovat päättäneet, että nämä elokuvat ovat yhteiskuntasatiireja ja oman aikansa peilejä.

Gartz, Juho : Mykät koomikot (1985), s. 32 (Mack Sennett -artikkeli)

Alkuun

10/2019
(H)än tunnisti kiihkeän puheripulin, joka esti istumasta alas ja ryhtymästä oikeasti kirjoittamaan. Lydia halusi saada aikaan vetävää tekstiä. Se oli ongelmallista. Hiottua jälkeä ei synny vain ilmoittamalla, että sellaista on aikomus tuottaa. Luultavimmin kirjoittaja päätyy äheltämään kokoon kakun, joka näyttää lähinnä rusennetulta rotalta. Typy halusi kirjoittaa kirjan, joka olisi hulppea kuin katedraali, mutta saisi aikaiseksi luultavasti pelkän vanerivajan.

Despentes, Virginie : Vernon Subutex (2016/2015), s. 175

Alkuun

9/2019
Yleisissä mielikuvissa nationalisti esiintyy lippua heiluttavana aggressiivisena kansan villitsijänä, mutta todellisuudessa eurooppalaiset nationalistit olivat lempeästi hymyileviä kansakoulunopettajia ja kammioissaan ahkeroivia tutkijoita.

Kai Häggman : Kuinka meistä tuli suomalaisia?
Teoksessa Monikulttuurisen maamme kirja (2013), s. 52-53

Alkuun

8/2019
Valokuvilla oli Proustille äärettömän suuri merkitys koko hänen elämänsä ajan. Hänellä oli niitä huoneessaan kokonainen kokoelma, jota hän esitteli ystävilleen, ja hän tutki näitä kuvia yhtä tarkasti kuin orapihlajia ja ruusunkukkia vapauttaakseen niihin kahlitut sielut ja vaatiakseen niiltä mykkiä tunnustuksia.

Maurois, André : Marcel Proust (1984/1949), s. 110

Alkuun

7/2019
Taiteilijoita olivat ne, jotka näkivät maan olevan pyöreä ja pyörivän akselinsa ympäri ; ne, jotka palauttivat maailmat atomiin ja lukivat karttapalloja ; taiteilijoita olivat myrkyllisiä kukkia harrastaneet runoilijat, hyvettä halveksineet pornografit, bovaryismiä tutkineet sosiologisten romaanien kirjoittajat ja vapaita lehtiä kirjoittaneet lehtimiehet, taiteilijoita olivat myös kirotut maalarit ja raakojen totuuksien ulvojat, ne, jotka julistavat virallisia puheita, litteän maan kauppiaita ja taivaallisia henkiä vastaan sekä ruusuvetisten säkeiden edistäjiä ja latteiden ja mauttomien tarinoiden nuoraa vetäviä polygrafeja vastaan, palkkaajiensa suitsuttamia lehtituhertajia vastaan, akateemisten salonkien leivänkannikasta riitelijöitä vastaan ja katoaviksi tuomittuja kertakäyttöajattelijoita vastaan. Taiteilijoita ovat ne, jotka tuntevat ein, kun taas palvelijoita ovat ne, jotka sanovat kyllä.

Michel Onfray : Kapinallisen politiikka - tutkielma vastarinnasta ja taipumattomuudesta (2004), s. 249

Alkuun

6/2019
Näin se oli myös silloin kun tulin käännöstyöhön: yksi tapa englanninkielisen runokielen mahdollisuuksien laajentamiseen. Halusin oppia kiinan kielestä sitä, kuinka kirjoittaa parempia runoja englanniksi, ja oppia englanninkielisestä perinteestä, kuinka kääntää paremmin kiinan kielestä. Käännös, loppujen lopuksi se on erilaisista kulttuureista tulevien vanhempien lapsi, ja riippumatta siitä kuinka uutterasti kääntäjä yrittää poistaa oman nimensä sukutaulusta, geneettinen jälki kyllä löydetään jälkikasvusta. Se minkä kääntäjä tuo tähän yhtälöön, sitä ei voi koskaan supistaa nollaksi.

English:
This is also how I came to translation: as a way of extending the possibilities of poetry written in English. I wanted to learn from the Chinese how to write better poems in English, and to learn from the English-language tradition how to translate better from Chinese. A translation, after all, is the child of parent authors from different cultures, and however assiduously the translator attemps to remove his or her name from the family tree, the genetic traces will be found in the offspring. What the translator brings to the equation can never be reduced to zero.

Barnstone, Tony : Preface - The Poem Behind the Poem.
In the book: Barnstone, Tony and Chou Ping : The anchor book of Chinese poetry (2005), p. xxxix

Alkuun

5/2019
Vapauden myytin kannalta Scottin argumentti on kiintoisa siten, että "Eurooppa" alkaa näyttäytyä sellaisena ideologiana, jolla ikään kuin on jo vapaus, ja vapauden tai emansipaation problemattiikkaa pohditaan tuolla jossain, toisaalla. Tämä myytti vakiinnuttaa dikotomista asetelmaa, jossa "me" vapautamme "muita". Sokeaksi pisteeksi saattaa tällöin jäädä Euroopan moninaisuus - sen sisäiset "toiset" ja tavat, joilla se muuttuu kolonisaation myötä. Euroopassa tehdään kyllä paljon tutkimusta, jossa tarkastellaan erilaisia vähemmistöjä, maahanmuuttajia, diasporaa ja liikkuvuutta, mutta tätä keskustelua käydään usein nimillä monikulttuurisuus tai ylirajaisuus, jossa postkoloniaalisuus sinänsä on jo ulkoistunut.

Kaisa Ilmonen : Vapaus (post)koloniaalisen modernin myyttinä
teoksessa M. Liljeström ja M. Gylén : Säännellyt vapaudet : tulkintoja toiseudeun tuottamisesta (2014), s. 30

Alkuun

4/2019
Perinteinen kiinalainen kulttuuri on perustunut suurelta osin maaseudun arvoihin. Se korostaa luonnon harmoniaa, harmoniaa ihmisen ja yhteiskunnan välillä, harmoniaa ihmisten kesken, sekä harmoniaa ruumiin ja mielen välillä. Perinteisen kiinalaisen filosofian mukaan ihmisen elämä on rinnastettavissa ja yhteydessä muuhun elämään maailmankaikkeudessa, tarkoittaen että myös nämä ovat harmoniassa keskenään. Hui Shi, joka ensimmäisenä esitti tämän ajatuksen, sanoi että "Ihmisten pitäisi kohdella luonnonolentoja tasavertaisella tavalla, koska ne ovat tiiviisti yhteydessä toistensa kanssa."

Jin Jie : Chinese music (2011), s. 38

Alkuun

3/2019
Taivaamme putoaa! synnyttää pahaenteisiä päätelmiä yksilön loputtomasta avuttomuudesta kehityksen ja modernisaation voimien ja paikallisten viranomaisten edessä, joiden taloudellisiin ja sosiaalisiin agendoihin yksilöllä ei ole mitään sanomista. Jos "kotini on linnani", osoittaa Taivaamme putoaa! ulkopuolisen maailman kyvyn iskeä ihmisen turvapaikan ytimeen. Teos kertoo, että tässä kehityksen vaiheessa mikään ei ole pyhää, missään ei ole turvassa, ei edes oman kodin suojaisassa satamassa.

Smith, Karen : Taivaamme putoaa! (Wang Gongxinin teoksen esittelystä). Teoksessa Miller, Arja : Pilviin piirretty : aasialaista nykytaidetta (2008), s. 62

Alkuun

2/2019
Hänen yhtä aikaa syvät ja litteät maalauksensa sisältävät viittauksia ja lainauksia, erilaisia tyylejä, aiheita ja vaikutteita. Ne viestivät solidaarisuudesta ja empatiasta, itsensä etsimisestä ja toisten rakastamisesta. Samalla ne ovat kuitenkin myös kertomuksia maalauksesta, sen rajoitteista ja mahdollisuuksista. Henry Wuorila-Stenbergin teoksia katsoessa puheet maalauksen kuolemasta tai sen merkityksettömyydestä tuntuvat turhalta. Maalaukset voivat edelleen avata meille niin uusia kuin jo hyväksi koettujakin näkökulmia ympäröivään maailmaan ja omaan elämäämme.

Immonen, Kari : Ristiriidasta myötätuntoon. Teoksessa Henry Wuorila-Stenberg : ristiriidasta myötätuntoon (2004), s. 104

Alkuun

1/2019
Hän julisti Provencen omaksi Japanikseen ja Craun tasangosta maalaamansa maiseman, joka on hänen kauneimpia kesämaisemiaan, japanilaisimmaksi työkseen. Hän yritti nyt syventää tietojaan Japanista esimerkiksi lukemalla maasta Pierre Lotin matkakertomuksen, Madame Chrysanthemen. Van Gogh arvosti japanilaisissa väripuupiirroksissa etenkin muotojen selkeyttä, valoa, tarkkaa viivankäyttöä ja yksityiskohtien ja värien rikkautta. Hän kilvoitteli luonnon kokemisen kuvauksessa aasialaisten kollegojensa kanssa.

Beaujean, Dieter : Vincent van Gogh : elämä ja tuotanto (2001), s. 52

Alkuun

Nihtinen, Pekka : Kiinalainen teekirja (2004), s. 101

Alkuun

11/2018
On olemassa vaara, että elokuvaustekniikan jatkuva kehittyminen riistää ohjaajalta hänen inspiraationsa. Hän voi käyttää mitä hienoimpia tehokeinoja ilman että hänen tarvitsisi vaivata päätään, miten saada tietyt vaikutelmat aikaan. Ensin on oltava olemassa, sitten vasta voi ajatella. Ensin on liattava kätensä aineeseen, materiaan, ennen kuin voi alkaa tunkeutua hengen alueille. Tekniikan tuntemus on hyödyksi vain, jos se innostaa tutkimaan. Vain tutkiminen on luomista.

Jean Renoir : Elämäni ja elokuvani (1979/1974), s. 287

Alkuun

10/2018
Kuvat olivat usein esittäviä ja realistisia, melkein kuin jos ne olisi kopioitu suoraan valokuvista. Niiden tavoitteena oli esittää tulevaisuus nykyhetkessä, ei vain näyttäen "elämän sellaisena kuin se on," vaan myös "elämän sellaisena mitä sen tulisi olla." Ne oli maalattu yksinkertaisella tyylillä, kaikki muodot ympäröity mustalla, väritetty pinkeillä, punaisilla, keltaisilla, vihreillä ja sinisillä väreillä. Nämä teokset loivan eräänlaisen 'faktion', jalostuneen muodon, hybridin "faktasta" ja "fiktiosta," painottaen positiivisuutta ja peittäen kaiken negatiivisen. Mikä määritteli ne propagandataiteeksi, oli poliittisesti värittyneet iskulauseet.

The images were often figurative and realistic, almost as if photographs had been directly copied. Their aim was to portray the future in the present, not only showing "life as it really is, " but also "life as it ought to be." They were painted in a naïve style, with all forms outlined in black, filled in with bright pinks, reds, yellows, greens, and blues. These works createda kind of "faktion," a hybrid of "fact" and "fiction," stressing the positive and papering over anything negative. What defined them as propaganda art were the politically inspired slogans.

Stefan R. Landsberger : The rise and fall of the Chinese propaganda poster
In the book: Anchee Min : Chinese Propaganda Posters (1995), p. 16

Alkuun

9/2018
Mielenkiintoinen vastakohta länsimaalaiselle usein mielivaltaiselle individualismille on kiinalainen traditionaalinen musiikki. Siinä esiintyjän tehtävä on oppia tarkkaan kopioimaan vuosisatoja vanha esitystraditio, jossa uskottiin olennaisen asuvan ja näin vapautumaan itsekkyydestä ja kaoottisesta tulkintojen maailmasta.

Kokonainen, ja paljon kattava näkemys ja teko on täynnä ymmärrystä. Silloin erilaisuudesta tulee rikkaus eikä selkkaus.

Ralf Gothoni : Luova hetki. Esseitä matkallaolosta musiikissa (1998 ), s. 243

Alkuun

8/2018
Niinpä nerokas taiteilija, säästyäkseen yleisön ymmärryksen puutteelta, saattaa tulla siihen tulokseen, että koska kerran aikalaisilta puuttuu tarpeellinen välimatka, jälkimaailmaa varten kirjoitettuja teoksia ei muitten pitäisi lukeakaan, niin kuin ei tiettyjä maalauksiakaan voi katsoa liian läheltä, jos haluaa niistä oikean käsityksen. Mutta itse asiassa kaikki raukkamaiset varokeinot erheellisten arvioiden välttämiseksi ovat turhia, niitä ei voi välttää. Se että jotakin nerokasta teosta on vaikea välittömästi ihailla, johtuu siitä että sen kirjoittaja on tavallisuudesta poikkeava, että vain harvat muistuttavat häntä. Taideteos itse, hedelmöittäessään ne harvat sielut, jotka pystyvät sitä ymmärtämään, saa ne kasvamaan ja lisääntymään.

Proust, Marcel : Kadonnutta aikaa etsimässä 3 : Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 1 (1979/1919), s. 137

Alkuun

7/2018
Omasta mielestäni taiteellinen tutkimus on parasta mitä tiedemaailmassa on tapahtunut vuosikymmeniin. Se että sivutuotteena saadaan anything goes -materiaalia on pieni hinta siitä että monet tekijät kokeilevat mitä eriskummallisimmin tavoin sitä miten voisi tuottaa uusia tiedon luomisen ja ymmärryksen syventämisen tapoja. Kyseessä on itse asiassa paluu tieteen juurille. Tieteilijöitä ei pitäisi kiinnostaa amismaisesti opiskeltujen metodien oikeaoppinen käyttö tai se onko alaviitteet oikein merkitty, vaan useamminkin yksinkertaisesti se mitä tieto on, miten sitä voidaan tuottaa, ja millä tavalla sitä pystytään käsittelemään.

Ryynänen, Max : Elokuva, rakastettuni (2013), s. 138

Alkuun

6/2018   
   Yksi sanoo: 'Tästä lapsesta tulee rikas.' Häntä kiitellään syvästi.
   Toinen sanoo: 'Tästä lapsesta tulee virkamies.' Hän saa myös osakseen kehuja.
   Kolmas sanoo: 'Tämä lapsi kuolee.' Hänet perhe pieksee pahanpäiväisesti.
Se, että lapsi joskus kuolee, on väistämätöntä. Mutta se, että lapsesta tulee rikas tai korkea virkamies, voi olla valhetta. Silti valheesta palkitaan, kun taas totuuden puhuminen palkitaan selkäsaunalla. Sinä..."
   "Minä en halua valehdella, opettaja hyvä, mutta en halua saada selkäsaunaakaan. Mitä minun siis pitäisi sanoa?"
   "Siinä tapauksessa sinun täytyy sanoa: 'Oho, onpa aikamoinen lapsi! Katsokaa! Mitä...' Hehe! Hehe! He, hehehehe!"

Lu Xun : Mielipiteen esittäminen (1925). Teoksessa Villiruohoa (2017), s. 46

Alkuun

5/2018
Taiteen alueen ja puutarhanäkymien väliset yhteydet ovat tulosta omistajien taiteellisista kyvyistä. Sen vuoksi monet kuuluisat puutarhat ovat oppineiden tai taidemaalareiden suunnittelemia, ja kuuluisat puutarhanomistajat olivat melkein aina hyviä maalareita. Puutarhan luomiseen sisältyy samanlaisia esteettisiä vaatimuksia ja henkisiä ulottuvuuksia kuin runojen lausumiseen tai maalauksiin, ja kirjallisuus on ollut monien puutarhojen inspiraation lähteenä.

The connections between the artistic realm and the appearance of gardens are the result of the artistic attainments of the garden owners, which was also why so many famous gardens were built or designed by scholars or painters, and the famous gardening masters were almost all good at painting. The creation of a garden involves similar aesthetic standards and spiritual aspects as chanting verses or paintings, and many gardens were inspired by literature.

Lou Qingxi : Chinese Garderns (2011), s. 143-144

Alkuun

4/2018
- Antaudu, antaudu, ohjaaja huusi hänelle.
- Mille minä antaudun?
- Itsellesi. Mieti nyt kaikkia niitä ihmisiä, jotka sinä olet tavannut, etkö muka niistä kaikista juuri sinä ole kiinnostavin ja tärkein.
Ingeborg nyökkäsi, aloitti alusta. Yksi repliikki, kolme lausetta, neljä verbiä ja seitsemän substantiivia. Liioitella ei saanut, eikä pienentää, totuus oli äänenpainoja tärkeämpää.

Linturi, Jenni : Malmi 1917 (2013), s. 139

Alkuun

3/2018
Taiteessa kohtaamisen voima voi rakentaa sillan menneeseen kadotettuun aikaan, jolloin kaikki oli toisin. Tai sillan tulevaan, kun itsestä alkaakin nousta uutta kokemisen tai tekemisen riemua, joka voi jopa muuttaa käsitystä itsestä, muista ja maailmasta. Kokijana, tekijänä, etsijänä nämä ihmiset ovat tavoittaneet jotain ennakoimatonta, odottamatonta. Se voi olla suurta tai pientä, mutta tavoittelijalle merkityksellistä.

Rinta-Panttila, Kirsti : Kokemus arvokkuudesta. Teoksessa Taide keskellä elämää (2007), s. 49

Alkuun

2/2018
Hän pelkäsi tapaa, jolla oli alkanut kiintyä tyttöön. Hän pelkäsi, että ei enää tuntisi tarvetta maalata. Että tyttö riittäisi. Hän nukkuisi yönsä hyvin. He muuttaisivat pieneen mökkiin maaseudulle. Albert maalaisi työkseen kylän taloja. Virginie ruokkisi kanoja ja kuokkisi kasvimaata. Lapset juoksisivat heidän jaloissaan ja nauraisivat. Hänen kätensä muuttuisivat jäykiksi ja jänteviksi, sellaisiksi, jotka käsittelivät kirvestä ja talttaa. Hänen niveliään särkisi eikä sivellin enää pysyisi hänen hyppysissään.
Onni olisi hänen loppunsa.

Hiidensalo, Venla : Sinun tähtesi (2017), s. 127

Alkuun

1/2018
Taiteilijat Xu Yihui, Li Mingzhu, Huang Yan ja Feng Shu ovat syntyneet Kiinassa Mao Tsetungin kuolinvuoden 1976 molemmin puolin. Heidän sukupolvensa taiteilijat ovat olleet todistamassa Kiinan nousua politiikan ja talouden maailmannäyttämölle, ja heidän teoksissaan heijastuvat selvästi ne riemun, epävarmuuden ja epäilyn tuntemukset, jotka ovat leimanneet elämää muuttuvassa yhteiskunnassa. Muutokset ovat kouriintuntuvia: Kiinan kaupunkikeskusten jyrkkä rakennemuutos, joukkomuutto maaseudulta rannikkokaupunkeihin ja koko kansakunnan vallannut äkkirikastumisen pakkomielle, joka on dramaattisesti korvannut sosialistisen ”kansan palvelemisen” eetoksen sekä poliittisen ryhmäajattelun hallitseman kulttuurin. Tämän uuden yhteiskunnan yleiseksi ihanteeksi on noussut individualismi, joka on raivannut tilaa erilaiselle ajattelulle ja toiminnalle.

Ling-Yun Tang : Nyky-Kiinan keraaminen kuvanveistotaide.
Teoksessa China : uutta kiinalaista posliinikuvanveistoa vol 2 (2007), s. 12-13

Alkuun

12/2017
Clara asteli taulun ääreen merkillisen pelonsekaisen kunnioituksen vallassa. Minä tunnen sinut mutta en tiedä miten. Kului pitkä tovi. Sitten jokin huoneen eetterissä muuttui ja Clara vaipui kevyeen hurmostilaan, joka sai voimansa maalauksen kerroksista, sillä tyttö ei nähnyt taulua enää litteänä ja kaksiulotteisena vaan uudenlaisena syvyytenä, joka avasi hänelle oven unen maailmaan. Hän ei enää tiennyt, oliko hän unessa vai valveilla, kun aika kului samaan tahtiin kuin pilvet korkealla taulun mustan ja hopeisen musteen värisellä taivaalla.

Barbery, Muriel : Haltiaelämää (2016), s. 54-55

Alkuun

11/2017
Empatia tosiaankin edellyttää kykyä nähdä itsensä kuvitellussa tilanteessa, mikä on vaikeaa mielikuvituksettomille ihmisille. Mutta vaikka valhe ja mielikuvitus ovatkin aivoissa rinnakkain, ne eivät ole samanarvoisia. Kumpaankin tarvitaan kykyä kuvitella asioita joita ei ole olemassa, mutta siinä missä taiteellinen mielikuvitus on avoin sopimus vastaanottajan kanssa, valheen mielikuvitus on autoritaarinen, sillä se ei pyri tekemään sopimusta, vaan päinvastoin heikentämään mahdollisuutta muodostaa ympäröivästä maailmasta selkeä, itsenäinen ja uskottava käsitys.

Andersson, Lena : Enpä usko : ajatuksia ja kannanottoja (2016), s. 82

Alkuun

Sitaatti 10/2017
Kulttuurinen omahyväisyys näkyy ajattelutavassa, että ulkomaalaisilla on minun kulttuuristani paljon opittavaa – eikä päinvastoin. Esimerkiksi Grönlannin inuitit vilpittömästi luulivat, että eurooppalaiset löytöretkeilijät olivat tulleet heidän maahansa oppimaan hyveitä ja hyviä tapoja heiltä.

Turunen, Ari : Ettekö te tiedä kuka minä olen : ylimielisyyden historiaa (2016/2010), s. 87-88

Alkuun

Sitaatti 9/2017
Kirjoiten joka päivä vain muutamia sanoja
kuin veitsen
leikatessa mandariinia ja tavoittaessa hedelmän hienosyisestä solukosta mehun.
Annetaan sinisen valon kerros kerrokselta
valaista sitä maailmaa jota ei ole koskaan kuvailtu.

Kukaan ei ole ymmärtänyt kirjoituksiani,
säie säikeeltä punottuja kuin silkki.
Tässä kaupungissa minä
palvelen runoilijana hiljaisesti.
/
Each day I write only a few words
like a knife
cutting into the gush of tangerine’s finely woven juice.
Let layer upon layer of blue light
enter into a world that’s never been described

No one seen my light
finely woven strand by strand like silk.
In this city I
silently serve as a poet.

Wang Xiaoni : Starting anew as a poet (osa runosta)
Teoksessa : Something crosses my mind (2014), s. 27

Alkuun

Sitaatti 8/2017
Vasta- ja valtakulttuurin yhteentörmäyksen keskeinen lähtökohta on erilaisten todellisuuskokemusten ja niihin perustuvien todellisuuden tulkintojen välinen ristiriita. Käytännön konfliktikohdiksi tulevat näin ollen juuri ne normit, arvot, symbolit ja muut instituutiot, joissa niin valta- kuin vastakulttuuri ilmentävät ja uusintavat omat todellisuuden tulkintansa.
Tähän todellisuuksien ja tulkintojen ristiriitaan sisältyy paitsi kulttuurin kriisin myös kulttuurin muutoksen siemen.

Tuominen, Marja : Me kaikki ollaan sotilaitten lapsia : Sukupolvihegemonian kriisi 1960-luvun suomalaisessa kulttuurissa (1991), s. 385

Alkuun

Sitaatti 7/2017
Kun kokonainen kansakunta päättää rakentaa oman iltaruskonsa vain itsestään kertovalla kirjallisuudella ja anglosaksisella kirjallisuudella ja viihteellä ja itseään toistavien väkivaltaisten rikosten kuvauksilla, tulosta voidaan pitää paitsi moraalittomana, myös hyvin aavemaisena.
Asuttujen raunioiden ilmapiiriä lisää autereista taivasta vasten kohoavissa rakennuksissa sijaitsevien olohuoneiden kirjahyllyjen aivan uudeksi alkanut koostumus : Perheraamatun toisella puolella on noin satakunta rikosromaania ja bestsellerteosta ja toisella puolella kymmenkunta elämäntapakirjaa, jotka ovat kerääntyneet siihen kuin jonkin sisäisen paniikin pakottamina. Tämän pyhän kolminaisuuden keskellä asukkaat kyselevät sielullisen ahdistuksensa perään – ymmärtämättä asioiden loogista yhteyttä ja vaikutusta toisiinsa.

Rinnekangas, Rax : Kadonnut kieli (2015), s. 98-99

Alkuun

Sitaatti 6/2017
Isä mainitsi että äitini otti maalaustunteja joka päivä. Hän oli äskettäin mukana ryhmänäyttelyssä Shanghaissa ja oli saavuttanut tietynasteista menestystä. Koska äiti tunsi olonsa tarpeeksi hyväksi lähtemään ulos, ehdotin että tulisin seuraksi oppitunnille. Hänellä oli vielä 75 vuoden iässä halu oppia : ihailin häntä siitä, ja samalla ymmärsin mitä se merkitsi. Pitkän ja pimeän kulttuurivallankumouksen yön aikana taide – erityisesti maalaustaide – oli ollut hänen pelastuksensa, aivan kuten musiikki oli ollut oma pelastukseni.

Zhu Xiao-Mei : The Secret Piano (2012/2017), s. 266

Alkuun

Sitaatti 5/2017
Friedrich Nietzsche kirjoittaa Iloisessa tieteessä todellisen taideteoksen väistämättömästä ”vieraudesta”. Sitä ei voi välittömästi tunnistaa, ja se vaatii jonkinlaisen ponnistuksen avautuakseen meille pikkuhiljaa. Ensitapaamisella se saattaa näyttäytyä jopa vastenmielisenä ennen kuin vierautta kohtaan aletaan tuntea hellyyttä.
Simone Weilin ”teokselle myöntymistä” vastaa Nietzschellä ”vaiva ja hyvä tahto”, joita tarvitsemme ensikohtaamisen alussa, ”jotta teosta voitaisiin sietää sen vieraudesta huolimatta, ja jotta voitaisiin kärsivällisesti kestää sen katse ja ilme, ottaa lempeästi vastaan sekin, mikä siinä on kummallista [...]”.

Bergala, Alain : Kokemuksia elokuvakasvatuksesta (2013/2002), s. 58

Alkuun

Sitaatti 4/2017
Keväisin, kesäisin, syksyisin katselen ulos – mutta kun
koittaa talvi ja lumen
yksitoikkoisuus,
suljen kaikki
ovet ja ikkunaluukut – rakennan
satulinnani pilkkopimeään.
Unelmoin silloin sinisinä hohtelevista
taivaanrannoista, puutarhoista,
alabasteriveistoksista ja hiljaa
liplattavista suihkulähteistä,
suudelmista, linnuista, jotka laulavat
aamuin ja illoin – kaikista
ihanista idyllisistä kliseistä!
Ikkunani takana pauhaavat
kansannousut eivät saa minua hievahtamaan, eivät
nostamaan katsettani
työpöydästäni – olen haltioissani,
minä kutsun kevättä
tahdonvoimillani,
manaan aurinkoa
sydämestäni, lämmitän ilman tulisin ajatuksin.

Baudelaire, Charles : Maisema. Teoksessa Pahan kukat – Les Fleurs du mal – suomeksi tulkinnut Antti Nylén (2011/1861), s. 253-255

Alkuun

Sitaatti 3/2017
Musiikissa, nyttemmin elokuvassa, eivät ”sitaatit”, tietoiset viittaukset edelläkäyvään taideperinteeseen, ole harvinaisia. Tietysti niitä on kätketty myös romaaneihin ainakin Joycesta alkaen, mutta samalla noita harvoille onnellisille osoitettuja vihjeitä on jatkuvasti paheksuttu. Romaania on pidetty taidemuotona, jonka viimeistenkin salaisuuksien pitää avautua myös valmistautumattomille lukijoille. Miten aiheeton tai oikeutettu tämä vaatimus on, miten hyödyllinen tai turmiollinen ; asiasta voisi väitellä pitkään, mutta [Michel Butorin] ”Asteiden” yhteydessä riittää toteamus, että se sisältää ainakin pari hyvin selvästi annettua viitettä vuosisatamme klassikoihin.

Holappa, Pentti : Tuntosarvilla. Esittelyjä ja esseitä (1963), s. 64

Alkuun

Sitaatti 2/2017
Serge: Aikansa mies on mies joka elää omassa ajassaan.
Marc: Täysin älytöntä. Miten kukaan voisi elää muussa kuin omassa ajassaan? Selitä.
Serge: Aikansa mies on sellainen, josta voidaan sanoa kahdenkymmenen, sadan vuoden kuluttua, että hän oli oman aikakautensa edustaja.
Marc: Ähä-hä. Ja miksi, minkä takia?
Serge: Kuinka niin miksi, minkä takia?
Marc: Mitä minä hyödyn, jos minusta jonain päivänä sanotaan hän oli oman aikakautensa edustaja?
Serge: Mutta ystävä hyvä, eihän tässä ole sinusta kysymys, ei ystävä parka, ei! Ketä sinä kiinnostat! Aikansa mies, ja haluan korostaa, että enemmistöä heistä sinäkin arvostat, edesauttaa ihmiskunnan kehitystä… Aikansa mies ei pysäytä maalaustaiteen historiaa johonkin hypo-flaamilaiseen Cavaillonin maisemaan…
Marc: Carcassonnen maisemaan.
Serge: Olkoon, saman tekevää. Aikansa mies toimii osana kehityksen keskeistä dynamiikkaa...
Marc: Ja se on sinusta hyvä asia.
Serge: Ei se ole hyvä eikä paha – mitä sinä siinä moralisoit? - se on asioiden luonto.
Marc: Sinä esimerkiksi, sinä toimit osana kehityksen keskeistä dynamiikkaa.
Serge: Kyllä.

Reza, Yasmina : Taide (2003/1998), s. 57-58

Alkuun

Sitaatti 1/2017
Christopher Finchin valtava kuvateos Akvarellimaalaus 1800-luvulla on vähän raskas kantaa, mutta siinä on prerafaeliittojen punapäisiä kaunottaria ja Turnerin auringonnousuja. Mikä etuoikeus, kun saa röyhkeästi anastaa itselleen kolme kiloa kookasta ylellisyyttä! Aikakauslehti, jossa on Boubatin lapsivalokuvia, kasetillinen Bachin kantaatteja, kuvakirja Ranskan ympäriajosta: kaikki nämä erilaiset ihanuudet saa poimia koriinsa tyytyväisenä miettien, että aikoo silti vielä poimia jotakin mitä vastaan tulee. Lapset jaksavat kyyristellä sarjakuvien ja kuvakirjojen edessä ja huomauttaa joskus innoissaan: ”Kirjastonhoitaja sanoi että saan ottaa vielä yhden!”

Delerm, Philippe : Ensimmäinen siemaus olutta ja muita pieniä iloja (1999/1997), s. 89

Alkuun

Sitaatti 12/2016
Patsaan ympärillä käytiin kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Ja se oli Rauhanpatsas . Siitä kirjoitettiin ympäri maailmaa, eniten tietenkin Suomessa.
Valimon pihassa, kirkkaassa kevätauringossa työ sitten koottiin. Oli vaikea nähdä, valo häikäisi. Onneksi osat sopivat toisiinsa. Kokonaisuuteen ei enää ehditty kajota lainkaan. Valaminen vei melko pitkän ajan, ja sitten patsas täytyi vielä hioa.
Urakka oli kova. Patsas pystytettiin silloin, kun oli tarkoitus. Puheet paljastustilaisuudessa olivat komeita. Mitä sitten lienevät ihmiset omassa sisimmässään ajatelleet, sitä en tietenkään tiedä.

Renvall, Essi : Nyrkit savessa (1971), s. 176-177

Alkuun

Sitaatti 11/2016
Ja kun hän joskus silmäili hajamielisesti tekstiä, jonka jokaisen sanan jo osasi, hän huomasi näkevänsä kuvina siinä selostetun kohtauksen. Hänessä syntyi halu maalata näkemänsä. Aluksi hän viipyi tekstin äärellä, sitten aramealaisen kirjoituksen ympärys alkoi peittyä mitä moninaisimpiin ihmishahmoihin, kukkasiin, myyttisiin eläimiin. Silti hän ei tuntenut täydentävänsä, kuvittavansa tai koristelevansa tekstiä, vaikka illuminaattorin nimitys olisikin kovasti miellyttänyt häntä, sillä hän uskoi, että jos hänen kuviaan tutkisi tarkkaan, tekstin merkitys avautuisi ilman sanojakin.

Maalouf, Amin : Valon puutarhat (2014/1991), s. 76-77

Alkuun

Sitaatti 10/2016
Taulunsa Stenman kääri mahdollisimman risaiseen sanomalehtipaperiin ja sitoi mytyn solmuisella ja sotkuisella narulla, niin että se näytti perin arvottomalta, ja sitten hän lähti kulkemaan kohti vartioitua siltaa. Sillan korvassa seisoikin kaksi nuorta miestä pistimet kivääreissään. Olivatko he sikarin polttajia, siinä kysymys. Stenman näytteli heikkomielisen ulkomaalaisen osaa. Hän ei ymmärtänyt venäjää eikä juuri muutakaan. Hän jatkoi kävelyään, vaikka vartijat puhuttelivat häntä, mutta kun yksi pojista ojensi pistimensä, hän avasi sikarilaatikkonsa:
”Ottakaa pois vain, senkin peipposet”, hän sanoi ruotsiksi osoittaen laatikkoaan ja hymyili ystävällisesti.
Kumpikin tarttui sikariinsa, mutta kun Stenman oli lähdössä, vartijat huomasivat käärön ja pysäyttivät hänet. Uusi hymy, selitys ruotsiksi ja sikarilaatikko sillankaiteelle. Se tepsi. Pojat jäivät suorittamaan oikeudenmukaista jakoa eivätkä huomanneetkaan lahjoittajaa, joka ehti sillan yli ja katosi näkyvistä.

Krohn, Eino : Gösta Stenman – löytöretkeilijä taiteen maailmassa (1970), s. 67

Alkuun

Sitaatti 9/2016
On myös kunnioittavaa arvostaa toiselle tärkeää taidetta, kuten perintöteoksia, vaikka se ei itseä miellyttäisi. Toisen tunnesidettä taideteokseen ei siis kannata vähätellä. Yhtenäisen kokonaisuuden sijaan taidetta voi ryhmitellä myös tunnelman ja teeman mukaan niin, että jokainen perheenjäsen saa esille itselleen tärkeitä teoksia.

Feinik, Pia & Laine, Janne & Mäkelä, Anne : Koti + taide : taidesisustamisen käsikirja (2014), s. 11

Alkuun

Sitaatti 8/2016
Haaveet nousevat pimeään ja siirtyvät hehkuvina kankaalle, liikkuvaan kangastukseen. Valkokankaan tapahtumat eivät täysin vastaa elämää, niihin jää suuri epäselvä tila köyhille, unelmille ja kuolleille. Täytyy kiireesti ahmia itseensä unelmia että selviäisi ulkona odottavasta elämästä, elokuvan jälkeen, että kestäisi muutaman päivän lisää asioiden ja ihmisten kataluudessa. Unelmista valitsee ne jotka lämmittävät mieltä parhaiten.

Céline, Louis-Ferdinand : Niin kauas kuin yötä riittää (2012/1932), s. 219

Alkuun

Sitaatti 7/2016
Siinä missä Schellingin luonnonfilosofia on vuosikymmenien saatossa hautautunut tietoisuuden takamaille, on mekanistinen luontokäsitys säilyttänyt keskeisen aseman ihmisten tavassa suhtautua ympäristöönsä. Schellingin ajattelu näyttää kuitenkin eläneen ja saaneen kannatusta taiteessa, jossa luonnon spontaanius, muutos ja arvaamattomuus on hyväksytty osaksi taiteellisen työn prosessia. Tässä tarkastelemieni esimerkkien valossa näyttää siltä, että kuvauksen taide, joka näyttää pysähtyneeltä ja päättyneeltä tapahtumalta sisältää kuitenkin tekoprosessin kautta kuvaan jäävää tapahtuvaa ja muutosta.

Johansson, Hanna : Taiteen luonto ja veden kuvaaminen.
Teoksessa Seija Heinänen, Pauline von Bonsdorff, Virpi Kaukio (toim.) : Tunne maisema (2011), s. 169

Alkuun

Sitaatti 6/2016
Elliptisen leikkauksen kyky rakentaa illuusiokokonaisuuksia ydintapahtuman ulkopuolisista, toisarvoisilta vaikuttavista indekseistä saatetaan joissakin tapauksissa jopa kokea katsojan kannalta parempana, koska se jättää tilaa vastaanottajan omille mielikuville ja johtopäätöksille. Tunnepitoisen tai tiedolla lastatun materiaalin tyrkyttäminen koetaan usein kovin vastenmieliseksi. Sitä vastoin elliptiset kehittelyt, joiden rakentumiseen katsoja voi itse osallistua aktiivisesti ja luovasti, koetaan mielekkäinä. Ne saattavat johtaa hyvinkin syviin samastumiin ja kokemusperäiseen myötäelämiseen.

Pirilä, Kari & Kivi, Erkki : Elävä kuva - elävä ääni : Toinen osa, Leikkaus (2008), s. 58-59

Alkuun

Sitaatti 5/2016
Ohjeiden mukaisten representaatioiden luomista helpottivat mallikirjat, joista saattoi valita sopivia henkilöhahmoja oman sommitelmansa osaksi. Niin miesten kuin naistenkin tuli siis maalata puolueen arvoja heijastavia, poliittisesti hyväksyttäviä aiheita ja henkilöitä. Julisteiden ja maalausten ensisijainen tehtävä oli opettaa ideologioita ja normeja. Kuuluisuuteen nousseista sankarihahmoista tuli voimakkaita roolimalleja. Naisille ne tarjosivat esikuvia maskuliinisista, urheista ja poliittisesti aktiivisista kauniista naisista, jotka pystyivät samaan kuin miehetkin ja uhrasivat itsensä vallankumouksen puolesta. Näennäisestä tasa-arvosta huolimatta naiset yleensä kuvattiin miehille alemmissa asemissa ja tehtävissä. Vaikka naispuoleisten mallityöläisten kuvaaminen ”jokapäiväisinä ikoneina” oli puolueen rakentaman naiskuvan mukaista, näillä alansa ensimmäisillä naisilla oli kuitenkin myös todellinen mahdollisuus toimia naisten kokemusten välittäjinä ja rohkaisevina edelläkävijöinä oman aikansa vallitsevissa olosuhteissa.

Minna Valjakka, teoksessa Airaksinen, Sinkkonen, Valjakka (toim.) : Enemmän kuin puoli taivasta : kiinalainen nainen historiassa, yhteiskunnassa ja kulttuurissa (2016), s. 357-358

Alkuun

Sitaatti 4/2016
- Nuorena minusta tuntui että kirjoissa oli magiaa.
- Minä myös pidän kirjoista, Nadine vilkastui, - mutta niitä on niin kamalasti! Kannattaako lisätä joukkoon vielä yksi?
- Voihan sitä olla toisenlaista sanottavaa kuin muilla : oma elämä, oma tapa suhtautua asioihin ja sanoihin.
- Eikö sinua häiritse ajatella, että jotkut ovat kirjoittaneet niin paljon parempia juttuja kuin omat tekeleesi? Nadinen äänessä oli hienoista ärtymystä.
- En minä alkuun niin ajatellut. Henri hymyili. - Sitä on aika röyhkeä silloin kun ei ole vielä tehnyt mitään. Ja sitten kun on työn touhussa, ei enää hukkaa aikaa vertailuun vaan on kiinnostunut siitä mitä kirjoittaa.

Beauvoir, Simone de : Mandariinit 1 (1982/1954), s. 136

Alkuun

Sitaatti 3/2016
Tutkimuksessa muodostuva ylirajainen lähestymistapa rakentuu ajatukselle siitä, että kansalliseen perustuvat tutkimusmallit eli metodologinen nationalismi on estänyt tutkijoita näkemästä kansallisiin rajoihin sopimattomia ilmiöitä ja asioita (instituution taso, metodologinen taso). Kirjallisuuden kohdalla tämä on tarkoittanut sekä ylirajaisen liikkuvuuden että kansallisesti, kulttuurisesti ja kielellisesti sekoittuneen, rajojen yli menevän tai välitiloissa olevan ohittamista. Lisäksi se on merkinnyt jopa sokeutta sille, että kirjallinen elämä sisältää, ja on aina sisältänyt, kansallisen katveeseen jäävää.

Nissilä, Hanna-Leena : "Sanassa maahanmuuttaja on vähän kitkerä jälkimaku". Kirjallisen elämän ylirajaistuminen 2000-luvun alun Suomessa (2016), s. 86

Alkuun

Sitaatti 2/2016
Sinijalokivi aloitti opetuksen heti esitelmällä runomitasta ja runon rakenteesta ja siitä tärkeästä seikasta, että vastaavat kirjoitusmerkit eri riveissä ovat paikkansa mukaan suhteessa toisiinsa ja ajatuksellisesti sekä painoltaan vastakohtaisia, niin että esimerkiksi abstraktista sanaa vastaa konkreettinen sana, tasaista sävelkorkoa nouseva tai laskeva ja niin edespäin. Tästä säännöstä on vapautettu vain se, joka osaa muodostaa aivan uuden, omalaatuisen lauseen.
- Kysymyksessä on siis ilmauksen omalaatuisuus?
- Vähemmän ilmauksen kuin ajatuksen. Ajatuksen täytyy olla aito ja alkuperäinen, muoto ja ilmaus ovat vain koristelevaa lisää. Sana ei saa tappaa henkeä, tavallisesti sanotaan.

Cao Xueqin : Punaisen huoneen uni (suom. Partanen, Jorma) (1957/1792), s. 356-357

Alkuun

Sitaatti 1/2016
Tse-hsia kysyi : ”Mitä merkitsevät runosäkeet : Suloisen hymyn hymykuopat, ihanien silmien välke, ne ovat valkoisen hipiän kaunein koriste.”
Mestari virkkoi : ”Se merkitsee sitä, että ennen kuin värejä voi ruveta asettelemaan, täytyy pohjan olla kunnossa.”

Kung Fu-Tse : Keskustelut (Luen-Y)(1958), s. 60

Alkuun

Sitaatti 12/2015
Jos haluamme vaalia rauhaa maassamme, kaupungeissamme ja kaupunginosissamme sekä koko maapallolla, jos haluamme, että ihmisten moninaisuus näkyy sovinnollisena yhteiselona eikä väkivaltaa synnyttävinä jännitteinä, meillä ei ole varaa tutustua muihin ylimalkaisesti, pinnallisesti ja summittaisesti. Meidän täytyy tuntea heidät hienovaraisesti, läheltä ja sanoisin jopa läheisesti. Sen voi tehdä vain heidän kulttuurinsa ja ensisijassa heidän kirjallisuutensa kautta.

Maalouf, Amin : Maailma järkkyy. Kun kulttuurimme uupuvat (2011/2009), s. 129

Alkuun

Sitaatti 11/2015
Samalla kun hänen kirjallinen ja taiteellinen makunsa oli hienostunut niin, että häntä kiinnostivat enää vain hyvin huolellisesti seulotut taideteokset – piinattujen, hienosyisten aivojen sopukoissa hitaasti kypsyneet teokset – ja samalla kun ihmisten yleinen ajatusmaailma oli lopullisesti lannistanut hänet, hänen rakkautensa kukkiin oli puhdistunut kaikesta sakasta ja hylkyaineksesta ; se oli kirkastunut, ikään kuin väkevöitynyt.

Hän näki puutarhurin myymälän eräänlaisena mikrokosmoksena, jossa kaikki yhteiskuntaluokat ovat edustettuina : kituliaat alhaisokukat, hökkelikylien kukkaset, jotka ovat oikeassa ympäristössään vain retkottaessaan ullakkoikkunoiden vesilaudoilla, juuret maitopulloihin ja vanhoihin saviruukkuihin sullottuina, leukoijat esimerkiksi ; omahyväiset, sievistelevät kukat, joille ainoa sovelias paikka on nuorten neitosten maalaamissa posliinisissa suojaruukuissa, kuten ruusut ; edelleen sellaiset yläluokkaiset, hienostuneet ja hurmaavat, viluissaan värisevät ja värjöttelevät kukat kuin orkideat ; eksoottiset kukat, jotka ovat maanpaossa Pariisissa, kuumissa lasisissa palatseissaan ; kasvikunnan prinsessat, jotka elävät täysin omissa oloissaan ja joilla ei ole enää mitään yhteistä katutason kasvien ja porvarillisen flooran kanssa.

Huysmans, J.-K. : Vastahankaan (2005/1884), s. 157-158

Alkuun

Sitaatti 10/2015
Musiikista kuuluvat niin läntiset kuin muualta Afrikasta tulleet vaikutteet. Jos tällaista musiikkia olisi purkitettu äänitteelle, sitä myytäisiin osastolla, jonka nimi on maailmanmusiikki. Mikä tietysti on eufemismi, sillä kysehän on lähinnä Euroopan ja Yhdysvaltain ulkopuolisesta musiikista. Outoa, että maailmankirjallisuus on perinteisen määritelmän mukaisesti nimenomaan eurooppalaista ja yhdysvaltalaista kirjallisuutta.

Löytty, Olli : Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta (2008), s. 31

Alkuun

Sitaatti 9/2015
Kenties ei ole sattumaa, että tuoreissa artikkeleissa prekaarisesta työvoimasta näkyy kasvava kiinnostus taiteen ja kotitöiden samankaltaisuuksiin. Feministiteoreetikko Marina Vishmidtin mukaan molemmat piirit on sijoitettu jollakin tavoin palkkatyösuhteiden ulkopuolelle. Toisin kuin muita kapitalististen yhteiskuntien työmuotoja, niitä ei pidetä tuottavina, eikä niitä tunnusteta sosiaalisesti palkan, sopimusten ja sääntelyn muodossa. Toisin sanoen sekä taide- että hoivasektoreita leimaa tietty monitulkintaisuus, jonka piirissä ero ”työn” ja ”ei-työn” välillä taipuu luhistumaan.

Triisberg, Airi : Palkattomasta työstä mahdollisuuksien politiikkaan
Yussif, Giovanna Esposito (toim.) : Uusi nykyisyys : XX Mäntän kuvataideviikot 14.6. - 31.8.2015 (2015), s. 38

Alkuun

Sitaatti 8/2015
Voi Abraham Mamren tammistossa ja Joonas öljypuskan juurella, kuinka saattaa riipaista sydänalaa ja heikottaa täysi-ikäistäkin miestä kurkun kukkuraa myöten pelkkä värinhyvä ja silkinsametti paperin pohjilla, ja semmoinen kaunis, joka on vain kihoa silmään ja himmelin kimmellystä tyhjiltä vilkkuvilta lasin kilon takana! Kyllä siihen paikkaan seinää katsoa sopii ja päästää silmä jouten laitumille ja apilakedoille, missä on koukusta killumassa kuin elämänniittu neljän kultakehyksen sisäpuolella, värin hekumaa niin ja muuta ihanan paalletta yllinkyllin, sinisen sulia visertämiltä ja punan hilkasta paisumilta, viheriän herkkuvia ja kellankumpuvia, silmäin sykettä sormen pideltäviltä ja ihon kuulasta sielun maistuvilta, mielen voidetta ja sydämen salvaa niin läämälti, että silmän sopii mässätä ja teräin syödä täytensä ikäänkuin nautaelukan, joka on päästetty valtoimeltansa veräjän sisäpuolelle semmoisen tahtoimen tarhaan, jossa kasvaa aitojen tasalta parasta purtavaa ja tarvitsee vain upottaa ahmivaa turpaa korvia ja sarvenpäitä myöten heinän tuoksuviin noutaakseen tihuvilta kielen kiertimelle vehmasta ruohoa tukun paksulta ja suun täydeltä leukapielien pureskeltaviksi!

Kilpi, Volter : Alastalon salissa (1933), s. 217-218

Alkuun

Sitaatti 7/2015
Kriittisessä taidekasvatuksessa kysytään, miten minuun vaikutetaan, kuka vaikuttaa ja mitä tarkoitusta varten. Tällöin kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, miten etnisyys, sukupuoli, sosiaaliryhmä ja muut kulttuuri-identiteetin ulottuvuudet esitetään. Kuvissa tutkitaan sitä, mitä esteettisiä keinoja on hyödynnetty ja mitä kuvasta puuttuu. Myös tiedostamattomien tekijöiden huomioiminen on tärkeää.

Räsänen, Marjo : Visuaalisen kulttuurin monilukukirja (2015), s. 127

Alkuun

Sitaatti 6/2015
Jo pitkäaikaisen kokemukseni perusteella olen tullut siihen tulokseen sanoi Soliair, että Maailmankaikkeus on iso pintapuolinen ja monimutkainen juttu, joka tulee näkyviin päivällä melkein aina samaan aikaan ja näinä hetkinä se on näennäisesti niin hyvin kohdallaan, että sitä kutsutaan "todellisuudeksi".
Itse asiassa se näyttää johdonmukaiselta, mutta vain hetken, kunnes se taas nopeasti romahtaa välinpitämättömään syvyyteen.
Sen jälkeen meitä ei enää paljoakaan tarvitse kannustaa nukkumaan kuin tukit.

Michaux, Henri : Harhailla, laiskotella (1980/1954), s. 29

Alkuun

Sitaatti 5/2015
Myönteisesti virittyneessä näyttelyarviossa kaikkiin teoksen yksityiskohtiin voidaan ladata merkityksellisyyden jännite, jolloin taiteilijan tekemät taiteelliset ratkaisut ovat osoitus kyvystä herättää vastaanottaja havaitsemaan teoksissa potentiaalisia tulkintahorisontteja. Taiteilijalta odotetaan kykyä rakentaa intertekstuaalisilta viittaussuhteiltaan rikkaita ja monitasoisia teoksia. Taiteilijuuteen artikuloituu tässä yhteydessä kyky tuottaa teoksiinsa sekä älyllisesti että kognitiivisesti ja emotionaalisesti hienoviritteisiä merkityskerrostumia niin, että teos ei ole tyhjennettävissä merkityksistään kevyen silmäilevällä luennalla. Taiteilijalta odotetaan teoksia, joiden sanoma tai sanottava ylittää toteamisen ja yksiselitteisyyden.

Logrèn, Anna : Taiteilijapuheen moniäänisyys : Tutkimus mediavälitteisen ja (kuva)taiteilijalähtöisen taiteilijapuheen muotoutumisesta (2015), s. 130 (teos myös sähköisenä internetissä)

Alkuun

Sitaatti 4/2015
Mutta jälleen tuo jo tutuksi tullut ilmiö: suunnittelu ja pohdinta oli tärkeämpää kuin lopullinen toteutus. Marian vaate on luonnoksessa pienintä poimua myöten viimeistelty. Lopulliseen maalaukseen se ei kuitenkaan siirtynyt. Eikä Annan oikea jalkateräkään ole enää jaksanut kiinnostaa, olihan vasen jo saatu huolella toteutettua. Saattaisiko lopultakin olla niin, että jättämällä likipitäen jokaisen maalauksensa jollakin tavalla kesken Leonardo, todettuaan moneen kertaan elämän epätäydellisyyden, jätti työnsäkin tarkoituksella epätäydellisiksi?

Levanto, Marjatta & Vuori, Julia : Leonardo oikealta vasemmalle (2014), s. 99

Alkuun

Sitaatti 3/2015
”Northerness” oli kuitenkin enemmän kuin pelkkä paikka. Se oli myös tarinoita, satuja ja eepoksia, jotka eivät olleet todellisia mutta omalla tavallaan totta. Morris kertoi luovansa kuviteltuja todellisuuksia (dreamed realities), kun taas Tolkien näki kirjoittavansa kuvitteellista historiaa (imaginary history) siitä, mikä olisi saattanut muinoin olla totta. Lewis julisti, että keksityn maailman (invented world) tulisi älyllisesti ja tunnetasolla vastata sitä maailmaa, jossa tällä hetkellä eletään.

Ylimartimo, Sisko : Kultia kujille, hopehia tanhuville : kuvittajien Kalevala (2015), s. 63

Alkuun

Sitaatti 2/2015
Mutta viluisen ja ehkä ”laiskansuonen” vaivaaman pojan elämään taide tulee lämmittävänä voimana. Seistään ”taiteen ihmeen edessä”. Taide huvittaa, lämmittää, antaa ”hetkautuksen paikkoja” ankaran elämän keskellä ja auttaa selviytymään maailmassa, kylmyydessä ja petojen kansoittamassa todellisuudessa. Tavalliselle heikolle ihmiselle se opettaa ”keplottelutaidon aakkoset”. Haanpään kertomus panee ymmärtämään, että ennen kaikkea taide antaa viisauden ja huumorin, johon koko näkemys taiteen voimasta perustuu.

Karonen, Vesa : Haanpään elämä (1985), s. 175-176

Alkuun

Sitaatti 1/2015
Minua ei kiinnosta, että on erilaisia maailmoja samassa maailmassa ja että pitäisi muka vain pysyä omassa maailmassaan. En halua, että minun maailmani on pelkkä osa A, joka ei ole mitenkään yhteydessä muihin osiin (B, C tai D), että minun maailmani on tiivis, tyhjä kokonaisuus. Menisin mieluummin muualle, seuraisin viivaa, joka johtaisi paikkaan, missä eri maailmat ovat yhteydessä toisiinsa, peittävät toisensa tai missä niiden laidoilta pääsee sisään, missä elämä on lineaarista ilman katkoksia, missä asiat eivät lopu yhtäkkiä ilman syytä, missä tärkeillä hetkillä on käyttöohje (riskialttius, verkkoon liittäminen johdon tai pariston avulla, akun odotettu kestävyys) ja tarvittavat varusteet (turvatyynyt, navigaattori, hätäjarrutehostin).

Vigan, Delphine de : No ja minä (2012/2007), s. 70

Alkuun

Sitaatti 12/2014
Nuoret elokuvantekijät imivät vaikutteensa yhtälailla kiinalaisista sekä länsimaisista klassikoista. Uuden aallon mukanaan tuomat tyylilliset ja tekniset muutokset perustuivat sille oivallukselle, että Kiinan ja Hongkongin elokuvateollisuudet olivat kaksi erillistä mutta symbioottista organismia, jotka imivät ravintonsa samoista kulttuurisista juurista.

Teo, Stephen : Hongkong elokuva : Aasian unelmatehtaan nousu ja (t)uho (1996/1995), s. 373

Alkuun

Sitaatti 11/2014
Jotkut näkevät maailman toisistaan erillisten ja irrallisten kulttuurien taistelutantereena. On jopa puhuttu sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä. Mielestäni näkemys yksinkertaistaa maailmaa karkeasti ja luo tarpeetonta konfliktien ja vastakkainasettelujen ilmapiiriä. Todellisuus on paljon monimutkaisempi ja moniulotteisempi. Intialaissyntyinen talousnobelisti ja filosofi, Amartya Sen, on mielestäni kuvannut asiaa osuvasti todetessaan, että ihmiset ovat ”moninaisesti erilaisia” (diversely different). Emme ole täysin samanlaisia kenenkään kanssa, mutta emme myöskään täysin erilaisia.

Hämeenniemi,Eero : Vapaa säveltäjä (2014), s. 322

Alkuun

Sitaatti 10/2014
Periaatteessa taidetta pitäisi mainostaa kuten muitakin tuotteita, jotta taiteilijoista ja heidän tuotannostaan tiedettäisiin enemmän. Lehtien taidekritiikki on satunnaista, eikä niiden yhteydessä aina ole edes kuvaa taideteoksesta. Suuren yleisön suhtautuminen taiteen vaikeaselkoisuuteen on usein asennekysymys, ja asenteiden muuttamiseen mainostamisella voitaisiin vaikuttaa.

Laitinen-Laiho, Pauliina : Miten sijoitan taiteeseen : Mistä taideteoksen arvo muodostuu (2011), s. 177

Alkuun

Sitaatti 9/2014
Hänen ei tarvinnut esiintyä mitenkään henkevänä, useimmiten oli paras olla sanomatta yhtään mitään, mutta keskustelukumppania tuli kuunnella keskittyneesti ja empaattisesti, välillä kannatti tokaista: ”Ihanko totta?” sen merkiksi, että on kiinnostunut ja yllättynyt, tai ”Tosiaan...” viestiäkseen ymmärtävää hyväksymistä. Jedin pieni koko helpotti alistuvan asenteen omaksumista, mitä kulttuurihenkilöt yleisesti arvostivat – tai itse asiassa kuka tahansa. Niihin piireihin oli kaiken kaikkiaan helppo astua, kuten varmaan mihin tahansa piireihin, ja Jedin tahdikas puolueettomuus sekä se, ettei hän puhunut omista töistään, olivat hänelle suureksi eduksi antaen – sivumennen sanottuna oikeutetun – vaikutelman vakavasta taiteilijasta, joka työskenteli tosissaan.

Houellebecq, Michel : Maasto ja kartta (2011), s. 60

Alkuun

Sitaatti 8/2014
Taidehistoriassa tulkintojen tai teorioiden tarkoitus ei ole pyrkiä lopullisuuteen, vaan pakottaa koherenssinsa ja osuvuutensa ansiosta meidät todella katsomaan teosta ja antaa meille mahdollisuus ottaa se haltuun.

Bonnet, Jacques : Kirjaston henget (2008/2011), s. 85

Alkuun

Sitaatti 7/2014
Yksittäinen otos on ”alkio” ja se saa merkityksen vasta, kun se yhdistetään toiseen otokseen. Eisenstein vertasi tätä japanilaisiin kirjoitusmerkkeihin, joissa kahden tiettyä kohdetta kuvaavan kirjainmerkin yhdistäminen tuottaa uuden sisällön, jota ei voi graafisesti esittää, koska sen merkitys on psykologinen ja kuvakentän ulottumattomissa. Toisin sanoen merkitys ei muodostu toisiinsa tiiliseinämäisesti liitetyistä otoksista, kuten Kuleshov väitti, vaan se syntyy kahden otoksen ”yhteentörmäyksen” tuloksena. Sarjallisuus on Eisensteinin käsityksen mukaan vain yksi esimerkki montaasista, ei sitä koskeva yleispätevä sääntö. Elokuvan ja kaikkien muidenkin taidemuotojen perusta on konflikti, yhteentörmäys.

Major, Emily Jane : Valokuva todenkaltaisuuden otteessa.
Teoksessa Lundström, Jan-Erik (toim.) : Valokuvallisia todellisuuksia (2012), s. 121

Alkuun

Sitaatti 6/2014
Erilainen maailma (lukijan maailma) ilmaantuu kirjailijan paikalle.

Tämä mutaatio tekee tekstistä asumiskelpoisen samaan tapaan kuin vuokra-asunnosta. Se muuttaa toisen omaisuuden paikaksi, jonka ohikulkija lainaa hetkeksi. Vuokralaiset saavat vastaavan mutaation aikaan asunnossa, jonka he eleillään ja muistoillaan kalustavat ; kielen puhujat kielellä, johon he liu’uttavat äidinkielensä viestit ja korostuksellaan tuovat omat ”käänteensä”, oman historiansa ja niin edelleen ; jalankulkijat kaduilla, joilla he kävelyttävät halujaan ja kiinnostuksen kohteitaan.

Certeau, Michel de : Arkipäivän kekseliäisyys : 1. Tekemisen tavat (1990/2013), s. 25-26

Alkuun

Sitaatti 5/2014
Vaikuttavuuteen pyrkivä tietämättömyys nousee vahvasti esiin julkisuusyhteiskunnan areenoilla, aivan erityisesti internetissä. Se on puhtaimmillaan tapauksissa, joissa yleisö vaatii taiteelta erilaisia sisältöjä (jokin on liian vaikeaa), tai vaatii jonkin taiteen tuen muutoksia (jokin on liian vaikeaa eikä siksi hyödyllistä ja tuen arvoista). Kun tiedosta kieltäytyvä yleisö pyrkii vaikuttamaan taiteen sisältöihin ilman yritystä ymmärtää tai rakentaa objektiivista ja kestävää argumenttia, se lähestyy tilannetta, jossa se nostaa itsensä taiteen yläpuolelle maksavana asiakkaana ja verorahojen käyttäjänä. Toisin sanoen se tekee itsestään eliittiä taidetta vastaan.

Mononen, Sini : Elitismi, yleisö ja populismi
teoksessa Mononen, Sini (toim.) : Alaston totuus taiteesta : kirjoituksia taidemaailmasta uudella vuosituhannella (2014), s. 91

Alkuun

Sitaatti 4/2014
Miksi jokin taideteos saa meidät haltioitumaan? Ihastus syntyy ensi silmäyksestä, mutta vaikka paneutuisimme pohtimaan lumoutumisemme syitä ja toteaisimme, että taideteoksen kauneus syntyy taituruudesta, joka paljastuu vain tutkimalla, miten hienosti sivellin on osannut vangita valon ja varjon ja välittää niitä korostamalla muodot ja tekstuurit – lasin jalokivenhohtoisen kirkkauden, osterinkuorien epätasaisuuden, sitruunan vaalean sileyden - , ei se laimenna eikä selitä alkuperäistä haltioitumista.
Se on aina yhtä selittämätöntä : suurta taideteosta katsellessamme me tiedämme varmasti, että se kestää aikaa.

Barbery, Muriel : Siilin eleganssi (2006/2010), s. 226

Alkuun

Sitaatti 3/2014
Valo-oppi opettaa meille, miten värien ominaisuudet toimivat suhteessa toisiinsa. Jos valovoiman on oltava maksimaalinen, on värin uhrattava jotain kylläisyydestään. Ja kääntäen : jos värin on kehityttävä koko loistoonsa, on kirkkaus jo vähenemässä – siitä huolimatta, että sävy voi olla täysin puhdas.
Olemme tässä joko - tahi -tilanteessa. Ja uudessa maalauksessa onkin selvästi erotettavissa pyrkimys valoon ja pyrkimys väriin.

Frosterus, Sigurd : Väri ja valo. Kirjoituksia kuvataiteesta 1903-1950 (1908/2000), s. 61

Alkuun

Sitaatti 2/2014
Minun ja maailman välissä
olet taulunkehys, ikkuna
niitty tulvillaan luonnonkukkia
olet hengitys, sänky
yö, joka pitää seuraa tähdille

Bei Dao : Kukkavihko
teoksessa Bei Dao : Puhun peilille kiinaa (2013), s. 29

Alkuun

Sitaatti 1/2014
Hänen Cixiä esittävä maalauksensa oli vaatimaton. Länsimaisissa muotokuvissa kasvoilla on varjostuksia, mutta kiinalaisessa traditiossa kasvot, joilla on tummia varjostuksia, olivat ”yin-jang-kasvot”, jotka viittasivat epäilyttävään luonteeseen – kaksinaamaiseen tyyppiin. Neiti Carlia painostettiin voimakkaasti, joskin hyvin hienotunteisesti, tasoittamaan kasvojen väri. ”Kun tajusin, että minun olisi kuvattava Hänen Majesteettinsa perinteisellä tavalla ja tehtävä hänen epätavallisen viehättävästä persoonallisuudestaan arkipäiväinen, en enää tuntenut samaa kiihkeää innostusta työtäni kohtaan kuin alussa ja koin monia sydänsuruja ja runsaasti sisäistä kapinointia ennen kuin alistuin väistämättömän edessä.” Carl kirjoitti kuitenkin kokemuksistaan vuonna 1906 julkaistun ikimuistoisen kirjan nimeltä With the Empress Dowager, joka maalasi mieleenpainuvan kuvan Cixistä. Leskikeisari oli saanut uuden uskollisen länsimaisen ystävän.

Jung Chang : Kiinan viimeinen keisarinna (2013), s. 419-420

Alkuun

Sitaatti 12/2013
Aiheiden arkipäiväisyydestä huolimatta Chardinin taulut olivat kuitenkin tavattoman lumoavia ja mieltä kiihottavia. Hänen persikkansa oli rusottava ja pullea kuin kerubi, osterilautanen ja sitruunaviipale taas symboloivat ahnauden ja aistillisuuden viettelyksiä. Auki viilletty, koukkuun ripustettu rausku toi mieleen meren, jonka pelottava asukki se oli ennen ollut. Sen sisälmykset, väreinään veren tumma puna, hermosäikeiden sininen ja lihasten valkoinen, muistuttivat monivärisen kirkon pää- ja keskilaivaa. Myös esineiden väliset suhteet olivat harmonisia ; eräässäkin maalauksessa saattoi nähdä suoranaista ystävyyttä takanedusmaton punertuvien sävyjen sekä ompelurasian ja villalankavyyhdin välillä. Maalaukset olivat ikkunoita maailmaan, jonka tunnisti heti omaksi arjeksemme, mutta joka siitä huolimatta oli harvinaisen, ihmeellisen houkutteleva.

Proustin mielestä alakuloisella nuorukaisella oli hyvät edellytykset henkiseen muutokseen sen jälkeen, kun tämä olisi kohdannut Chardinin.

Botton, Alain de : Kuinka Proust voi muuttaa elämäsi (1997/2008), s. 152-154

Alkuun

Sitaatti 11/2013
Musiikin aikaulottuvuus ja kuvantekijän tilaulottuvuus ovat samankaltaisia tiloja, joihin musiikilliset muodot ja kuvalliset elementit avautuvat. Musiikilliset muodot toimivat kokonaisrakenteen eri tasoilla, ja kuten kuvan tarkastelussa, tarkasteluperspektiiviä on muutettava kokonaisuuden tarkastelusta yksityiskohtiin ja takaisin. Havainto voi lähteä kokonaiskuvasta ja edetä sitten yksityiskohtien havaitsemiseen. Kuva paljastaa elementtiensä suhteita, samankaltaisuuksia ja eroja, musiikillinen esitys sävelkorkeuden, rytmejä, melodialinjoja ja eri instrumenttien rooleja. Musiikilliset teemat ja tonaliteetti paljastuvat sävelteosta yhä uudestaan kuunneltaessa.

Sekä musiikissa että kuvissa merkityksenanto perustuu suurelta osin muistiin.

Hietaharju, Mikko : Kuuntele kuvaa : näkökulmia valokuvan tulkintaan (2010), s. 146-147

Alkuun

Sitaatti 10/2013
Runoilijat kirjoittivat eri tyyleillä : runot muun muassa ilmaisivat tunteita, joihin palattiin jälkikäteen tyynessä mielentilassa, tai mystikon harjoittamaa ikuisen totuuden etsintää vertauskuvin ilmaistuna. Runoilijat kirjoittivat ylistyslauluja joidenkin kansalaisten ylellisestä elämäntavasta. Ne oli kenties tarkoitettu satiireiksi, arvosteluksi tai varoitukseksi. Erään kirjoittajan tekstit toimivat hakuteoksena kaikille varhaisista teksteistä kiinnostuneille : Shuowen jiezi esiteltiin keisarille vuonna 121. Se oli kiinan kielen ensimmäinen etymologinen sanakirja, johon on koottu kiinalaisissa teksteissä ja piirroskirjoituksissa esiintyneet kirjoitusmerkit sekä selitykset niiden rakenteesta ja merkityksestä.

Loewe, Michael : Han-dynastian historia lyhyesti.
Teoksessa: Michaelson, Carol : Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet (2013), s. 191

Alkuun

Sitaatti 9/2013
Kesäkuun 24. päivänä 1874 Cézanne kirjoitti Pissarrolle: “Näin joku päivä sitten Aixin museon johtajaa, joka oli houkutellut yhteistyöstä puhuneita pariisilaisia sanomalehtiä, että he sieltä ihan vaan uteliaisuudesta tulisivat katsomaan, missä määrin on nähtävissä uhkatekijöitä maalaustaiteelle.” He, joilla on “hieno idea huonon kehityksen arvioinnista”, heitä Cézanne kehotti menemään Pariisiin “katsomaan todellisten syyllisten töitä”. Gibert vastasi hänelle : “Mulla on hyvä ajatus noista vaaroista jotka uhkaavat maalaustaidetta, varoitetaan häntä teikäläisten tihutöistä.” “Sitten, toivotetaan tervetulleeksi, ja kun minä olen kertonut hänelle esimerkin avulla siitä kuinka olette korvanneet mallin värisävyjen tutkimista, ja kun yritän saada hänet ymmärtämään luontoa, hän varmaankin sulkee silmänsä ja kääntää selkänsä. Vaan ehkä tämä silti ymmärretään, ja se että haluamme erottaa sisällön osat toisistaan. Mutta se vasta on kelpo ihminen, joka on sitoutuu sinnikkääseen työskentelyyn, sillä kärsivällisyys on lahjakkuuden äiti."

Michel Fraisset ja Camille Moirenc : En Provence, sur les pas de Cézanne (2006), s. 44-45

Alkuun

Sitaatti 8/2013
21.7.1898 A.B. vei minut katsomaan Georges Seurat -nimisen taiteilijan isoa maalausta, jonka nimi on ”Un dimanche après-midi à l'Île de la Grande Jatte”, ja tämä työ teki minuun suurenmoisen vaikutuksen! Halusin heti nähdä enemmänkin saman taiteilijan töitä, mutta kuulin, että hän oli kuollut jo vuonna 1891, ehkä hänen muita teoksiaan silti on jossakin nähtävillä? Maalaukset ovat taideteoksina eri asia kuin romaanit ja musiikki, koska niitä ei tarvitse kuvitella.

Carlson, Kristina : William N. päiväkirja (2011), s. 55-56

Alkuun

Sitaatti 7/2013
Tämä mekanismi on itseään ruokkiva : kuuliaisuus imartelee taiteen ja tieteen status quota, ja siksi se helposti palkitaan. Jos instituutio tässä suhteessa jäykistyy hyvin autoritaariseksi, se näyttää puolustautuvan tehokkaasti. Todellisuudessa se kuitenkin kaivaa omaa hautaansa luuduttamalla itsensä ja estämällä uudistumisen.

Aina ei ole helppoa tasapainoilla yhtäältä tradition välittämistä ja valtavaa omaksumiskykyä vaativan koulutuksen sekä toisaalta luovuuden ja innovatiivisuuden vaatimusten välissä. Tämä tekee tieteestä ja taiteesta erittäin vaativia koulutusaloja.

Kurkela, Kai : Mielenmaisemat ja musiikki. Musiikin esittäminen ja luovan asenteen psykodynamiikka (1993), s. 158

Alkuun

Sitaatti 6/2013
Kulttuurivallankumousta edeltänyt taiteiden peruslinja oli yhä voimassa, ja sen mukaan taiteen tuli palvella työläisiä, maatyöläisiä, sotilaita ja proletaarista politiikkaa. Edelleenkään taiteelliselle luovuudelle ei jäänyt paljon tilaa. Kaikki julkisuudessa tuotettu taide oli täysin politisoitua. Neuvostoliitosta peräisin ollut sosialistinen realismi korvattiin kiinalaisperäiseksi väitetyllä sosialistisella romantismilla. Sekin kuvasi työväen sankareita ja joukkojen edustajia, mutta aikaisempaan verrattuna sellaisina kuin niiden kuului olla, ei kuten ne olivat. Hahmojen punertavat kasvot olivat aina hymyssä, ja kuvan keskustassa oli useimmiten puhemies Mao. Vastaavasti näyttämötaide supistettiin Jiang Qingin johdolla käsittämään vain kahdeksan 'vallankumouksellista' mallinäytelmää, joihin kuului ooppera- ja balettiesityksiä.

Paltemaa, Lauri & Vuori, Juha A. : Kiinan kansantasavallan historia (2012), s. 248-249

Alkuun

Sitaatti 5/2013
Euroooppalaiset eivät välttämättä kyenneet tai halunneetkaan erotella olivatko esineet ja tyylilliset vaikutteet kiinalaisia, japanilaisia, intialaisia tai vain ylipäätään ns. "itämaisia". Ennakkoluulottomasti varsinkin ranskalaiset, englantilaiset ja saksalaiset muokkasivat kiinalaisia teemoja sopiviksi omaan kulttuuriseen kontekstiinsa : kiinalaisesta epäsymmetrisyydestä tuli rokokoon ominaispiirre. Olennaista oli, että tuotteet heijastivat eurooppalaisten mielikuvaa eksoottisesta Kiinasta. 1800-luvun eurooppalaiselle asiakkaalle ei ollut väliä kuinka hyvin rokokoon nimissä suunnitellut tapettikuviot, posliiniesineet ja huonekalut vastasivat kiinalaisia alkuperäistuotteita.

Valjakka, Minna : Kiinalaisen taiteen arvottamisen lähtökohtia ja muutoksia
Teoksessa : Valjakka, Minna ; Waernerberg, Annika ; Yang Jing (toim.) : Lohikäärmeen vuosi : Kiinan dynastioiden taidetta (2012) s. 31

Alkuun

Sitaatti 4/2013
Kun ajelimme pitkin Pohjois-Karjalan loppumattomia sorateitä, ranskalainen rouva luki takapenkiltä Michelinin Suomen kuvausta ääneen ja intoili siitä, mitä kaikkea näkisimme pitkin matkaa olevissa kohteissa. Jonkin Joensuussa olevan mielenkiintoisen patsaan löytämiseen meiltä meni kaupungissa puoli tuntia, ja ranskalaiset vieraani hämmästelivät vilpittömästi, etten tiennyt patsaan sijaintia. Koska kerran Michelin piti sitä näkemisen arvoisena. Selitys, etten ollut koskaan ennen käynyt Joensuussa, ei kelvannut ollenkaan.

Vakkuri, Aaro : Kylä Provencen taivaalla (1997), s. 17

Alkuun

Sitaatti 3/2013
Kun kesän alussa ukkonen - sähköinen energia – jylisee maan yllä, ja ensimmäinen ukkosmyrsky elähdyttää luontoa, pitkällinen painostava tila päättyy. Tunnetaan iloa ja huojentuneisuutta. Niin myös musiikilla on voimaa lievittää sisäistä jännitystä ja vapauttaa peitettyjä tunteita. Sisäinen innostuneisuus puhkeaa vaistomaisesti lauluksi, tanssiksi ja vartalon rytmikkääksi liikkeeksi. Ikimuistoisista ajoista lähtien näkymättömien äänien innoittava vaikutus on liikuttanut sydämiä ja liittänyt niitä yhteen, luonut myyttisyyttä ihmiselle. Vallanpitäjät ovat hyödyntäneet tätä luontaista musiikkikokemusta, he ovat ylevöittäneet ja säännelleet sitä. Musiikkia on pidetty vakavana ja hengellisenä, tarkoitettu puhdistamaan ihmisen tunteita. Musiikin osaksi tuli sankareiden hyveiden ihannointi ja sillan luominen näkymättömään maailmaan.

Wilhelm, Helmut (alkuaan Fu Xi) : The I Ching or Book of Changes (2011), s. 68-69

Alkuun

Sitaatti 2/2013
On mahdollista, että kritiikin ja taiteen totuuksia ei voida paljastaa, vaan ne voidaan vain löytää uudelleen kerta toisensa jälkeen (vrt. Stein 1990, 511-524). Kritiikin ei aina tarvitse puhua teoksen puolesta vaan luoda uusia sanoja ja niiden yhdistelmiä, ajatuksia, tunteita ja tekoja (Karlholm 2009, 6). Siten kritiikki voi parhaimmillaan luoda jotakin uuden teoksen kaltaista. Kriitikon ihanteeksi tulee herkkyys tarkastelemaansa taidetta kohtaan : se tulisi nähdä mahdollisimman monesta näkökulmasta käsin. Koska teokset ja niiden tulkinta ovat avoimia yleisön tarkastelulle, kriitikon päätelmät ovat välttämättä alustavia – kriitikko ei ole yksin, vaan hän on osa prosessia, jossa teokset löydetään ja hahmotetaan yhä uudelleen.

Heikkilä, Martta : Taidekritiikin perusteet (2012), s. 249

Alkuun

Sitaatti 1/2013
Alariesto käytti osittain maalaustensa mallina lehdistä leikkaamia sekä itseottamia valokuvia. Hän on valokuvannut maisemia, mm. kuvat Nattas-tuntureilta ovat olleet taustana muutamissa maalauksissa. Alariesto teki myös ns. trikkikuvia. Hän teki valmiita sommitelmia valokuville. Hän rakenteli luontoon kotakyliä, poroja tai karhunkaatoa, joita valokuvasi myöhemmin käytettäväksi maalauksissaan. Hän rakenteli luontoon hahmonsa (porot, karhut jne.) ja rakennelmansa (kodat, niliaitat jne.) pahvista, puusta tai muusta materiaalista ja valokuvasi näitä ”tekomaisemia” lasinegatiiveille. Hän myös valokuvasi ottamiaan maisemakuvia, joihin oli jälkeenpäin sijoittanut eläimiä, kotia tms. Näitä trikkivalokuvia Alariesto teki ilmeisesti Vuotsossa asuessaan. Nämä trikkikuvat toimivat tavallaan luonnoksina tuleville maalauksille.

Kuusikko, Ritva : Andreas Alariesto 1900-1989 (1994), s. 46

Alkuun

12/2012
Valokuvaajalle tarjoutui pohjoismaisen yhteiskunnan rakennemuutoksessa eettinen, aikakauden mielenliikehdintöihin sopiva missio : katoavien tai ainakin syrjäytyvien elämäntapojen ja kokemusten tallentaminen ja hajoamista ja muuttumista kohtaavien yhteisöjen esiintuominen. Massayhteiskunnasta puhumisen aikana haluttiin kertoa myös yksilöiden kohtaloista. Saanio, kuten monet hänen laillaan valokuvanneet, loi äkseeraavia interventioita ; hän asetti katsottavaksemme joskus häikäilemättömän suorapuheisen ja toisinaan tunteikkaan lyyrisen kuvastonsa, joka julisti modernistisen yhteiskuntajargonin suurten kertomusten marginaaliin unohdettua ihmisarvoa.

Lintonen, Kati : Yhteinen elämä. Arjen ylevyys ja yhteisyyden kaipuu Matti Saanion valokuvaesseissä
Teoksessa : Saanio, Matti : Matti Saanio : Yhteinen elämä (2008), s. 10

Alkuun

11/2012
En kopioi ulkomaisten kirjailijoiden kerrontatekniikkaa enkä jäljittele heidän juonikuvioitaan; se mitä teen hyvin mielelläni on tutkia tarkkaan, millaista pyrkimystä elämänkulun havaintojen ymmärtämiseen on heidän teoksissaan, käsittää millainen on heidän näkökulmansa maailmaan jossa elämme. Ajattelen että toisten kirjoittajien teosten lukeminen on itse asiassa vuoropuhelun aloittamista, ehkä jopa romanssia, missä samanmielisten kohdatessa saattaa syntyä elinikäinen ystävyys ; tai jos ei, eroaminen sovinnossa on myös erinomainen juttu.

Mo Yan : Shifu, you'll do anything for a laugh (2001), s. xvi

Alkuun

10/2012
Nämä esimerkit kuvaavat ”virtuaalisen maailman” merkitystä Peking-oopperan taiteessa, joka tarjoaa rajattomasti tilaa näyttelijöiden suoritukselle. Roolissaan esiintyjät näyttävät yleisölle maailman täynnä kuvia, jotka vetoavat katsojan älyyn. Jos näyttämö todella olisi At the Crossroad -esityksessä aivan musta kuvaten pimeää yötä, ja jos Autumn River -esityksessä näyttämöllä olisi todellinen vene, mitä näyttelijät voisivat tehdä? Ja löytäisimmekö yhä yhtä paljon älyä ja merkitystä esityksestä? Epäilemme sitä.

Ye Lang ja Zhu Liangzhi : Insights into Chinese Culture (2008), s. 155

Alkuun

9/2012
Kaikilla oli sama ilme kasvoillaan. Väkeä kerääntyi vähitellen lisää kadulle kuuntelemaan herra Fernen soittoa. Näin hän ei ollut tosiaankaan soittanut koskaan. Hämärän keittiön ovesta lenteli säveliä kepeään ilmaan, ne täyttivät koko kadun, koko kylän. Liian pitkään mykkänä ollut piano tuntui soittavan itsestään. Musiikki virtasi, lensi ja loisteli. Mulperipuun varjossa istuva Esther piteli portista ja kuunteli melkein hengittämättä, niin nopeasti pianon sävelet kulkivat ja täyttivät hänen vartalonsa, rintansa. Esther ajatteli että nyt kaikki muuttuisi taas entiselleen. Hän pääsisi taas istumaan herra Fernen viereen ja opettelemaan käsien liu'uttamista koskettimilla ja lukemaan nuotteja arkeista, jotka herra Ferne kirjoittaisi hänelle. Kaikki olisi yksinkertaista, ihmiset eivät enää pelkäisi, eivät hakisi kostoa.

Le Clézio, J.M.G. : Harhaileva tähti (2009), s. 65-66

Alkuun

8/2012
Vaikutteet eivät ole koskaan pahasta, mutta niiden täytyy olla hillittyjä. Kiinassa ajatus siitä, että 'jäljittely on imartelun hienoin muoto', on vallitseva eikä se ole peruste epäasialliselle moitteelle. Tämä sama on loppujen lopuksi totta postmodernismissa, joka nojautuu itselleen anastamisen hyödyntämiseen. Ongelmia kuitenkin syntyy, jos toisen taiteilijan tai valokuvaajan menestys, missä muodossa se tapahtuukaan, omaksutaan tiekartaksi heille ketkä tulevat jäljessä. On tuskin tarpeen sanoa että tässä yhteydessä kritiikin aihetta on vain hyvin pienen loppukilpailijoiden vähemmistön osalta.

Kaikkein kiinnostavinta tässä valokuvaajien ryhmässä on se, miten läheisesti heidän valokuvallinen kielensä on alkanut kytkeytyä samoihin visioihin kuin maalaustaiteilijoiden tai jopa installaatioiden tekijöiden ilmaisu nykypäivän Kiinassa.

Smith, Karen : The 2010 Three Shadows Photography Award
teoksessa : Mao Weidong (päätoim.) : The Exhibition of 2010 Three Shadows Photography Award : Confluence (2010), s. 13.

Alkuun

7/2012
Meng Tao : Mikä valokuvausmetodi on sinun suosikkisi?
Hu Yang : Minä suosin yksinkertaisia, luonnollisia ja aitoja tapoja valokuvata. Niiden avulla voin ilmaista ajatuksiani. Työskentelyni koostuu kolmesta vaiheesta : yhteiskunnallisen elämän objektiivisesta tallentamisesta, kuvien subjektiivisesta esittämisestä ja niiden kommentoimisesta. Periaatteeni on, että käsittelen yhteiskunnallisia ongelmia ja tarkkailen ihmisten elämää. Haluaisin sydämestäni kiittää ystäviäni heidän tuestaan ja avustaan sekä niitä 500 perhettä, jotka tekivät kanssani yhteistyötä. Ilman heitä en olisi voinut tehdä tätä teosta.

Sakari, Marja ja Tappola, Taru (toim.) : Idästä tuulee : Näkökulmia Aasian nykytaiteeseen (2007), s. 117
Lisätieto : puheena oleva teos = Shanghai living

Alkuun

6/2012
Niin, lyödä ruukkua ja takoa savirumpua, näppäillä bambusitraa ja kolistella reisiluita tai laulaa loilottaa olonsa ratoksi – se on oikeaa Qinin ääntä. Zhengin ja Wèin sangjianilaissävelmät, Yu Shunin laulu ”Shao” ja Zhoun kuningas Wun tanssi ”Xiang” - ne ovat vieraiden maiden musiikkia. Miten on mahdollista, että nykyään on hylätty ruukun lyöminen ja halutaan vain Zhengin ja Wèin sävelmiä ja että on luovuttu bambusitran näppäilemisestä ja mielitään vain laulaa ”Shaoa”? Ihmiset iloitsevat nykyaikaisuudesta, koska se sopii heidän makuunsa. Teidän majesteettinne menettelee toisin valitessaan ihmisiä. Ette kysy, onko joku sopiva vai ei, ettekä tutki, onko joku luonteeltaan suora vai väärä. Ne, jotka eivät ole qiniläisiä, käsketään pois ja ne, jotka ovat vieraita, karkotetaan. Niinpä näyttää siltä, että teidän majesteettinne pitää arvossa nautintoja ja kalleuksia mutta halveksii ihmisiä.

Wu Chucai, Wu Diaohou ja Kallio, Jyrki : Jadekasvot. Valittuja tarinoita Kiinan muinaisajalta (1695/2005), s. 168
Lisätieto: Qin 221-206 eaa.

Alkuun

5/2012
Pissarrolla strukturaaliset tilakokeilut yhtyvät täysin impressionistiseen maisemakäsitykseen ; maalauksen taidekuva – kuva maailman runollisesta vaihtuvuudesta ja sen ikuisesta, rauhallisesta harmoniasta – paljastuu siinä, että staattinen on siinä ikuisen järkkymätöntä ja muuttuva taas ikuisessa liikkeessä, jonka taiteilija välittää jo hallitsemansa valoefektin kautta.

German, Mihail : Maailman maalaustaiteen mestareita : Camille Pissarro (1979), s. 5-6

Alkuun

4/2012
Taiteella on erityistä voimaa, koska se pystyy vaalimaan niitä hetkiä, joissa menneisyys syventää nykyisyyttä ja nykyhetki herättää henkiin tulevaisuuden.

Dewey, John : Taide kokemuksena (1915/2010). s. 29

Alkuun

3/2012
Niinpä esitämme yhä kutsun ”todelliseen rauhanomaiseen kapinaan massaviestintävälineitä vastaan, koska ne tarjoavat nuorisollemme vain massakulutusta, heikoimpien väheksymistä, kulttuurin halveksumista, yleistä muistinmenetystä ja ylenpalttista kilpailua kaikkia muita vastaan”.

Niille, jotka vielä tekevät 2000-luvun, sanomme rakkaudella:
”Luominen on vastarintaa.
Vastarinta on luomista.”

Hessel, Stéphane : Vastarintaan! (2010/2011), s. 39

Alkuun

2/2012
Minulla oli tunne, että harhailemme yhä aiheen pinnalla ja pelkäämme uppoutua kaaokseen, rikkoa, mullistaa tavanomaisen pohjan jalkojemme alta.
Heti tuloni jälkeisenä päivänä menin Riippumattomien salonkiin.
Seurassani ollut toveri oli varoittanut, että koko salonkia ei kykenisi läpikäymään yhtenä päivänä. Hän itse esimerkiksi oli aivan uupunut joka kerran siellä käytyään. Säälin häntä koko sydämestäni ja toteutin samalla omaa menetelmääni. Kuljin juosten kaikkien alkupään salien läpi ikään kuin tulvavirta olisi ajanut minua takaa ja riensin kohti keskeisiä saleja.
Näin säästin voimiani.
Tunkeuduin vuoden 1910 ranskalaisen taiteen sydämeen.
Takerruin siihen.
Yksikään akatemia ei olisi voinut antaa minulle kaikkea, mitä löysin pureutumalla Pariisin näyttelyihin, näyteikkunoihin, museoihin.

Chagall, Marc : Elämäni (1931/1983), s. 110

Alkuun

1/2012
Mikä on tässä tärkeää meille, niin on juuri tuo kysymys taideteosten tuntemuksesta. Vainko he jotka voivat nousta taiteilijan tasolle, pystyvät kommunikoimaan hänen kanssaan. Heitä on aika vähän. Entä, miksi museot avaavat ovensa suurelle tietämättömälle yleisölle? Tähän kysymykseen Renoir vastasi, että paras tapa oppia vierasta kieltä on mennä maahan missä sitä puhutaan ja kuunnella sitä. 'Ainut tapa ymmärtää maalausta on mennä ja katsoa sitä. Ja jos siellä miljoonan vierailijan joukossa on edes yksi, jolle taide merkitsee jotakin, se riittää oikeuttamaan museot.'

Renoir, Jean : Renoir, my father (1958/1988), s. 61-62

Alkuun

12/2011
(T)uolloin yht'äkkiä tajusin ihmiselle olevan mahdollista nähdä ja tajuta jotain tuonpuoleista.

Tämä kokemus toi mieleeni suomenkielisen Raamatun kohdan, Paavalin kirjeen korinttolaisille ja sen kolmannentoista luvun, jossa sanotaan : ...nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin.

Tämä muistuma ei kuitenkaan vastannut näkyä, jonka olin kokenut. Ryhdyin tutkimaan erilaisia käännöksiä ja saksankielisestä käännöksestä löysin saman lauseen näin kirjoitettuna: "Wir sehen jetzt durch einen Spiegel..." Tämä sanonta alkoi kiehtoa mieltäni, sillä sillähän on kaksinainen merkitys : kuin kuvastimessa, kuvastimen kautta tai sitten kuvastimen läpi.

Muistin varhaisesta nuoruudestani, että silloin oli vanhanaikaisia peilejä, joiden hopeointi oli kulunut ; niissä oli aukkoja ja naarmuja, niiden läpi saattoi katsella peilin toiselle puolelle. Tänään muistan, että tuo havainto, muistuma menneeseen, vanhoihin, kuluneisiin peileihin oli tämän teokseni innoituksen lähde.

Karjalainen Elina (toim.) Joonas Kokkonen - näköaloja luovuuteen ja ihmisyyteen (1981), s. 86

Alkuun

11/2011
Väri-ilmaisun mukaansa tempaamana ihmiset muuttuvat aktiivisemmiksi, lihallisiksi ja liikkeellisiksi. Tytöt niityllä -maalauksessa tyttöjen liike on kuvattu jäntevästi, ja sen avulla he yhtyvät harmonisesti ympäröivään luontoon, jonka muodot tukevat heidän olemustaan. Työtä on sanottu yhdeksi ensimmäisistä ekspressionistisista teoksista Suomen taiteessa. Ruoveden Muroleen tuttu peltomaisema on kuvattu voimakkain värein, ja taiteilija jättää kuvaan tapahtuvan liikkeen jäljet.

Schreck, Hanna-Reetta : Tanssi ja liike Ellen Thesleffin taiteessa
Teoksessa Karttunen, Ilkka ja Schreck, Hanna-Reetta (toim.) : Ellen Thesleff : Värien tanssi - Dance of colour. 5.6. - 31.8.2008 Taidekeskus Retretti (2008), s. 84

Alkuun

10/2011
Valokuvat sinänsä eivät ole historiaa, vaan ne muistuttavat meitä historiasta. Tällainen päättely muistuttaa enemmän tai vähemmän Platonin teoriaa : kuvat eivät ole todellisuutta. Niinpä Zhangin oli siedettävä tämä sanoinkuvaamaton henkinen tila. Hän päätti keskittyä "harhakuvien" tuottamiseen. Valon käyttö, eri piirteiden korostaminen, valon tunkeileva taittuminen, ohut punainen lanka, valokuvista tyystin poikkeavat kasvonpiirteet, muiden värien äkillinen ilmaantuminen laajalle harmaalle alueelle ja niin edelleen. Näin syntyi ideologisesti värittynyt mielikuva. Mutta ymmärtäisikö 1980-luvulla syntynyt kiinalainen tai joku länsimaalainen, mitä Zhang halusi kuvalla ilmaista? Vaikea sanoa.

Lu Peng : Synkkä ja haikea matka : Zhang Xiaogangin taide.
teoksessa : Nikkari, Virpi & Valorinta, Riitta (toim.) : Zhang Xiaogang 张晓刚. Sara Hildénin taidemuseo 22.09.2007 -13.01.2008 (2007), s. 99

Alkuun

9/2011
Häntä pidettiin liian monimutkaisena, liian monitasoisena ja liian peräänantamattomana pyrkimyksessään absoluuttiseen yleispätevyyteen. Hänen tuotantonsa oli kuin siirtolohkare taidehistorian polulla, tunnustettu mutta ei pidetty. Hän ei ollut kuten muut aikalaistaiteilijat, ja erilaisuus merkitsi yksinäisyyttä. Mielikuva Kupkasta mihinkään ryhmään kuulumattomana taiteilijana on säilynyt tähän päivään saakka. Kupkan tuotannon osakseen saamaa väärinymmärrystä vahvisti edelleen taiteilijan ristiriitainen luonne. Ihmiset joko kykenivät oivaltamaan ja kokemaan koko tuotannon tai sitten heidän keskittymisensä yksittäisiin seikkoihin teki tyhjäksi yritykset teosten tulkitsemiseksi.

Vachtová, Ludmila : Usko toiseen todellisuuteen
Teoksessa Karttunen, Ilkka & Kokkonen, Jüri : Robert Delaunay Sonia Delaunay Frank Kupka. Retretti 24.5. - 1.9.1996 (1996), s. 22

Alkuun

8/2011
Joka taholta vaadittiin vain, että työ olisi hyvää ja nopeaa. Taiteilija huomasi, että viimeistely oli täysin mahdotonta; se oli korvattava oveluudella ja uskaliain siveltimenvedoin. Oli yritettävä tavoittaa jonkinlainen kokonaisuus, pelkkä yleisvaikutelma, hienostuneisiin yksityiskohtiin ei voinut syventyä. Lyhyesti, olisi täysin mahdotonta jäljitellä luontoa kaikessa täydellisyydessään. Sitä paitsi melkein kaikilla maalattavilla oli lukematon joukko erilaisia vaatimuksia. Naiset vaativat, että muotokuvat heijastaisivat pääasiassa sielua ja luonnetta, toisinaan kaikki muu oli tyystin sivuutettava, oli pyöristettävä kulmat, siloteltava pikku viat ja, jos suinkin mahdollista, jätettävä ne huomiotta. Kaiken kaikkiaan, kasvoja oli viehätyttävä katselemaan, ellei sitten suorastaan rakastuttava niihin.

Gogol, Nikolai : Muotokuva (alk. 1834-42)
sisältyy mm. teokseen : Kolme venäläistä klassikkoa (2009), s. 192

Alkuun

7/2011
Merkitykset ovat ihmiselle toinen happi, nekin ovat hengitysilmaa. Jotain siirtyy ihmiseen hänen ulkopuoleltaan ja puhaltaa häneen elämän hengen, vuorovaikutuksen. Merkitykset vapahtavat ihmisen eristyneisyydestä, johon hänet muutoin olisi tuomittu. Ne mahdollistavat - kirjoituksen kautta - toisilleen tuntemattomien, toisiaan tilassa, ajassa tai paikassa koskaan kohtaamattomien ihmisten yhteyden, myös elävien ja kuolleiden.

Kirja on siis tila, paikka, kohtauspaikka. [Eikä tämä seikka muutu, vaikka kirja fyysisenä kappaleena lakkaisi olemasta ja sen sisältö siirtyisi tietoverkon kautta avaruuteen.]

Krohn, Leena : Kirja sinänsä.
Teoksessa : Kynä ja kone : Ajattelua mahdollisesta ja mahdottomasta (1996), s. 44

Alkuun

6/2011
"Museossa on myös pieni galleria nuorille valokuvaajille. Siellä esittäytyy ensimmäisenä Taideteollisen korkeakoulun valokuvauslinjalta juuri valmistunut Elina Brotherus" (HS 5.2.1999). Koska tämä artikkeli julkaistaan vain noin kolme viikkoa Anhavan toisen kaupallisen näyttelyn jälkeen, syntyy jatkumo, jossa julkisin varoin toimiva Suomen valokuvataiteen museo liitetään yhtäältä valokuvan taiteellisen statuksen määrittelyyn, toisaalta valokuvan markkinointityöhön. Asetelma synnyttää win-win-tyyppistä markkinointisuhdetta julkisyhteisön ja kaupallisen yrityksen välille. Anhavan aloittama taiteilijan nimen markkinointi legitimoituu valokuvataiteen kansallisen museon suoran tunnustuksen avulla, johon viitattiin jo ensimmäisessäkin artikkelissa vuonna 1998. Julkisten kokoelmien kiinnostuksesta ja ostohankinnasta tehdään taiteellisen laadun mittaria, jossa valokuvan taidekauppa ja museotoiminta liitetään toisiinsa.

Suonpää, Juha : Valokuva on IN (2011), s. 77

Alkuun

5/2011
"Anteeksi, mutta en ymmärrä maalauksianne. Voisitteko selittää niitä minulle?"
"Ei niissä ole mitään ymmärrettävää eikä selitettävää", hän vastasi halveksuen. "Ne pitää tuntea."
"Aivan niin, mutta minä en tunne mitään."
"Se on teidän ongelmanne."
Annoin asian olla. Jälkikäteen minusta tuntui, että hänen puheessaan oli järkeä. Niistä avajaisista opin jotakin, mistä - kuten odottaa saattoi - ei ole ikinä ollut minulle minkään valtakunnan hyötyä : eli että jos minusta jonain päivänä tulisi lahjakas tai lahjaton kuvataiteilija, asettaisin teoksiani näytteille Japanissa. Japanilaisyleisö on maailman parasta, ja kaiken lisäksi se ostaa. Vaikka ei edes ajateltaisi rahaa, luovalle taiteilijalle on varmasti hienoa nähdä teoksiaan katseltavan niin kiinteästi!

Nothomb, Amelie : Samuraisyleily (2009), s. 35

Alkuun

4/2011
Rodinin silmät seuraavat herkeämättä malleja ; hän nauttii vaieten elämän kauneudesta, joka liikkuu heidän muodoissaan, ihailee nuoren naisen ärsyttävää notkeutta, kun tämä kumartuu nostamaan ylös taltan, jonkun toisen hienoa siroutta, kun hän kaartaa käsivarsiaan nostaessaan kultaiset hiukset päälaelle tai kävelevän miehen jäntevää voimaa ; ja kun joku heistä tekee liikkeen, joka miellyttää mestaria, pyytää hän mallia viipymään tässä asennossaan ja muovailee tuossa tuokiossa hänestä luonnoksen.

Rodin tekee siis aivan toisin kuin virkaveljensä, jotka asettavat mallin korokkeelle, neuvovat hänelle jonkin asennon, useimmiten ojentelevat ja taivuttelevat vielä hänen käsivarsiaan ja jalkojaan oman makunsa mukaisesti ja kohottavat ja kumarruttavat hänen päätään ja ruumistaan, miten milloinkin miellyttää, aivan kuin heidän käsissään olisi nivelnukke.

Latvala, W.K. (kokoaja) : Taiteesta ja mestareista. Välähdyksiä taidehistoriasta ja mietelmiä ABC-piirustuskoulun oppilaille (1944), s. 47

Alkuun

3/2011
Lapsi voi tekeytyä haluamakseen hahmoksi muun muassa rekvisiitan avulla ja kuvata itseään eri tavoin joutumatta kohtaamaan aikuisen rajoittavaa kommenttia rahan kulutuksesta. Lisäksi lapsi voi omakuvia ottamalla käsitellä rumuutta ja kauneutta itsessään. Lapsi löytää omakuvistaan todellisuuden, josta hän pitää, ja todellisuuden, josta hän ei pidä. Lapsi oppii kuvien avulla ymmärtämään, että jokaisessa ihmisessä on kauneutta ja rumuutta. Jokainen kuva ei onnnistu, vaikka kuinka toivoisi aina näyttävänsä kauniilta tai komealta. Omakuvia ottamalla lapsi oppiikin sietämään paremmin osana itseään niin epäonnistuneet kuin onnistuneetkin kuvat.

Harju, Virpi : Lapsi linssin takana - valokuvaus lastensuojelun työvälineenä
Teoksessa : Ulla Halkola (toim.) ...[et al.] : Valokuvan terapeuttinen voima (2009), s. 234

Alkuun

2/2011
Aina toista sataa vuotta sitten alkaneesta länsimaisen kulttuurin invaasiosta lähtien kiinalaiset ovat kysyneet itseltään, kuinka suhtautua perinteiseen kulttuuriin, joka edustaa samalla sekä omaa erityisyyttä että takapajuisuutta länsimaihin nähden. Siten pekingiläinenkin nykytaide aloitti matkimalla länsimaisen nykytaiteen malleja, joskin näihin voitiin sijoittaa kiinalaisen kulttuurin tunnettuja erityisyyksiä kuten kalligrafiaa tai yrttilääkkeitä. Pekingiläinen uusi valokuva käyttää kuitenkin perinteistä kiinalaista kulttuuria jo sisäistettynä elementtinä antaen kulttuuriperinnön käydä vuoropuhelua tämän päivän ilmiöiden kanssa.

Salmenkari, Taru : Nykyisyyden ja menneisyyden ristipaineessa - uusi pekingiläisvalokuva kommentoi muuttuvaa Kiinaa
Teoksessa: Siitari, Pirkko (vast. toimittaja) : Ristipaineessa : valokuva- ja videotaidetta Pekingistä - Cross pressures : contemporary photography and video art from Beijing (2001), s. 29

Alkuun

1/2011
Ensimmäisessä luotetaan teoksen tunnelmaan ja sen herättämiin tuntemuksiin ; toisessa etsitään merkityksiä ja sitä, mitä teos mahdollisesti tarkoittaa. Nämä vaihtoehdot eivät sulje toisiaan pois ja usein kulkevat limittäin. Tunnelmiin nojaava tapa tarkastella asioita saa katsojan hidastamaan tahtia ja viipymään kuvan edessä. Merkityksiä etsiessämme meillä on usein kiire päästä heti päämäärään. Voi käydä niin, että annamme näkemällemme heti ilmeisimmän ja konventioon perustuvan tulkinnan. Teoksessa piilevä potentiaali jää löytämättä. Pysähtyessämme hetkeksi teoksen tunteeseen vaikuttava osa voi yllättäen saada ajatukset kulkemaan ja tavoittamaan jotain olennaista, ei vielä tiedettyä.

Haapala, Leevi : Näitä polkuja tallaan : Valokuva ja liikkuva kuva tapoina muistaa
Teoksessa Linkoneva Marketta ja Linkoneva Sampo (toim.) : Polku. Valokuva- ja videotaidenäyttely 6.10. - 18.12.2010 Taidekeskus Honkahovi / Ways often wandered / Vältrampade vägar (2010), s. 7-8

Sitaatti 12/2010
Sen kerran olin epärehellinen itselleni. Olin luvannut 'Tulenkantajiin' kirjoittaa kaksi artikkelia, toisen Ruotsin, toisen Suomen uudesta taiteesta. Lehti laati kiivaat ennakkomainostukset. Tahdoin kirjoittaa niistä, jotka mielestäni toivat maamme taiteeseen jotakin uutta, omintakeista vastoin yleisen arvostelun toitottamista. Tässä artikkelissani tahdoin erityisesti vetää esiin Sallisen, Schjerfbeckin, Myntin, Thesleffin, Väinö Aaltosen (silloinen kauniisti alkanut kubistinen maalaus). Mutta kun sitten, varsinaisten selontekojen jälkeen, luettelin vielä muutamia tärkeimpiä nimiä, Mäkelän, Aallon, Cavénin ym. - niin, silloin tuntui äkkiä, että en voi vaieta hyvin arvostetusta ystävästäni U:sta. Panin hänenkin nimensä siihen! Olen hävennyt sanomattomasti heikkouttani, häpeänpuna nousee yhä 40 vuoden perästä otsalleni, kun ajattelen tuota hetkeäni. Se on ollut ainoa kerta, jolloin tieten olen ollut itselleni epärehellinen.

Ahtela, H. : Kauneutta tavoittamassa (1970), s. 140

Alkuun

Sitaatti 11/2010
Vaikka ajan vaatimuksena oli totuudellisuus, ei ollut niin helppoa vapautua taiteen luontaisesta pyrkimyksestä ihannointiin. Jos tarkastelemme Josephsonin maalausta Espanjalaiset sepät, aihe on realistinen, mutta ei ennenkaikkea ole kuvattu raadantaa ja sosiaalista hätää, vaan kuvasta on pikemminkin tullut kunnianosoitus yksinkertaisen ruumiillisen työn tekijän arvokkuudelle.
Yksinkertaisen talonpojan elämänolot ovat 1880-luvun taiteilijoiden suosima teema, mutta jos tutkimme asiaa tarkemmin havaitsemme, että itse raadantaa ja hätää kuvataan harvoin, tavallisempi aihe on talonpoika menossa työhön tai työstä tulossa taikka lepäämässä kesken työn. Kuvat ilmentävät enemmän yksinkertaista arvokkuutta kuin sosiaalista hätää ja epäoikeudenmukaisuutta, eivätkä tunteellisuus ja idylli ole kaukana. Vaikka keinot ja aiheenvalinta poikkeavat aika radikaalisti Düsseldorfin koulukunnan maalareiden halveksituista "sunnuntaitalonpojista", ei sisällössä ilmenevä ero ole niin selvä kuin mihin on pyritty.

Berg, Knut ja Thue, Oskar : Yhteiskunnallinen tendenssitaide
Teoksessa : Grate, Pontus ja Hökby, Nils-Görän (toim.) : Pohjoismainen taide 1880-luvulla. Amos Andersonin taidemuseo 19 tammikuuta - 9 maaliskuuta 1986 (1985), s. 26

Alkuun

Sitaatti 10/2010
Kerron viihtyväni, mutta ei tämä naama kuule. Kerron seuraavani kaikenlaista elämää, mutta ei tämä naama kiinnitä asiaan minkään valtakunnan huomiota. Nainen vain siristää silmiään eikä näe. Ei havaitse vaikka on näkevinään paljon, on katsovinaan mutta ei näe, vaikka kuinka yritän näyttää.

Ala-Harja, Riikka : Peili
teoksessa : Hämäläinen, Anne ; Ala-Harja, Riikka ; Seppo, Sanni : Off season (2009), s. 30

Sitaatti 9/2010
Valokuva on kuin virtaava joki. Siihen ei voi astua tai katsoa kahta kertaa samaan kohtaan. Valokuva ei virtaa, mutta kaikki virtaa sen ympärillä.
Valokuvassa on läsnä vähintään seuraavat ajat:
Valokuva kuvan ottamisen historiallisena aikana.
Valokuva kuvan ottamisen teknisenä aikana.
Valokuva kuvan katsomisen historiallisena aikana.
Valokuva kuvan katsomisen henkilökohtaiseen kokemuspiiriin liittyvän;nä aikana.
Valokuva pysyy muuttumattomana, mutta kaikki muuttuu kuvan ympärillä.

Lintunen, Martti : Baabelin kuvat (2007), s. 52

Alkuun

Sitaatti 8/2010
Hänen kohteensa ovat harvoin pysähtyneessä tilassa - ne ovat liikkeessä, kehittyvät, muuttuvat, samalla kun valokuvaaja pyörii niiden ympärillä siihen asti kunnes hän on löytänyt merkityksellisimmän sommitelmamuodon. Se on eräänlaista koreografiaa näiden kahden välillä, ja tämä puoli hänen työstään teki usein vaikutuksen ihmisiin hänen seurassaan. Truman Capote kirjoitti : 'Muistan sen päivän jolloin minulla oli mahdollisuus katsella hänen työtään yhdellä kadulla New Orleansissa, hänen tanssimistaan pitkin katukiveyksiä villin sudenkorennon lailla, kolme isoa Leicaa heiluen hihnoissa hänen kaulassaan, neljäs liimaantuneena hänen silmäänsä [...].'

Chéroux, Clément : Henri Cartier-Bresson (2008), s. 93-94

Sitaatti 7/2010
Kulttuurin hyödyssä on kysymys toisten tekemisen rikastamisesta ja omien näkökulmien jakamisesta. Kulttuuri parhaimmillaan työntää ihmisiä lähelle sitä tilaa, jossa tunnemme hetkellisesti itsemme epävarmoiksi. Se pakottaa meidät pohtimaan, mikä todella on tärkeää. Julkisesti tuetuilla kulttuurin tekijöillä on velvollisuus sekä puskea meitä lähemmäksi kuilua että osoittaa, miltä uusi maailma voisi näyttää. Kansalaisina meidän roolimme ei pysähdy vastaanottamiseen, vaan voimme rakentaa ammattilaisten merkityksenantojen päälle. Juuri rikastamisen ajatus antaa riittävästi tilaa taiteilijoille omaan tekemiseensä sekä tarjoaa kansalaisille mahdollisuudet ja välineet osallistua.

Järvi, Antti & Laitio, Tommi : Saa koskea : 10 konstia väkevämpään kulttuuriin (2010), s. 106

Alkuun

Sitaatti 6/2010
Valokuva on kiinni todellisuudessa kahdella tavalla. Toisaalta valokuva on tekijänsä valintojen ohjaama tulkinta todellisuudesta, kuva. Toisaalta se on tulosta näkyvän todellisuuden projisoinnista, näkyvän todellisuuden jälki. Nämä kaksi näkökulmaa - kuva ja jälki - ovat läsnä jokaisessa valokuvassa, niiden asema ja keskinäinen suhde vaihtelevat, mutta kumpaakaan ei voi täysin kieltää.

Luukkonen, Ismo : Kaksi matkaa : valokuvan poeettisuudesta ja suoruudesta
Teoksessa Enävaara, Taina ja Tanskanen, Ilona (toim.) : Välissä: valokuvat ymmärtämisen välineinä (2009), s. 132

Sitaatti 5/2010
Kaiken heti sanoville kuville annetaan suuri arvo, mutta ne eivät vaadi paljoa katsojalta. Roland Barthes sanoi eräästä Paris-Matchin kansikuvasta, että se on "jo valmis". Pulma on siinä, että selkeys vaikuttaa voimakkaasti katsojaan ja on siten valokuvajournalismin tavoite, mutta vähemmän ilmeiset ja vaikealukuisemmat valokuvat kiinnostavat katsojaa kauemmin - toisin sanoen ne ovat kestävämpiä.
Loppujen lopuksi kysymys on moniselitteisyydestä, joka on taidehistorioitsija Ernst Gombrichin mukaan "selvästi koko kuvanlukuongelman avain". Mitä vähemmän ilmeinen valokuvan idea on, sitä enemmän se vaatii katsojalta, joka pyrkii lukemaan ja pohtimaan sitä. Gombrich sanoi tätä "katsojan osaksi" tarkoittaen katsojan mukanaoloa, kokemuksia ja odotuksia, jotka täydentävät taideteoksen katsomiskokemuksen.

Freeman, Michael : Valokuvaamisen taito (2007), s. 140

Alkuun

Sitaatti 4/2010
Olen huomannut, että merkittävä osa kuvan etsinnästä tapahtuu tiedostamattomalla tasolla. Tarkoitan henkilökohtaista, sisäistynyttä näkemystä, joka sallii aiheen tarkastelun pintaa syvemmältä. Tämän ajatuksen minulle esitti ensimmäisenä Minor White 50-luvulla. Olin silloin Minorin oppilaita ja meillä oli tapana sanoa : Ei pidä kuvata asioita vain sellaisina kuin ne ovat, vaan myös mitä muuta ne ovat. Tämä asenne on säilynyt olennaisena osana kuvantekemistäni. Vaikka käsitys kamerasta muodon muuntamisen välineenä esiteltiin jo valokuvausurani varhaisvaiheessa, minulta on vienyt monta vuotta kuvantekijänä käsittää tuo idea että koko valokuvausprosessi on metamorfoositoimintaa.

Uelsmann, Jerry N. (1984/1994)
Teoksessa: Laaksonen, Timo (toim.) Timo Laaksonen and Arno Rafael Minkkinen present In the spirit of the masters : Ralph Gibson Ismo Kajander Pentti Sammallahti Jerry Uelsmann (2000), s. 42

Sitaatti 3/2010
Hetken virtaukset ja ristiriidat eivät häntä lopultakaan ankarammin häirinneet. Hän oli itselleen ja vakaumukselleen uskollinen, antaen toisten vapaasti kokeilla ja niittää laakereita omalla uskollaan. Hän ei voinut hyväksyä hätäisiä luonnoksia, eikä hätkähtänyt silloinkaan, kun hän seuraavassa näyttelyssään asetti puolivalmiin maalauksen toisten rinnalle, ja arvostelu väitti sen olevan Biesen saavutuksen - näyttelyn parhaan työn! Odottamaton arvostelu huvitti taiteilijaa.
- Osaanhan minäkin fuskata hyvin, kun en yritä viimeistellä. Se on nyt todistettukin, hän monesti leikkasi, kun asia muistui mieleen.
Mutta hän ei silti suostunut kulkemaan tuulten mukana, puskipa mieluummin vallan vastatuuleen. Siihen aikaan kun luonnokset olivat muodissa, hän huolellisesti viimeisteli ja tutki töitään.

Lydecken, Arvid : Helmi Biese
Teoksessa : Lydecken, Arvid : Taiteilijoita : pikapiirtoja (1952), s. 121-124

Alkuun

Sitaatti 2/2010
Koska suurin osa suomalaisista saapui Düsseldorfiin taidekeskuksen parhaiden vuosien jo mentyä ohi ja joukossa oli paljon keskinkertaisia kykyjä, jotka etsivät täältä oikotietä porvarillisen ostajakunnan suosioon, negatiiviset piirteet ovat helposti korostuneet kaupungin jälkimaineessa. Tähän vaikutti myös säälimätön taistelu vanhan ja nuoren taiteilijapolven, Düsseldorfin ja Pariisin kannattajien välillä. Nuoret voittivat aikaa myöten, ja "düsseldorfilaisuudesta" tuli usein halventava ilmaus, joka tarkoitti vanhentunutta ja huonoa taidetta yleensä. Nämä näkemykset ovat heijastuneet myöhemminkin. Düsseldorfissa opiskelleita on katsottu ehkä itsekään sitä huomaamatta pariisilaisten ulkoilmanaturalistien silmin. On puhuttu väheksyen ateljeetyöskentelystä, tummista väreistä ja huolellisesta viimeistelystä. Ajallisen välimatkan päästä nämä kysymykset eivät enää ole olennaisia ja vastakohtaisuus tuntuu keinotekoisesti kärjistetyltä. Molemmissa ryhmissä on hyviä ja huonoja teoksia, eikä taiteilijan opiskelupaikan sinänsä tarvitse ratkaista taiteellista laatua.

Reitala, Aimo : Düsseldorf ja Suomi
teoksessa Askeland, Jan (toim.) : Düsseldorf ja Pohjola : Helsinki, Ateneumin taidemuseo 30.4. - 7.6.1976, s. 25

Sitaatti 1/2010
Viallat itse on määritellyt kyseisen perusmuodon sisällöltään neutraaliksi ja sattumanvaraisesti löytyneeksi. Samalla hän kuitenkin on karakterisoinut tätä muotoa viittaamalla samankaltaisuuteen paletin kanssa. Paletti on vanhastaan ollut taidemaalarin ammattitunnus, työn symboli. Viallat'n usein toistama lausuma "L'oeuvre n'est que l'image du travail" ("Taideteos ei ole muuta kuin työskentelyn kuva") voitaisiin edellisen perusteella ymmärtää siten, että maalatessaan kuvia paletista taiteilija haluaa painottaa maalaamista sellaisenaan, työskentelyprosessia, aihetta tärkeämpänä. Yleiseen sisältöön liittyvän problematiikan kannalta on syytä ottaa huomioon kuitenkin myös se, että toistuva neutraalikin muoto on omiaan kahdenkymmenen vuoden kuluessa saamaan taiteilijan alitajunnassa tiettyjä emotionaalisia, kulloisenkin innoituksen mukaan vaihtelevia sisällöllisiä kytkentöjä.

Vuorikoski, Timo
Teoksessa : Viallat. Sara Hildénin taidemuseo 22.2. - 26.4.1987 (1987), s. 27-30

Sitaatti 12/2009
Mukařovski painottaa, että esteettisen funktion määrittely on ongelmallista sen takia, että ei ole olemassa mitään tuotetta tai ilmiötä, joka ehdottomasti - riippumatta ajasta, paikasta ja arvioijasta - toimisi esteettisen funktion kantajana. Toisaalta ei myöskään ole mitään tuotetta tai ilmiötä, joka esimerkiksi todellisuussidonnaisuutensa vuoksi ehdottomasti olisi vailla esteettistä funktiota. Osa ihmisistä voi kokea hyvinkin suuren määrän taiteen ulkopuolelle kuuluvista ilmiöistä esteettisesti, ja toisaalta ensisijaisesti esteettistä funktiota kannattaneista ilmiöistä voi tulla käytännöllistä funktiota palvelevia. Viimeksi mainitusta Mukařovski mainitsee palatsien muuttamisen myöhemmin kasarmeiksi.

Varpio, Yrjö : Käyttökirjallisuus : kaunokirjallisuuden rajankäyntiä ja rajatapausten estetiikkaa (1982), s. 60-61

Sitaatti 11/2009
Eikö juuri itäinen myyttinen ihminen ole ollut meidän kulttuurimme Kalevala-kauden luovuuden ainoa lähde, joka pitäisi jollain ihmeellisellä tavalla nytkin löytää ja suodattaa yleisen kansalaisajattelun piiriin, koska se on osa meitä. Joku sanoo : mitäpä unikuvista. Tällöin tulee muistaa, että aivan päinvastainenkin on totta. Huippukäytännöllinen Business Week (mytologian erikoisnumerossa 28.10.1980) toteaa, että myyteistä ja symboleista oppimisen aika on tullut, etsittäessä luovan toiminnan pohjaa. Ei ole tarkoitus etsiä uutta mystiikkaa, vaan palauttaa symbolit niille kuuluvaan arvoonsa myös käytännön elämässä.

Broms, Henri : Alkukuvien jäljillä : kulttuurin semiotiikkaa (1984), s. 161

Alkuun

Sitaatti 10/2009
Taideteokselle ei anna arvoa yksin sen tuottaja, vaan myös ympäröivä kenttä : kriitikot, galleristit, toiset taiteilijat. Näin muodostuu kokonaisuus, joka juuri tuottaa symbolisen pääoman tuottamalla uskon tuotteisiin (Bourdieu & Delsaut 1975). Taideteoksen julkinen merkitys olisi näin luonteeltaan aina kollektiivinen, ja se olisi tulosta intellektuaalisten toimintojen monimutkaisesta vuorovaikutuksesta. Olennaisinta tässä Bourdieun pohdinnassa on ajatus, että henkilön suhde mihin hyvänsä taideteokseen - myös taiteilijan suhde omaan työhönsä - on yhteydessä jo aiemmin muovautuneeseen "yleiseen merkitykseen". Näin historian tuomio, lopullinen määritys tuotteen ja taiteilijan arvosta, alkaa muotoutua jo ensimmäisen katsojan/kokijan arvioinnissa.

Suominen-Kokkonen, Renja : Taiteen sosiaaliset ulottuvuudet
Teoksessa : Elovirta, Arja ja Lukkarinen, Ville (toim.) : Katseen rajat : taidehistorian metodologiaa (1998), s. 169

Sitaatti 9/2009
Nyt minä olen tässä, minä ja kuvat seinillä, haamumaiset kasvot ja unissakävelijän ilmeet ja joissakin tärähtäneissä kuvissa valopisteitä ja viivoja, aivan kuin niissä sataisi jotain, ehkä neuloja.
Tuntuu etten ole viikkokausiin seissyt näin, hengittänyt syvään ja laskenut painoa varpailta molemmille kantapäille. (Uusille valkoisille kengilleni.) Mutta ajatukseni eivät pysy paikoillaan. Minun olisi pitänyt laittaa tarjolle Kiss Kissejä.
Yhtäkkiä minusta tuntuu, etten ehkä jaksa selittää kenellekään mitään. En jaksa tavata ketään, ojentaa kättäni. Minun täytyykin ehkä vain mennä, kävellä ulos ja jättää kaikki : valokuvat ja toisessa huoneessa itsekseen kohiseva video. Vaahtokarkit ja välkkyvänturkoosi booli.
Jättäisin vain. Virkatun huivini vaatekoukkuun. Vieraskirjan oven viereen.
Ihmiset tulisivat sisään, ensin toimittajia, sitten tuttuja ja ystäviä jotka lähtisivät lopulta kotiin olkiaan kohautellen, ja kadulla hotellin tai kahvilan tai pesulan tai peilikaupan edessä tuuli viskelisi joltakulta tipahtanutta lehdistötiedotetta, jossa minä sanon että jokaisessa näyssä on silmän uni ja jokaisessa kohtaamisessa menetys.

Nousiainen, Inka : Arvaa ketä ajattelen (2007), s. 11

Alkuun

Sitaatti 8/2009
Koska rouva Cameronin ei ollut pakko ansaita elantoaan valokuvauksella, jota hän joskus nimitti "jumalaiseksi taiteeksi", hän saattoi kuvata missä ja miten häntä huvitti. Suhtautumalla suvereenin epäkunnioittavasti konventioihin hän tunsi olevansa vapaa toimimaan vaistojensa ja mieltymystensä mukaan. Hän pystyi kuvaamaan henkilökuvia jopa ilman näyttämörekvisiittaa, keskittymään ymmärryksellään ja psykologisella havainnoinnillaan istujan olennaisiin piirteisiin. Näiden yritysten tuloksena syntyi vaikuttava sarja kiehtovia henkilökuvatutkielmia, useimmat niistä otettu 1860-luvulla.

Rotzler, W. : Photography as artistic experiment : from Fox Talbot to Moholy-Nagy (1974), s. 16
(vapaa käännös rh)

Sitaatti 7/2009
Hyvin usein valokuvan ottaminen on minulle hetken tunne-elämykseen perustuva tapahtuma. Jos alan miettiä liikoja, tunne latistuu eikä kuvaa tulekaan. Näin erityisesti silloin, kun kysymyksessä ovat luonnonilmiöt ja -tapahtumat.

Elämä on liikettä, joka aina jossain saavuttaa huippukohtansa. Aika saa lyhyessä hetkessä tiiviin muodon ja sisällön. Elävä ja eloton sulautuvat yhdeksi, niistä tulee kuva. Koen valokuvani runojen kaltaisiksi.

Luukkonen, Jyrki : Kuva on runo - runo on kuva
Teoksessa : Trygg, Tarja ja Lundgren, Tapani : Kerro valokuvin (1984), s. 82

Alkuun

Sitaatti 6/2009
Keisari Kien-lung seurasi aktiivisesti maalareiden työtä ja arvosteli ja korjaili heidän teoksiaan. Tämä hyvää tarkoittava mutta liian jäykkä ja yksipuolinen arvostelu johti vähitellen siihen, että taiteilijat ajautuivat tyhjään eklektismiin ja toistivat ja muuntelivat hyväksyttyjä malleja, kunnes koko työ muuttui mekaaniseksi ja ajatuksettomaksi.

Kuten niin usein aikaisemminkin oli tapahtunut, maalaustaidetta eteenpäin vievät voimat toimivat kaukana hovista, maaseudulla, missä syntyi riippumattomien taiteilijoiden muodostamia ryhmiä ja koulukuntia.

Goepper, Roger : Kiina
Teoksessa : Auboyer, Jeannine ja Goepper, Roger : Maailmantaide : Kaukoidän taiteet : Intia ja Kaakkois-Aasia, Kiina, Korea ja Japani (1967/1968), s. 123
(乾隆 qián lóng, englanninkielinen kirjoitusasu Qianlong, hallitsi 1735-1795, lisäys RH, katsottu Britannicasta ja Wikipediasta)

Sitaatti 5/2009
Nykyään on tuhansittain taidemaalareita. Huolimatta kaikista vuosisatojen kuluessa maalatuista mestariteoksista maalarit eivät ole lannistuneita. He katsovat että he voivat luoda uusia muotoja. He ovat oikeassa. Ammattivalokuvaajia on tuhansittain, ja heidän joukossaan on paljon niitä, jotka tavoittelevat uusia keinoja. He ovat myös oikeassa.
Tänään valokuvaus tunkeutuu museoihin ja sitä tervehditään hyväksyvästi taideteosten säilyttämisen ammattilaisten taholta. Museon seinille ripustettuna valokuvaus löytää jälleen taideteoksen auran, jonka se on menettänyt. Mutta valokuvaukselle antaa ajankohtaisuuden ennen kaikkea se, että siitä on tullut satojen miljoonien ihmisten väline itsensä ilmaisemiseen - he ovat visuaalinen sukupolvi.

Freund, Gisèle : Fotografi och samhälle (1974/1977), s. 215
(käännös rh)

Alkuun

Sitaatti 4/2009
Kirjansa J'aime Paris (Rakastan Pariisia, 1974) johdannossa Kertész kirjoitti 'Minä kirjoitan valolla, ja Pariisin valo on hyvä ystäväni'. Toisin kuin László Moholy-Nagy, Raoul Hausmann, tai Paul Strand, Kertész ei sysännyt valon käyttöään abraktion alueelle. Hän jätti huomiotta sellaiset tekniikat kuin solarisaation, kuvamontaasin tai fotogrammin (esineiden valottamisen materiaalille ilman kameraa, rh), pitäen parempana pysyä kouriintuntuvan havainnon puolella. Hänen mielestään puhtaasti formaalinen sommittelu ei ollut kiinnostavaa. .

Bourcier, Noël : André Kertész (2001), s. 52
(käännös rh)

Sitaatti 3/2009
Luonnolle voisi olla hyvin säästeliästä, jos ihmiset kuuntelisivat enemmän musiikkia, nykyisin runsaasti olemassa olevia korkeatasoisia tallenteita, ostaisivat seinilleen tauluja ja lukisivat. Luontoystävällistä olisi myös omakohtainen kulttuuriharrastus ja perusliikunta. Soittaminen, kirjoittaminen, näytteleminen, maalaaminen, lenkkeily ja uiminen - esimerkiksi. Ne toteuttaisivat useimmiten säästämisen kaikkia ulottuvuuksia. Itsensä säästämistä : ilman muuta, ne olisivat varsinaisia indeksisidonnaisia korkeakorkotalletuksia.

Vilenius, Esa : Säästökirja (2008), s. 73

Alkuun

Sitaatti 2/2009
Derain ei selviä ilman loputtomia mietiskelyjään. Hän näkee luonnon edeltäjiensä taiteen prisman läpi, mutta hän ei kuitenkaan valitse mitään tunnettua luonnon tulkitsemistapaa, vaan etsii viivan ja valon synteesistä juuri sitä "yksinkertaisempaa ilmaisutapaa", josta hän kirjoitti Vlaminckille. Derainista "mielenkiintoisinta maalaustaiteessa on maisema. Ja samalla kaikkein vaikeinta".

Brodskaja, Natalija : Maailman maalaustaiteen mestareita : André Derain (1981), s. 6

Sitaatti 1/2009
Vanhat kuvat valokuvauksen historiasta vaikuttavat minuun paljon enemmän kuin nykypäivän valokuvat. Menneiden aikojen epävakaisuus lisää niiden mystiikkaa. Valokuvauksella olen pyrkinyt rakentamaan menneen ajan maiseman niistä muistoista, jotka ovat minun, siten että muistojeni virtaan liittyvät kuvat olisivat todellisia maisemia, joita olen keinotekoisesti vanhentanut.

Han Lei
Teoksessa : Acret, Susan (toim.) : A strange heaven : contemporary chinese photography (2003), s. 58 - 幻影天堂 : 中華當代攝影集
(käännös rh)

Sitaatti 12/2008
Olen ymmärtänyt että Caspar David Friedrich oli kiinnostunut pääasiassa maisemasta, mutta maalaustaiteen konventioiden vuoksi hän joutui lisäämään ihmishahmon verukkeeksi, jotta saattoi maisemaa maalata. Omalla kohdallani on päinvastainen tilanne, olen tehnyt niin paljon kuvia käyttäen itseäni mallina, että tarvitsen maiseman verukkeeksi.

Bankale, Sheyi Antony (toim.) The new painting : Elina Brotherus (2005), s. 71 ja 72
(vapaa käännös rh)

Sitaatti 11/2008
Edeltäneestä, ideoiden, yleistyksien, aatteiden vuosisadasta se eroaa selvästi jo siinä, että sille antavat suunnan yksilöt. Kaikista "massojen kapinoista" huolimatta tämä on ollut Darwinin, Marxin, Freudin ja Einsteinin vuosisata, musiikissa Schönbergin vuosisata. Eikä kukaan kuvataiteen piirissä tuntunut viittaavan niin etäälle aloittamansa vuosisadan sisään kuin juuri Vincent. Keskellä oman aikansa impressionisteja hän oli ekspressionisti. Ja kun katselin Metropolitan-museon suurta näyttelyä "Van Gogh in Saint-Remy and Auvers", tuli minulle ilmeiseksi, että tässähän oli myös abstraktin muotokielen isä, ainakin yksi heistä. Näennäisesti on vielä (vaikka sitä tuskin pystyy huomaamaan) kysymys röykkiöstä puunjuuria ja kantoja, mutta todellisuudessa on kysymys pinnoista, muodoista, kontrasteista - kuvasta, ei jonkin kuvasta.

Einojuhani Rautavaara : Omakuva (1989), s. 332-333

Alkuun

Sitaatti 10/2008
Jatkuvasti puhutaan kulttuurin viihteellistymisestä, sen olen huomannut itsekin. Taide harvoin tavoittaa suurta yleisöä, tai saa mediahuomiota, ellei se ole provosoivaa. En pidä siitä, että jatkuvasti tehosteita pitäisi lisätä, tehdä yhä rajumpia juttuja, jotta joku kiinnostuisi.

Manninen, Satu
teoksessa : Halmetoja, Veikko ja Matilainen, Johanna (toim.) : Ihmisyyden taito. XIII Mäntän kuvataideviikot 15.6. - 17.8.2008, s. 38

Sitaatti 9/2008
Kuvataiteista löytyy monipuolisia keskustelunaiheita, sillä kuva ja kuvataide koskettavat useimpia ihmisiä päivittäin tavalla tai toisella. Visuaalisia viestejä on näkyvissä joka puolella. Ihmisillä on usein selkeä mielipide esim. miellyttävistä väreistä, eri taidesuunnista ja maailmankuulujen taiteilijoiden teoksista. Visuaalisiin taiteisiin rupattelija voi yhdistää omat taideharrastuksensa, maalaustaiteen, grafiikan, kuvanveiston, designin, arkkitehtuurin ja valokuvat.

Nieminen, Marjut : Smart talk : liike-elämän rupattelut englanniksi (2007), s. 69-70

Alkuun

Sitaatti 8/2008
Kuvakentässä tapahtuva liike on mukana varhaisten töiden toisiaan kohti hakeutuvissa ja samaan aikaan toisistaan erkanevissa viivoissa. Se näkyy toisella tavalla myös Luola-sarjan maalauksen reunoihin nähden jännitteisissä hahmoissa, joista ei tiedä ovatko ne esineitä vai ei-esineitä eli aukkoja. Babylon-maalausten labyrintit sekä kehystävät kuvatilaa paikoilleen että antavat sen karata.
Tärkeää on myös vaikkapa kahdeksan ruudun sisällä tapahtuva värien kilvoittelu, jossa yksikään väreistä ei asetu lopullisesti muiden eteen. Näitä katsoessa silmä ei milloinkaan jää itseensä tyytyväisesti paikalleen.

Rautio, Pessi : Kuinka opin katsomaan. Epäilyksen ja varmuuden samanaikaisuuden helpottavuudesta
teoksessa : Valjakka, Timo (toim.) : Juhana Blomstedt (2007), s. 98

Sitaatti 7/2008
Nämä arviointikriteerit koskevat sekä maalaustaidetta että kalligrafiaa.
1. Qiyun shengdong [气韵生动] : elämänvoiman (qi) rytminen harmonia ja elävä liike. Tämän periaatteen sisällöstä on aikojen kuluessa keskusteltu ja kiistelty lakkaamatta. Sen perusmerkitys on kuitenkin, että maalarin on kyettävä siirtämään taideteokseensa kuvaamansa kohteen elämää sykkivä pulssi (qi), sen henki ja sielu;
2. Gufa yongbi [骨法用笔] : siveltimenkäyttö 'luisella tyylillä'. Se viittaa sivellintekniikan rakenteelliseen voimaan ja sivellinvedon sisäisiin jännitteisiin, joiden avulla elämänvoima (qi) voidaan siirtää luonnosta paperille.

Huotari, Tauno-Olavi ja Seppälä, Pertti : Kiinan kulttuuri (2005), s. 386

Alkuun

Sitaatti 6/2008
Häilyvä aistimuksemme hakee tukea valokuvasta, jossa usein haaveilemme näkevämme konkreettisen todisteen siitä, että emme ole vain kuvitelleet koko elämäämme.

Rastenberger, Anna-Kaisa : Kuvissa kasvaneet tytöt
Teoksessa : Hurskainen, Wilma : Growth - Kasvu (2008), s. 11

Sitaatti 5/2008
Minä kysyn veistoksen nimeä
ja sinun kulmakarvasi nousevat
ilmaan hämmästyksestä:
Avaimenreikä tietysti.
Miten pieni, melkein ontto puuviilu,
johon on liimattu kaksi kukonsulkaa
voi olla nimeltään Avaimenreikä.
Sinä otat sinisen kiven, johon on
maalattu kissa.
Enkö minä nyt näe: kissa katsoo avaimenreiästä.
Tosiaan, sitä se on: ikkuna
päiviin ja uniin, sinun
tutkimatto tutkimattomaan hymyysi.

Turkka, Sirkka : Tule takaisin, pikku Sheba. Runoja (1986), s. 41

Sitaatti 4/2008
Ei mikään elämäkerrallinen materiaali voi vaikuttaa varsinaiseen kriittiseen arvottamiseen tai muuttaa sitä. Usein mainittu "vilpittömyyden" kriteeri on perin juurin väärä, jos sen nojalla arvostellaan kirjallisuutta käyttäen elämänkerrallista paikkansapitävyyttä koetinkivenä, siis arvostellaan kirjaa sen mukaan, mitä ulkoisen todistusaineiston perusteella voidaan päätellä kirjailijan kokemusten ja tunteitten ja hänen tekstinsä vastaavuudesta. Taiteellisen arvon ja "vilpittömyyden" välillä ei ole minkäänlaista suhdetta. Tästä ovat riittävänä todisteena ne tuskallisesti koetut rakkauden synnyttämät runoniteet, joita nuoriso luo, ja ne ikävät vaikkakin ehkä tuliseen tunteeseen pohjautuvat uskonnolliset runot, jotka täyttävät kirjastot.

Wellek, René ja Warren, Austin : Kirjallisuus ja sen teoria (1942/1969), s. 93

Sitaatti 3/2008
Maalaukset, joiden tekstuuri muistuttaa hiilimurskaa, tervaa, kenkävahaa tai antrasiittia, joiden väri vaihtelee "härän hyytyneen veren väristä savusillin kimmeltelevään, moottorin öljynvaihdon mieleen tuovaan väriin", herättivät ihastusta sellaisissa kirjailijoissa kuten Jean Paulhan, Paul Eluard tai Francis Ponge. Toisaalta taiteilijaa syytettiin tahallisesta rumuudesta. Tällainen luokittelu ei ollut Dubuffet'n mielestä lainkaan asianmukainen. Hän kirjoitti eräälle ystävälleen : "Minusta kauneus on vain satunnainen konventio ja siksi harhaanjohtava. Mielestäni asiat, joita pidetään rumina, ovat saaneet maineensa ilman omaa syytään eivätkä ole yhtään vähemmän kauniita kuin ne, joita yleisesti pidetään kauniina."

Abadie, Daniel : Materian mahdollisuudet
Teoksessa : Karttunen, Ilkka (toim.) : Jean Dubuffet 1901-1985. Taidekeskus Retretti 8.6. - 27.8.2006, s. 16

Sitaatti 2/2008
Modernistit itse näkivät hyökkäysten syynä ennen kaikkea 'nuorten' totuudenpuhujan ja journalististen normien rikkojan roolin. Kieltäytyessään "rakentavasta", ts. omasta mielestään ympäripyöreästä, kautta linjan myönteisestä kritiikistä ja kiistäessään kansallisten kulttuuri-instituutioiden itseisarvon he epäilemättä rikkoivat pitkään vallinneen tradition. Tätä ei lehtien johtokaan aina katsellut suopein silmin. Eero Petäjäniemi toivoi vuonna 1958 päätoimittajan näkökulmasta nimenomaan "kasvattavaa" ja "rakentavaa" kritiikkiä.

Hurri, Merja : Kulttuuriosasto (1993), s. 108

Sitaatti 1/2008
Maisema ilman pilviä on kuin muotokuva ilman katsetta. Maisemakuvan pilvet ovat sen silmät. Horisontti jakaa maiseman kasvot, sielun sille antaa aukeava taivas. Pilvipeitteen luonne vaikuttaa myös valoon, ja valo määrittää sävyt, kontrastit ja kuvan syvyysvaikutelman.
Kalliot, kivet, puut, kasvusto, vesistöt, suot ovat horisontin alapuolella. Ne muodostavat ne elementit, joiden kautta kuvaaja maiseman tulkitsee.

Takala, Antero : Kaamos : hämärän maisemat (2007), s. 70

Sitaatti 12/2007
Minulla oli tiukka käsitys siitä, mikä on taidetta ja mikä ei. Oletin, että opettajat opettaisivat meitä kuin olisi olemassa jokin yhteinen sopimus siitä, mitä taide on. Järkytys oli valtava, kun jokainen opettikin kuvan tekemistä täysin eri perustein. Ei ollut yhteistä salaista sopimusta siitä, miten ja mitä tehdä, vaan kaikki oli päätettävä viime kädessä itse.

Heimonen, Samuli : Kaikki on kesken ja alussa
Teoksessa : Jama, Olavi ja Kouvo, Terhi (toim.) : Tie taiteilijaksi (Väliasema Orivesi) (2004), s. 112

Sitaatti 11/2007
Silloin toimme kuvaan mukaan värit ja niiden ominaisuuden muuttaa välimatkoja visuaalisesti. Seinää voi tuoda lähemmäs (musta seinä) tai työntää kauemmas (vaaleansininen seinä), tai sen voi jopa hävittää (keltainen seinä). Asumissuorakaiteesta tulee "elastinen suorakaide".
Tämä keksintö tarjosi mahdollisuuksia käytännön sovellutuksiin: oli mahdollista kohentaa kaikista vaatimattomimpia asuntoja ja saada lisätilaa pieniin huoneisiin.

Léger, Fernand : Maalaustaiteen tehtävät (1965/1980), s. 111

Sitaatti 10/2007
Näiden pienten vinjettien sekaan on siroteltu satunnaisia lähikuvia esineistä, abstrakteja yksityiskohtia, joilla ei ole mitään näennäistä yhteyttä Martinin kertomukseen: kiehuva vesikattila, tupakansavun tuprahdus, puoliavoimessa ikkuna-aukossa lepattavat valkoiset verhot. Höyry, savu ja tuuli - kaikki muodottomia, käsin koskemattomia aineita. Martin kuvailee idylliä, pitkään jatkuvaa täydellisen onnen hetkeä, ja silti, tämän unenomaisen kuvasaaton kulkiessa valkokankaan poikki, kamera kehottaa meitä olemaan luottamatta pintavaikutelmaan, epäilemään omin silmin näkemäämme.

Auster, Paul : Illuusioiden kirja (2002), s. 288-289

Sitaatti 9/2007
Suomalaisen 1950- ja varsinkin 1960-luvun taiteen vaihtelevissa ilmiöissä modernismi ajoi luontoaiheet kerta toisensa jälkeen näyttelysaleista taulukauppiaan näyteikkunoihin. Mutta yhtä usein luonto on tehnyt uuden paluun muodossa jos toisessakin. Kävi ilmi, että Kain Tapperin puuveistoksetkin olivat kuin olivatkin luonnon innoittamia - useimmiten, niin ainakin tulkittiin. Myös hyökyi luonto, kehyksistä irtautuneena maataideteoksissa, installaatioissa, jopa patikkaretkissä, jotka luettiin kuvataiteen piiriin. Niin vain on, että luonto on pitänyt pintansa. Ihminen tuntuu aina palaavan luontoon.

Nieminen, Eino : Seppo Könönen (2002), s. 21

Sitaatti 8/2007
Monille taiteilijoille on annettu pitkä ikä ja elämän loppuun saakka jatkuva luovuus. August Renoir kannettiin puutarhaansa tuolissa, hänen heikentyneeseen käteensä sidottiin pensseli ja näin työ jatkui viimeiseen hengenvetoon. Vanhoiksi eläneiden taiteentekijöiden ikää on joskus selitelty sillä, että työn ja harrastuksen yhtyminen on mahdollistanut tasapainoisen ja stressittömän elämän. Ehkäpä ajoittain on podettu rahapulaa, mutta korvaukseksi on langennut julkisuutta ja parhaimmassa tapauksessa arvonantoa.

Sallinen, Aulis : Sadepäivän kirjoituksia (2005), s. 102

Sitaatti 7/2007
Kun lommoposkinen, kalpea ja mustissa vaatteissa kulkeva kuvataiteen opiskelija liikkuu kaupungilla, kaikki tietävät, että siinä kulkee merkittävä, todellinen taiteilija. Hänen kuvansa eivät välttämättä ole kummoisempia kuin sen, joka pukeutuu värikkäästi ja syö jauhelihakastiketta, mutta hän edustaa mielikuvaa taiteilijasta.

Onkeli, Kreetta : Luulotieteen kandidaatti (2007), s. 20

Sitaatti 6/2007
Pidän ajatuksesta, jonka mukaan HTML-kieli kuvitellaan rennoksi ihmiseksi, joka ei niin välitä jokaisen pilkun paikasta. Ehkä se ei tee yhtä ahkerasti työtä kuin säntillinen XHTML, mutta on onnellinen ja tyytyväinen itseensä. XHTML on toisaalta erittäin säntillinen. Aina tarkkana ja lepääminen on harvinaista. Tällä asenteella jälkeä syntyy, mutta mikä on siitä maksettu hinta?

Castro, Elizabeth : Kotisivut kuntoon - HTML, XHTML ja CSS (2007), s. 38

Sitaatti 5/2007
Kleen mukaan jokainen maalaukseen sisältyvä elementti oli verrattavissa teemaan kontrapunktisessa sävellyksessä. Tässä yhteydessä hän määritteli kontrapunktin "useiden toisistaan riippumattomien teemojen samanaikaisuudeksi". Ad Parnassum -maalauksessa jokainen elementti on synteesi monista ideoista ja henkilökohtaisista elämyksistä. Maalauksen graafiset, lineaariset aiheet kuvastavat esimerkiksi parnassolle johtavaa porttia tai Parnassos-vuorta, jonka etelärinteellä sijaitsi Apollon ja muusien Delfoi.

Januszczak, Waldemar (päätoim.) : Kuvataiteen käsialat (1980/1989), s. 154

Sitaatti 4/2007
Erityisesti katsojalle, joka ei vielä ole pitänyt valokuvausta vakavana taiteena, Varrella virran tarjoaa katsauksen valokuvaukseen tavalla, jolla sitä hyvin saatetaan tulevaisuudessa esitellä : suoraa valokuvausta rinnallaan häpeämättömästi manipuloituja kuvia, todellisuutta ja uskottelua, lavastettua musta & valko -formalismia ja dokumentoituja videoesityksiä, käsinmaalattuja ja heijastettuja väriassemblaaseja, monivalotettuja yksittäisiä vedoksia ja multivideo-esityksiä, perinteistä ja klassista rintarinnan kokeellisen ja avantgarden kanssa.

Minkkinen, Arno Rafael : Valokuvauksen moninaiset todellisuudet
Teoksessa : Varrella virran 3. Kansainvälinen taidevalokuva tänään. Porin taidemuseo 23.5. - 14.7.1985, s. 7

Sitaatti 3/2007
Paljon on keskusteltu siitä, onko moista tyyliä olemassakaan, tai mikä sille olisi luonteenomaista. Se on saattanut muovautua ahkerasta kilpailutoiminnasta, kun paljon kuvia pitää arvostella aivan liian lyhyessä ajassa. Se tehdään pinnallisesti, ja eniten huomiota kiinnitetään sommitteluun ja tekniikkaan, jotka voidaankin arvioida yhdellä silmäyksellä. Lähikuvat ovat suosittuja, koska luonnosta on sitä vaikeampaa saada hyvää sommitelmaa mitä kauempaa kuvataan. Jotkin aiheryhmät kuluvat paljosta toistosta, siksi nykyään näkee vain harvoin auringonlaskuja tai laajoja, postikorttien kaltaisia maisemia. Kameraseurojen liiton näyttelyissä kuvat jaettiin kauan aiheryhmiin, kuten muotokuviin, maisemiin ja lähikuviin luonnosta, tilannekuviin, ja sellainen johti tietenkin aihepiirien köyhtymiseen. Onneksi aihevalinta on nykyään täysin vapaata. AFK:lla on joka kuukausi aihekilpailu, ja niiden uudet kohteet tuovat jäsenten tuotantoon vaihtelua.

Jansson, Per Olov : Valolla piirtäjä : 60 vuotta valokuvaajana (2006), s. 95-96

Sitaatti 2/2007
Ihmisen toiminta ja väärinkäytökset saattavat uhata todellista aavikkoa, mutta eivät seinälläni olevaa maalausta siitä. Maalaukseni on immuuni muutokselle ; se on paikka, johon aika on pysähtynyt. Voin palata sen äärelle tukea saadakseni, edellyttäen tietysti, että se todella on taideteos ja sellaisena kykeneväinen vangitsemaan jotakin todellisesta aavikosta. Maalaus on eräällä tasolla puhtaasti visuaalinen, eikä sen voida siten olettaa stimuloivan kaikkia aistejani : seisoessani sen äärellä en tunne auringon lämmittävän kasvojani selkäpuoleni pysyessä viileänä, kuten aavikolla usein tapahtuu.

Yi-Fu Tuan : Paikan taju : aika, paikka ja minuus
Teoksessa: Knuuttila, Seppo, Laaksonen, Pekka ja Piela, Ulla (toim.) : Paikka : eletty, kuviteltu, kerrottu (2006), s. 20-21

Sitaatti 1/2007
Katson laiturilta veteen.
Esiin ui
ennennäkemättömiä kaloja.

Westerberg, Caj : Ataraksia (2003), s. 48

Sitaatti 12/2006
Tuukka Talvio vahvistaa Aspelin-Haapkylän käsityksen siitä, että Antell ei ollut ensisijaisesti merkittävä taiteentuntija. "Pikemminkin hän oli tyypillinen keräilijä. Hänen harrastuksensa aitoutta ei silti sovi epäillä. [...] Keräilijänä hän näyttää lähinnä halunneen ympäröidä itsensä arvokkailla esineillä. Hän omasi tarpeeksi silmää, taiteenkin alalla, osatakseen tehdä hyviä ostoja."

Pettersson, Susanna : Lumoutuneet. Tarinoita taiteen keräilystä 1800-luvun Suomessa (2004), s. 110

Sitaatti 11/2006
- Ihminen voi ostaa joko vaatteita tai tauluja, hän sanoi. - Sen kummemmasta ei ole kysymys. Molempia ei voi ostaa, ellei ole hyvin rikas. Jos hylkää hienostelun eikä piittaa muodista, vaan pitää silmällä pelkkää mukavuutta ja kestävyyttä, säästyvät vaaterahat taulujen ostoon.
- Mutta vaikka niin tekisinkin, vaikken ostaisi vaatteita enää koskaan, minä sanoin, - ei minulta riittäisi rahaa niihin Picasson töihin, joita himoitsen.
- Ei varmastikaan. Hän ei ole teidän ulottuvillanne. Teidän on ostettava omien aikalaistenne, oman ikäluokkanne tauluja. Opitte kyllä tuntemaan heidät. Tapaatte heitä tienoillanne. Hyvistä, uusista, tosissaan maalaavista taiteilijoista ei ole puutetta koskaan.

Hemingway, Ernest : Nuoruuteni Pariisi (1964/1984), s. 21-22

Sitaatti 10/2006
Onnistuneen pimeähuonetyöskentelyn perussääntö on kaikesta huolimatta : kuvatkaa hyviä kuvia. Valottakaa oikein, käyttäkää lyhyitä sulkimenaikoja, ajatelkaa taustaa ja ottakaa samasta aiheesta useita kuvia.

Möllerfors, Roland : Foto-opas 2 : filmistä negatiiviksi ja kuvaksi (1965/1977), s. 109

Sitaatti 9/2006
".. Edellisenä yönä Pekka saattoi keittää neljä litraa kahvia ja piirtää sitten seuraavan päivän kuvia ylhäältä nähtynä, siis miten kamera liikkuu ja miten näyttelijät liikkuvat. Minä en ole koskaan kyennyt vastaavaan, vaan minun täytyy nähdä asiat aina horisontaalisena." Kuvaustilanteissa kuvaajalla oli täysi vastuu siitä, mitä luupista näkyi, ja ohjaajalle riitti, että koreografia oli selvä ja että sitä noudatettiin.

Hytönen, Jukka ja Mandart, Pamela : Kamera käy! elokuvaaja Kari Sohlberg (2004), s. 56

Sitaatti 8/2006
Valon vähetessä värit menettävät koreuttaan ja punainen muuttuu ensimmäisenä tummaksi. Kun sininen vene punaisen vajan kupeella näyttää päivänvalossa tummalta, muuttuu ilmiö hämärässä päinvastaiseksi ja sininen vene hohtaa vaaleana mustalta näyttävää vajan seinää vasten. Suomalainen sananlasku "Pimmees on kaikki yhtä korreita" toteaa nasevasti myös väriteoreettisen ilmiön.

Grönholm, Inari (et al.) : Kuvista - kuvaamisesta (1977), s. 62

Sitaatti 7/2006
Jo tietyn teeman toteaminen, sen ensimmäinen variaatio (muunnelma) ja kirjailijan kekseliäisyys yhä uusien variaatioiden kehittelyssä voi - mikäli teema itsessään on kyllin kiinnostava - tarjota katsojille kylliksi odotettavaa ja siten myös jännitystä. Beckettin näytelmässä Huomenna hän tulee jo se, että henkilöt lakkaamatta vakuuttelevat itselleen ettei mitään kuitenkaan tapahdu eikä mitään ole tehtävissä, luo omalaatuista jännitystä tilanteeseen. Yleisö ei voi millään uskoa, että asianlaita on niin ja odottaa vain mitä kohta tapahtuu. Ja ennen kuin he lopulta huomaavat, ettei mitään todellakaan ole tapahtunut, he ovat joutuneet näkemään varsin monia mielenkiintoisia episodeja, joista jokainen on herättänyt huomiota ja jännitystä omalla tavallaan.

Esslin, Martin : Draaman perusteet (1976/1980), s. 48

Sitaatti 6/2006
Voit saada itsesi näkemään sen, mitä ei todellisuudessa ole olemassa. Siihen sinun tulisi pyrkiä. Tämän taiteilijoiden tempun oppiminen on kiehtovaa. Kun piirrät, siristä silmiäsi alinomaa nähdäksesi, joko erotat haluamasi muodon. Ja kun näet sen - se on siinä, haluttu kuva on siinä - lopeta! Usein kurssin aikana katsoessani aloittelevaa piirtäjää huomaan huudahtavani : Lopeta! Se on siinä. Olet tehnyt sen.

Edwards, Betty : Luovan piirtämisen opas. Käytä oikeaa aivopuoliskoasi (1979/2004), s. 206

Sitaatti 5/2006
Ei se ole ulkona eikä sisällä, vaan käytävässä,
jossa päivän askelet ovat hiljenneet.
Et näe sitä, kun katsot kohti, etkä sitä sivusta näe.
Näet sen kun pää hitaasti kääntyy.
Ei se sinua kosketa rinnoista eikä lantiosta. Sen käsi
laskeutuu siihen missä kylkiluiden poden portaat päättyvät.
Ei se lupaa eikä hyvästejä jätä, rahatta kiipeää
viimeiseen bussiin.

Carlson, Kristina : Viisu (osa runosta)
Teoksessa Hämärän valo (1986), s. 35

Sitaatti 4/2006
Mitä enemmän mietin asioita, sitä vaikeammalta minusta tuntuu asettaa kilpailijat arvojärjestykseen. Mitkä ovat oikeastaan arvosteluperusteet? Onko kypsä taiteilija asetettava hyvin nuoren ja lupaavan edelle, vai onko otettava huomioon tulevaisuuden mahdollisuudet? Kummalle on annettava etusija, tulkinnalliselle neroudelle vai erehtymättömälle tekniikalle? älyvoittoisuudelle vai temperamentille? Klassiselle objektiivisuudelle vai romanttiselle subjektiivisuudelle? Haluaisin antaa kaikille hyvin soittaneille vain todistuksen, että he ovat k kunniakkaasti suoriutuneet Tshaikovski-kilpailusta.

Dmitri Kabalevski (1966)
Teoksessa : Salmenhaara, Erkki (toim.) : Erik Tawaststjerna Esseitä ja arvosteluja (1976), s. 16

Sitaatti 3/2006
Maalarin platoninen rakkaus malliaan kohtaan kuului Matissen työskentelyn perusedellytyksiin : "Maalarin ja mallin välinen suhde on sukulaisuutta kaiken mahdollisen välillä, suhde on yhteinen kieli, suhde on rakkautta, juuri rakkautta." Rakkaus ei merkinnyt Matisselle seksuaalista potenssia niin kuin Picassolle, vaan tunnetta, joka avasi hänelle mahdollisuuden positiiviseen näkemykseen elämästä.

Essers, Volkmar : Henri Matisse 1869-1954. Värin mestari (1990), s.71

Sitaatti 2/2006
Henkilökunnasta merkittävä osa on usein tilapäis- ja vapaaehtoistyövoimaa. Tällä on ollut myös oma aluepoliittinen merkityksensä. Festivaalien joustava organisaatiorakenne ja järjestämiskustannusten suhteellinen alhaisuus ovat mahdollistaneet kulttuuritarjonnan ja -palvelujen ylläpitämisen tapahtumien muodossa myös sellaisilla harvaan asutuilla alueilla, joiden väestöpohja, resurssit tai taiteilijat eivät muutoin riittäisi yhtä merkittävän kulttuurituotannon ylläpitämiseen ympärivuotisesti (Kukkonen 2001).

Kainulainen, Kimmo : Kunta ja kulttuurin talous. tulkintoja kulttuuripääoman ja festivaalien aluetaloudellisista merkityksistä (2005), s. 59

Sitaatti 1/2006
Tuohon oivaan runoilijaan soveltuisivat Montaignen sanat : - Muistakaamme häntä, joka, kun häneltä kysyttiin, miksi hän näki niin paljon vaivaa semmoisen taiteen vuoksi, johon vain ani harvat saattoivat tutustua, vastasi : Ani harvoissa on minulle kylliksi, yhdessä on kylliksi, vaikkei olisi yhtään, niin siinäkin on minulle kylliksi.

Daudet, Alphonse : Kirjeitä myllyltäni (1869/1992), s. 111-112

Sitaatti 12/2005
Tarinan voisi alkaa myös toisin : Nijinsky on aina ollut kitsch. Jo aktiiviuransa aikana Nijinsky tuotteistettiin ennennäkemättömällä tavalla : häntä kuvasivat kaikki kynnelle kykenevät taiteilijat Auguste Rodinista ja Adolf de Meyeristä aina Marc Chagalliin ja Gustav Klimtiin. Taideteosten mekaanisen jäljentämisen aikakaudella valokuvat, lehtijutut ja ennen kaikkea koko Ballets Russes'n ilmiöön liitetty elitismi tekivät Nijinskystä nimen, jonka tunsivat myös ne, jotka eivät olleet nähneet hänen tanssivan.

Järvinen, Hanna : Kitsch ja korkeakulttuuri : Vaslav Nijinskyn tähtikultista
Teoksessa Terho, Henri (toim.) : Hetkiä historiassa (2002), s. 200-201

Sitaatti 11/2005
Teknisellä tasolla voi tehdä jaon kahden tyyppiseen estetiikkaan : "Foto poveraksi" kutsuttu suuntaus vastatusten täysin digitaalisten tai tietokoneella manipuloitujen kuvien esiinnousun kanssa. Näiden kahden välinen dynamiikka saa huomaamaan monimediakäytäntöjen vähenemisen (valokuva/piirustus, valokuva/maalaus, valokuva/kuvanveisto).

Gattinoni, Christian : Ulossuljetun kolmannen osapuolen periaate viime vuosikymmenen ranskalaisessa valokuvauksessa.
Teoksessa Backlight 05 : 7th International Photographic Triennial in Tampere, Finland (2005), s. 161

Sitaatti 10/2005
Rungen ja Friedrichin eroavaisuus ei ole vain muotokuvan ja täytekuvan ero. Se on ennen kaikkea eroavaisuus romanttisen kaipuun suuntaamisessa. Molemmat taiteilijat haluavat saada kadonneen yhteyden takaisin. Runge haki sitä sulautumisella toiseen ihmiseen, sinään, Friedrich sulautumisella maailmankaikkeuteen.
Ajatuksen muotoilussa on oltava tarkkana. Näiden maalausten teema ei ole sulautuminen sinuuteen tai maailmankaikkeuteen. Teema on pikemminkin kaipuu tähän sulautumiseen. Tämä kaipuu ilmenee taiteellisten keinojen käytössä. Niissä korostuu esimerkiksi voimakas lineaaristen ääriviivojen käyttö mikä tällä tavoin suoraan havainnollistaa tietoisuutta erosta.

Traeger, Jörg : Eron ikävä - Philipp Otto Runge ja Caspar David Friedrich.
Teoksessa: Reuter, Brigitte ja Suominen, Tapio (toim.) : Kaipuu maisemaan : saksalaista romantiikkaa 1800-1840. Tampereen taidemuseon näyttely 3.7. - 30.9.1991, s. 84

Sitaatti 9/2005
Taiteella ja unella on lukuisia yhtäläisyyksiä. Ajattelen, että taiteella inhimillisessä yhteiskunnassa on osaksi sama tehtävä kuin uniennäkemisellä yksilön fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Unien informaatiosisällön rikkaus, niiden narratiivisuus, niiden ehtymätön kompleksisuus muistuttaa taideteoksen kerroksisuutta. Unet ja taide ovat portteja paitsi piilotajunnan myös laajemman vapauden ja ennustamattomuuden valtakuntaan.

Krohn, Leena : Kuinka nähdään suljetuin silmin.
Teoksessa : Tribar. Huomioita inhimillisestä ja ei-inhimillisestä (1993), s. 98

Sitaatti 8/2005
Valokuvalle haettiin alussa yleensä visuaalista tarkkuutta. Tästä ajatuksesta poikkeaa englantilainen Julia Margaret Cameron (1815-79), yksi varhaisimmista liike-epäterävyyden avulla kuvaan aistittavaa "plastisuutta" tarkoituksellisesti luonut valokuvaaja. Hänelle liikkeen salliminen kuvassa oli tunnelman luontia, ikään kuin moraalinen velvollisuus kuvattaviaan kohtaan näyttää ihminen katoamattomuuden valossa.

Anttonen, Petri : Ajan kosketus. Aikasarjavalokuva teoksina ja teoriana (2005), s. 46

Sitaatti 7/2005
1920-luvulla julistetaiteessa suosittiin montaasimenetelmää, jolloin valokuvissa ja maalauksissa yhdisteltiin eri tasoja ja eri mittakaavoja. Tyyli oli luonteenomainen jo julisteen edeltäjille - ikoneille ja kansanomaiselle lubok-taiteelle. Montaasia käytettiin myös monissa ennen II maailmansotaa tehdyissä julisteissa (1932-1941). Tuolloin julistetaiteelle ominaiset sosialistisen realismin stereotypiat, joita edustivat tiukkailmeiset, lihaksikkaat työläiset ja punaposkiset lapset, olivat vasta muovautumassa.

Shumnaja, Tamara : "Takaisin Neuvostoliittoon"
Teoksessa Karttunen, Ilkka (toim.) : Sosialistinen realismi - suuri utopia. 17.7.2002 - 22.9.2002 näyttelykirja Helsinki Valkonen sali, s. 18

Alkuun

Sitaatti 6/2005
Sallisen ihmiskuva pakenee tiukkaa lokerointia myös mies- ja naismallin esittämistä koskevien konventioiden suhteen. Mikäli tyypillisen naismuotokuvan ominaisuutena pidetään passiivisuutta ja itseensä uppoamista ja mieskuvan aktiivisuutta ja ympäristön hallintaa, on toki myönnettävä, että suuren osan Sallisen teoksista voi ryhmitellä tämän jaottelun mukaan. Ei kuitenkaan kaikkia : hänen tuotannossaan on avoimia ja lyyrisiä miesmuotokuvia - esimerkiksi Vihreätakkinen herra (Maisteri J.M. Vartiainen, 1911), Larin Kyösti ja Paavo (1915) - ja monet vuosien 1916 ja 1917 maalausten naisista taas ovat itsestään tietoisia ja kontrolloivia eli perinteisiä miehen ominaisuuksia ilmentäviä.

Linder, Marja-Liisa : Ihmisen kuva Tyko Sallisen muotokuvissa 1905-1919 (2005), s. 259

Sitaatti 5/2005
Kukaan ei ole hellemmin ja syvemmin äänenpainoin puhutellut sitä, mikä meissä on parasta. Musorgski on ainutlaatuinen ja tulee jäämään sellaiseksi, koska hänen taiteensa on välitöntä ja kuitenkin kaavoista vapaata. Ei koskaan ole yhtä hienostunut herkkyys välittynyt yhtä yksinkertaisin keinoin ; hänen taiteensa on kuin uteliaan villin, joka löytää musiikin askel askeleelta tunteensa kautta. Koskaan ei liioin ole kysymyksessä mikään tietty muoto, tai ainakin se on niin monitahoinen, ettei sitä voi lukea kuuluvaksi mihinkään vakiintuneeseen, sanoisinko viralliseen lajiin, koska se riippuu ja on tehty peräkkäisistä, pienistä siveltimenvedoista, jotka kirkas selvänäköisyys salaperäisellä tavalla liittää yhteen.

Debussy, Claude : Monsieur Croche - antidiletantti (1901-1905/1921/2001), s. 43-45

Sitaatti 4/2005
Luovuuden kannalta erityisesti kaksi tiedon lajia ovat erityisen tärkeitä :
1) hyödyllinen tieto ja
2) hyödytön tieto.
Hyödyllistä tietoa on kaikki omaan alaasi ja keskeisten haasteidesi ratkaisemiseen liittyvä tieto. Hyödytöntä tietoa puolestaan on mikä tahansa tieto, joka tuntuu kiehtovalta ja innostaa sinua mutta jolle sinulla ei juuri nyt ole mitään käyttöä.
Luovuuden logiikkaan kuuluu, että joskus hyödyllinen tieto osoittautuu hyödyttömäksi ja hyödytön tieto hyödylliseksi. Etukäteen sitä ei voi tietää.

Koski, Jussi & Tuominen, Saku & Kärkkäinen, Ilkka : Kuinka ideat syntyvät. Luovan ajattelun käsikirja (2004), s. 92

Alkuun

Sitaatti 3/2005
On siis noudatettava asianmukaista huolellisuutta ja neuvoteltava ystävien kanssa, ja työn kestäessä olisi myös otettava vastaan kaikki satunnaiset katsojat ja kuunneltava heitä. Tarkoitushan on, että maalarin työ miellyttää yleisöä. Niinpä ei pidä väheksyä yleisön arvostelua ja mielipiteitä silloin kun ne voi vielä ottaa huomioon. Kerrotaan, että Apelleen oli tapana piiloutua maalauksensa taakse, jotta kävijät voisivat puhua vapaammin ja hän saisi rauhassa kuunnella huomautuksia työnsä heikkouksista. Toivoisin, että meidänkin maalarimme useammin kyselisivät ja kuuntelisivat julkisesti muiden mielipiteitä, sillä kaiken muun lisäksi tällainen tuo taiteilijalle suosiota. Kukapa ei pitäisi kunniana sitä, että saa esittää oman käsityksensä muiden töistä! Eikä ollenkaan tarvitse pelätä, että moittijoiden ja kadehtijoiden arvostelu voi vähentää taiteilijan mainetta. Hänen maineensa on näkyvillä ja kaikkien tiedossa, ja juuri hyvin tehty maalaus on hänellä puhuvana todisteena.

Alberti, Leon Battista : Maalaustaiteesta (1435/1998), s. 138

Sitaatti 2/2005
Intuitiivinen tila (välittömästi tajuava) : Avaruudellinen illuusio, jota ei ole luotu mekaanisella järjestelmällä, vaan se perustuu sen sijaan kuvan fyysisille ominaisuuksille sekä taiteilijan vaistoille.

Heikkerö, Markus : Taiteilijan kuvakirja (2001), s. 55

Sitaatti 1/2005
Varmaa on kuitenkin, ettei toivoa voi luoda keinotekoisesti. Eivät sitä anna meille vanhojen mestarien kauneutta ja täydellisyyttä hohtavat maalaukset sen enempää kuin barokin loistavat taivaallisen Jerusalemin kuvat. Toivo on jotain, jota ei voi löytää ulkopuolelta. Sen on tultava sisältä. Kuvat voivat olla toivon heräämisen välineitä.

Rekola, Juhani : Kuva uskon tulkkina (1985), s. 146

Alkuun

Sitaatti 12/2004
"Griet, kerrohan miksi muutit pöydällä olevan kankaan?" Hänen äänensävynsä oli sama kuin silloin kun hän oli kysynyt minulta vihanneksista vanhempieni kotona. Mietin hetkisen. "Näkymä tarvitsee vähän epäjärjestystä vastapainoksi naisen tyyneydelle", selitin. "Jotakin ärsykettä silmälle. Ja sen täytyy kuitenkin olla myös miellyttävää silmälle, ja se on, koska kangas ja hänen käsivartensa ovat samankaltaisessa asennossa." Seurasi pitkä hiljaisuus. Hän tuijotti pöytää. Minä odotin ja pyyhin käsiäni esiliinaan. "En olisi uskonut, että opin jotakin piikatytöltä", hän sanoi viimein.

Chevalier, Tracy : Tyttö ja helmikorvakoru (2001/1999), s. 188

Sitaatti 11/2004
Taide ei pyri täydelliseen vapauteen. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, rajoitus on luovan työn piriste. Olemassa olevien sääntöjen hyväksyminen tai rikkominen on hedelmällisempää kuin työskentely tyhjiössä missä mikä tahansa sopii. Tänään saavutettuaan rajattoman vapauden asteen maalarit alkavat tuntea mustasukkaisuutta kameran rajoituksia kohtaan ja kadehtia sitä tosiasiaa että sattumalla on valokuvauksessa niin tärkeä osa.

Halsman, Philippe : Valokuvaajan taiteesta.
Teoksessa: Saanio, Matti : Missä Golfvirta jäätyy (1972), s. 8

Sitaatti 10/2004
Muidenkin esimerkkien avulla voitaisiin osoittaa, että Kandinsky ei selvästikään ollut yksin kokeillessaan ekspressiivisiä keinoja, mutta hänen kokeilunsa tekee kiinnostaviksi se, että ne antoivat lähtökohdan täysin uudelle käänteelle : hahmojen ympärillä leijuville abstrakteille muodoille. Hänelle nuo hahmot eivät olleet merkityksettömiä tai mielivaltaisia väriläiskiä ; ne edustivat musiikillisen johtoaiheen maalattua vastinetta. Hän halusi ammentaa taiteensa sisällön henkisestä kosmoksesta, samasta värikkäiden ajatusmuotojen asuttamasta henkisestä maailmankaikkeudesta, jota teosofit olivat tutkineet teoksissaan.

Ringbom, Sixten : Näkyvää ylittämässä : abstraktin taiteen uranuurtajien sukupolvi.
Teoksessa: Ringbom, Sixten : Pinta ja syvyys (1989), s. 43

Alkuun

Sitaatti 9/2004
Kun valo tulee, näkee torneja korkealla kiertävät linnut. Siellä melkein ylhäällä olen eilen ollut Juhanin kanssa ja katsellut jostakin ikkuna-aukosta alaspäin kattoparvekkeelle, näitä tuoleja ja pöytää, vesiallasta, vihreitä ruukkupuita, kivisammakoita pieninä läikkinä altaan vieressä, revityillä lakanakaistaleilla peitettyä kaiteen reikää. Kun muistaa miten on nähnyt ja yhtä aikaa samoja katsoo, on kaksi päällekkäistä kuvaa, kuvan takana on toinen kuva tai pelkkä varjo. Minä olen niissä molemmissa vaikka en itseäni näe, käy mielessä hetken.

Jalonen, Olli : Gaudín kääntöpiiri.
Teoksessa : Jalonen, Olli : Värjättyä rakkautta (2003), s. 216

Sitaatti 8/2004
Mutta jo tätä ennen elokuvayhtiöitten mainosmiehet olivat huomanneet, että yleisö oli kiinnostunut elokuvanäyttelijöiden yksityiselämästä, ja niin he ryhtyivät ruokkimaan lehdistöä uutisilla, jutuilla ja tarinoilla näyttelijöiden elämänmenosta. 1920-luvulla, jolloin elokuva-arvostelu oli vielä aivan lapsenkengissä, amerikkalainen yleisö oli tottunut näihin tarinoihin, legendaarisiin ja skandaalintuoksuisiin, ihastustensa elämäntavoista, pukeutumisen ylellisyydestä, suhteista, rakkauksista tai vihastuksista. Syntyi lehtiä, jotka olivat olevinaan elokuva-alan lehtiä, vaikka niissä ei puhuttu juuri mitään elokuvista, mutta sitäkin enemmän "tähtien" yksityiselämästä, Hollywoodin loistosta ja ylellisyydestä, elokuvamaailman häväistysjutuista, avioliitoista ja eroista, kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin. Skandaalit eivät suinkaan vähentäneet massojen ihastusta palvontansa kohteisiin, päinvastoin ne kohottivat ja kirkastivat asianomaisten syntisten mainetta ja kansansuosiota. Tuottajat ja mainosmiehet ottivat kaiken tämän huomioon, he rakensivat legendoja, loivat todellisen elokuvallisen mytologian.

Pulla, Armas J. : Mykän filmin sankarit (1974), s. 109-110

Sitaatti 7/2004
Piirrän päivät pääksytysten figuureita. Teen niitä satakunta ennen maalaamista, koska sillä tavalla säästän aikaa ja rahaa. Minusta niihin alkaa tulla enemmän pyöreyttä ja täyteläisyyttä kuin mitä niissä oli alkuun. Mutta maalaamisesta aiheutuvia kuluja ei aina voi välttää. Jos empisin palkata malleja tai ostaa välttämättömiä maalaustarvikkeita, en saisi mitään vakavaa aikaan.

Gogh, Vincent van : Kirjeitä veljelleni (1981/1937/1883-1886), s. 351

Alkuun

Sitaatti 6/2004
Puhe tyhjästä kuvasta on ehkä puhetta ideaalista. Mutta se on puhetta ideaalista, joka hyvin kuvaa Bressonin elokuvien esteettistä periaatetta : pyrkimystä näyttää kuvin sellaista, mikä ei ole nähtävissä ; sellaisten kuvien näyttämistä, joissa oleellisin on kuvan ja tapahtuman ulkopuolella.

Pönni, Antti : 24 kuvaa tyhjyyteen. Tuonpuoleisen läsnäolo Robert Bressonilla (1989).
Teoksessa: Hyttinen, Pertti (toim.) Merkintöjä Robert Bressonista (1989), s. 74-75

Sitaatti 5/2004
Yhdistämällä edellisissä luvuissa esitetyt ehdot saamme kuvalliselle kitschille seuraavan määritelmän :
(1) Kitsch esittää kohteita tai aiheita, joita pidetään yleisesti kauniina tai joilla on selvä tunnelataus.
(2) Näiden kohteiden ja aiheiden tulee olla välittömästi tunnistettavia.
(3) Kitsch ei oleellisesti rikastuta esitettävään aiheeseen liittyviä assosiaatioita.
Ensimmäinen ehto rajaa kitschin aiheiden piirin, jotka sopivat kitschiin, kun taas kaksi muuta ehtoa rajaavat sen tyyliominaisuudet ja esitystavan. Kaikki kolme ovat välttämättömiä ehtoja : jos maalarimme ei täytä jotakin niistä, kitsch ei häneltä onnistu. Yhdessä nämä ehdot ovat riittävät : jos maalarimme täyttää ne kaikki, hän tekee kitschiä.

Kulka, Tomás : Taide ja kitsch (1997), s. 34

Sitaatti 4/2004
Yksi tutkimuksen (Konlaan, B.B., 2001) kiinnostavimmista havainnoista oli se, että ihminen joka ei ollut aiemmin osallistunut lainkaan kulttuuritoimintoihin, ja aloitti osallistumisen, pystyi saavuttamaan saman tason koetussa terveydentilassa kuin kulttuuririentoihin pitkään osallistunut. Tämän todettiin pitävän paikkansa myös päinvastaisessa tilanteessa eli jos myönteisenä koetut harrastukset jäävät pois, koettu terveydentila huononi.

Brandenburg, Cecilia von : Kuvataide työhyvinvoinnin ja tykytoiminnan tukena. Uusia näkökulmia ja käytännön esimerkkejä (2003), s. 19.

Alkuun

Sitaatti 3/2004
Historiallisen kuvan (kaikki valokuvat ovat sitä heti synnyttyään) ympärillä ilma ikään kuin tihenee. Muualla, siellä mistä valokuvia ei ole, se vastaavasti ohenee. On kuin menneisyys saapuisi tahdottomasti vain pysähtyäkseen kuvaan, johon tiedämme sen täytyvän pysähtyä - voidakseen taas purkautua eteenpäin seuraavaan tuntemaamme valokuvaetappiin. Valokuvien kartoittama historia on kohtalonomaisen vaihtoehdotonta. Kuvat eivät sisällä kulloisessakin hetkessä olemassaolevia tulevaisuuden valintamahdollisuuksia. Ne ovat umpioituja nykyisyyksiä, sitä suljetumpia mitä vanhempia ne ovat.

Kuokka, Petri : Vaalimaalaisia ja vähän muitakin. Kokoelma kyläkuvia 1910 - 30 -luvuilta (1990), s. [4]

Sitaatti 2/2004
Larssonin mukaan bovaristiset kulttuurin kuluttajat eivät otakaan etäisyyttä tekstiin tai kuvaan, vaan päinvastoin juuri ympäristöön ja ympäröivään todellisuuteen. Lukemis- tai katsomistapahtumassa naiskuluttajien nähdään Larssonin tulkinnassa rakentavan "oman huoneen". Siellä heidän elämänkatsomuksensa ja arvostuksensa saavat vahvistuksen vastakohtana ympäröivälle maailmalle, joka taas marginalisoi ja alistaa ne. Larssonin mukaan tällaiseen naisten "oman huoneen" rakentamiseen kulttuurissa sisältyy aina potentiaalinen emansipatorinen elementti. Se on hetkellinen yhteys oman minuuden voimiin, karnevalistinen voitto, jota kyllä juhlitaan järjestelmän sisällä mutta joka on suuntautunut järjestelmää vastaan.

Koivunen, Anu : Isänmaan moninaiset äidinkasvot : sotavuosien suomalainen naisten elokuva sukupuoliteknologiana (1995), s. 193

Sitaatti 1/2004
Ihmiselämän oikea tarkoitus ei mahtane olla, että jäädä asumaan tänne P. Ajatella, tehdä työtä ja elää niinkuin nämä täällä tekevät, se sopii ainoastaan eläimelle, porvarille ja virkamiehelle; vaan ei joka taidetta vähänkin korkeammalla tavalla ymmärtää.

Pekka Halosen kirje Pariisista Akseli Gallen-Kallelalle (1894)
Teoksessa Ilvas, Juha (toim.) : Pekka Halonen sanoin ja kuvin (1990), s. 46

Alkuun

Sitaatti 12/2003
Taidemuseoihin voidaan synnyttää mediavälitteinen suhde tietoverkkoja (lähinnä Internetin kotisivuja) hyväksi käyttäen. Kun viestintätilanteeseen liitetään sähköposti, saadaan yhteys tiettyyn henkilöön, jolta voi pyytää tarkennuksia. Internetin kautta saadaan yhteys yleensä taidemuseon verkkosivuille (verkkopalvelimelle) ja sen tarjoamiin virtuaalisiin kohteisiin, mutta museon henkilökunta jää tilanteen ulkopuolelle.

Issakainen, Anna-Maija : Aitojen kokemusten kaipuu : tietoverkot ja tulevaisuus - juuret ja pilvet.
Teoksessa Inkinen, Sam (toim.) : Sivistyksen haaste : kirjoituksia kulttuurista, kasvatuksesta ja teknologiasta (2003), s. 83

Sitaatti 11/2003
Aloin vetää pieniä vapaaehtoisia taideterapiaryhmiä. Viihdyin työskennellessäni potilaiden kanssa. Kun katselin heidän töitään, vakuutuin siitä, ettei teknisellä taitavuudella ole ratkaisevaa merkitystä. Taiteessa on tärkeintä avoin itseilmaisu, vain sitä kautta voi koskettaa toista ihmistä. Muuta tietä ei ole.

Laulajainen, Leena : Alice Kairan maailma (1987), s. 104

Alkuun

Sitaatti 10/2003
Kritiikin eräs tehtävä on yleisön valistaminen. Tämä tehtävä korostuu rakennustaiteen kohdalla : kritisoitava kohde on jo olemassa, mutta nostamalla yleisön vaatimustasoa voidaan ehkä vaikuttaa kohentavasti tuleviin kohteisiin.

Pauline von Bonsdorff : Arkkitehtuuri ajassa ja tilassa.
Teoksessa Haapala, Arto (toim.) : Taiteen kritiikki (1990), s. 100

Sitaatti 9/2003
Ei ole mitattava vain aikaa vaan myös tilaa, sävyjä, maisemaa,
ilmaa. Ja ilmassa hedelmien, bensiinihöyryjen, peltoteiden
tuoksua, laulua kaukaisilta seuduilta, ihmisten ja eläinten ää-
niä. On oltava valpas. Katso tätä rauhallista laaksoa, joka leijuu
kuin taivaan portaat, ja meren syviä kuiluja aamun lämmössä :
niiden välimatka on sinun silmäsi ja sydämesi välimatka. Ja
maan sisässä : valokerrostumia, joita lopulta huomaamattasi
mittailet, maan sisässä.

Carpelan, Bo : Kerrostumien yksilöllistä mittausta.
Teoksessa Kleen taulun nimi (1999), s. 37.

Alkuun

Sitaatti 8/2003
En ole "terapeuttinen" taiteilija. En tarjoa elokuvissani ratkaisuja, menettelytapoja enkä maailmankatsomuksia, vaan rajoitun kertomaan omista kokemuksistani, tulkitsemaan minua ympäröivää todellisuutta. Jos katsojat tunnistavat itsensä elokuvistani ja päätyvät omalta osaltaan itsensä tiedostamiseen, olen onnistunut pääsemään itsestäni sen kriittisen välimatkan päähän, joka on välttämätön, jotta ihminen voisi alkaa tehdä uusia ratkaisuja ja muuttua.

Fellini, Federico : Fellini (1980 / 74), s. 213.

Sitaatti 7/2003
Vielä yksi vaihtoehto on : todellisuuden kriittinen kuvaaminen ja havainnointi ilman, että siitä kääntyisi pois tai esittäisi jotain konkreettisia ohjelmia maailman parantamiseksi. Espanjalainen taidemaalari Antoni Tàpies on ilmaissut tämän periaatteen seuraavasti :
Meidän täytyy tunnustaa, etteivät oikeat moraaliset ja poliittiset pyrkimykset synnytä väistämättä hyviä maalauksia tai veistoksia. Päinvastoin, historia, ja varsinkin avantgarde-liikkeiden taiteellinen toiminta 1900-luvulla ovat osoittaneet, että syvempi näkemys inhimillisistä olosuhteista, ihmisten paikasta osana luontoa ja ennen kaikkea nyky-yhteiskunnissa toisensa kohtaamista kärsimyksistä ja toivosta on pystytty tavoittamaan sellaisissa taideteoksissa, joissa ei ole tarkkaa aihetta tai symboliikkaa, tai jos on, ne ovat toissijaisia. Näissä taideteoksissa taiteilijat ovat kuitenkin osanneet omien resurssiensa kanssa vapaasti leikkimällä valaa töihinsä ihmeellistä elämää, joka viettelee ja koskettaa meitä.

Aho, Kalevi : Taide ja ajanhenki.
Teoksessa Kantokorpi, Otso & Rehor, Petr (toim.) : Asennetta! Kiilan albumi 2001, s. 36

Alkuun

Sitaatti 6/2003
Tärkeimpänä edellytyksenä informantit pitivät tietynlaista asennetta ja suhdetta omaan työhön : ehdotonta sitoutumista ja intohimoa (vrt. ESVAn asennemääritelmä). Tuotannon laatu ja määrä eivät olleet yhtä ratkaisevia kuin pyyteettömyys, rehellisyys, vilpittömyys, sitkeys, tinkimättömyys, peräänantamattomuus ja itsensä likoon paneminen. Valokuvataiteilijan erityistietämystä luonnehdittaessa korostettiin itseilmaisua ja tulkintaa ; teknistä taitoa, joka on niin kutsuttuun soveltavaan tai ammattivalokuvaukseen liitetty professionaalinen määre, vastaavasti vähäteltiin.

Karttunen, Sari : Taiteilijan määrittely : refleksiivisyyden esteitä ja edellytyksiä taidepoliittisessa tutkimuksessa (2002), s. 38

Sitaatti 5/2003
Uhmakkuudessaan Fanny Churberg aloitti suomalaisen maisemamaalaustradition, jossa peittelemättömän avoimesti siirretään omia tuntemuksia luontoon, käytetään sitä mielen peilinä.

Ahtola-Moorhouse, Leena : Fanny Churberg - myytin ainekset.
Teoksessa Maula, Marna (toim.) : Fanny Churberg 1845-1892. Näyttely Pyyninkinlinnassa 25.5. - 7.8.1988, s. 14.

Sitaatti 4/2003
PB : Joka tapauksessa hyvin harvassa ovat ne, jotka ovat tietoisia ajattelun ja mielikuvituksen autonomiaan kohdistuvasta uhasta, tulipa se sitten kustantajien tai toimittajien, akatemioiden tai palkintolautakuntien, kulttuuriministereiden tai toimikuntien, valtion tilausten tai yksityisten mesenaattien taholta. Vielä harvemmassa ovat ne, jotka ovat valmiit luopumaan narsistisista palkinnoista tai tarjotuista symbolisista eduista (varsinkin kun kieltäytyminen näkyy vain poissaolona ja on siten tuomittu jäämään huomaamatta... ).

Bourdieu, Pierre & Haacke, Hans : Ajatusten vapaakauppaa (1997 / 1994), s. 45

Alkuun

Sitaatti 3/2003
Valokuvat määrittävät kauneuden ja - sukupolvien valokuvausperinteen jälkeen - kuluttavat koko käsitteen tyhjiin. Esimerkiksi tietyt luonnonihmeet ovat jääneet lähes kokonaan vain näppäilijöiden uupumattoman huomion kohteiksi. Kuvien kylläännyttämät ihmiset pitävät todennäköisesti auringonlaskua typeränä aiheena ; se muistuttaa ikävä kyllä liiaksi valokuvia.

Sonntag, Susan : Valokuvauksesta (1984 / 1977), s. 83

Sitaatti 2/2003
Valokuvajournalismin genretyypitys näkyy tässä aineistossa kahtiajakona :
1) Sensaatiolehdet pyrkivät murtamaan imagonrakennuksen tyylikeinoja ja pilkkaamaan ja ironisoimaan valtaa, jota yksi näkemys tukee. Ne näyttävät tavalliset ihmiset arkipäivän realistisina, kun taas
2) toinen näkökulma pyrkii pönkittämään positiivisia näkemyksiä ja näkemään tavallisetkin ihmiset esteettisemmin. Sensaatiolehdet tai skandaalihakuiset lehdet alistavat kuvattavia malleja (sikäli kun saavat mallit suostumaan kuvattavaksi) viihteelle, tirkistelylle ja katseen kohteeksi. Ne näyttävät imitoivan imagonrakennuksen syöttämiä malleja, mutta viimeistään lajityyppi sotkee tulkinnan. Muut lehdet illusoivat viihteellisiä aspekteja sensaatiolehtiä hienovaraisemmin, esimerkiksi kuvaamalla pukeutumisen ja asentojen sovinnaisempia muotoja. Poikkeuksen tähän kahtiajakoon voi tehdä kuvallinen kannanotto, joka nostaa esimerkiksi ironian esille piktoriaalisten ja/tai plastisten fiktivisointien avulla.

Riitta Brusila : Realismista fiktioon. Visuaalisuus ja suomalaiset aikakauslehdet (1997), s. 130-131.

Sitaatti 1/2003
Menneen ajan ihmiset sanoivat : runo on maalaus ilman muotoja ja maalaus on runo, jolla on muoto

Guo XI : Metsien ja virtojen ylevä viesti (1999 / 1000 -1090), s. 58

Alkuun

Sitaatti 12/2002
Valokuvauskone tekee nopeasti ja tarkkaa työtä, ja toiseksi on se niin sanoakseni puolueeton. Selvillä valokuvilla on aina arvonsa, jos vaan itse aiheet ovat sopivasti valitut. Niihin tulevat luonnon mukaisesti kaikki seikat, huolimatta siitä, onko kuvaaja niitä kaikkia huomannutkaan.

Inha, I. K. : I.K. Inha Vienan Karjalassa. (1996 / n. 1893). CD-ROM

Sitaatti 11/2002
Tämä näkökulma voidaan tiivistää seuraavasti : jos kuvasta puhuminen on aina kielikuvallista toimintaa, niin ehkä "vain" kielikuvallisesti puhuen kuva voi milloin tahansa muuttua sanoiksi ja sanat kuviksi.

Mikkonen, Kai : Kuvan ja sanan suhteesta. Visuaalisen ja verbaalisen esittämisen rajankäyntiä W.J.T. Mitchellin mukaan.
Teoksessa : Saarikangas, Kirsi (toim.) : Kuvasta tilaan. Taidehistoria tänään. (1999), s. 139

Sitaatti 10/2002
Hän olisi halunnut, että minulla olisi huoneessani valokuvia mahdollisimman kauniista muistomerkeistä tai maisemista. Mutta vaikka kuvattu kohde oli esteettisesti arvokaskin, niin ostamishetkellä hän olikin sitä mieltä, että mekaaninen ilmaisumuoto, valokuva, toi liian selvästi esille arkipäiväisyyden ja hyötynäkökohdat. Hän yritti hämätä, ja vaikkakaan hän ei pystynyt kokonaan poistamaan arkipäiväistä kaupallisuutta hän yritti ainakin rajoittaa sen osuutta, tuoda sen tilalle aina vain enemmän taidetta, soluttaa siihen ikään kuin useita taiteen "kerrostumia" : hän ei ostanut valokuvia Chartresin katedraalista, Saint-Cloudin suihkulähteistä, Vesuviuksesta ; sen sijaan hän tiedusteli Swannilta oliko kukaan kuuluisa taiteilija kuvannut niitä ja piti parempana antaa sitten minulle valokuvia Corotin maalaamasta Chartresin katedraalista, Hubert Robertin maalaamista Saint-Cloudin suihkulähteistä, Turnerin maalaamasta Vesuviuksesta, ja niin taidetta tuli yksi aste lisää. Mutta vaikka valokuvaajaa ei ollutkaan kelpuutettu kuvaamaan taideteosta tai luontoa, vaan tehtävä oli annettu suurelle taiteilijalle, niin valokuvaajaa kuitenkin tarvittiin välittämään taiteilijan tulkinta. Törmättyään täten uudelleen arkipäiväisyyteen isoäiti yritti torjua sitä yhä kauemmaksi. Hän kysyi Swannilta, mahtoiko teoksesta olla olemassa jäljennöstä, ja milloin vain oli mahdollista hän valitsi vanhat jäljennökset, joilla oli vielä jokin lisäarvo, esimerkiksi sellaiset, jotka esittävät taideteoksen siinä asussa jossa sitä ei voi nähdä enää nykyään (niin kuin Morghenin etsaus Leonardo de Vincin Ehtoollisesta ennen teoksen turmeltumista). Täytyy sanoa, että kun lahjojen antaminen käsitettiin tällä tavoin, eivät tulokset suinkaan aina olleet loistavat.

Proust, Marcel : Kadonnutta aikaa etsimässä : Swannin tie : Combray (1968 / 1919), s. 49 (sarjan 1. osa)

Alkuun

Sitaatti 9/2002
Hollywoodin lähestymistapa, "Hollywood-kaava", korosti konventioita ja stereotyyppejä, jotta yleisö pystyisi välittömästi tunnistamaan kulloisenkin lajin. Lisäksi konventioilla oli oltava oma estetiikkansa, joka toisi yleisön takaisin kerta toisensa jälkeen ja jossa kysymys ei olisi siitä "mitä tapahtuu seuraavaksi?", johon vastaus olisi tiedossa, vaan siitä "miten se tapahtuu?".

Toiviainen, Sakari : Suurinta elämässä. Elokuvamelodraaman kulta-aika (1992), s. 27

Sitaatti 8/2002
Tekniikalla on merkitystä ainoastaan sikäli, että kuvaajana sinun täytyy hallita sitä viestiäksesi näkemäsi. Sinun tulee kehittää ja soveltaa omaa henkilökohtaista tekniikkaasi ainoastaan mahdollistaaksesi mielikuvasi (havaintosi) taltioimisen filmille. Ainoastaan tuloksilla on merkitystä, ja lopullinen taidon todiste on aina valmis kuva.

Henri Cartier-Bresson : Johdanto teokseen Ratkaiseva hetki (1952)
Teoksessa : Lintunen Martti (koonnut) : Kuvista sanoin. Ajatuksia valokuvasta (1983), s. 96

Sitaatti 7/2002
Edelfelt on jakanut sekä vaaleimmat että tummimmat sävyt päähenkilöihin ja kuvannut teoksen sisällön kannalta vähemmän tärkeät alueet puolisävyillä. Henkilöiden takana harmaa seinä muodostaa tasoittavan puolisävyn äärimmäisten valojen ja varjojen välille. Vasemmalle sijoitettu ikkuna ei langeta kuvaan juurikaan valoa - se heijastelee vain hennosti sotilaiden ryhmästä, lähinnä peitsien kärjistä - mutta tuo muuten elävyyttä taustaan, josta Edelfelt on poistanut luonnoksissa kaavailemansa holvikaaret ja pilasterit oviaukkoa lukuunottamatta. Jokaisella yksityiskohdalla on oman merkityksensä mukainen valööri.

Elina Anttila : Albert Edelfelt & la nouvelle peinture (2001), s. 130

Alkuun

Sitaatti 6 /2002
Kunkin asian, idean ja emootion esittämiseen on olemassa oikea media. Vierastan ajatusta yrittää välittää karkeasti yhdellä taidemuodolla ajatusta, joka toisella on yksinkertaista tuoda kristallinkirkkaana ymmärrettäväksi.

Joona Tena : Erilleen kasvaneet maailmat : Vuorovaikutus arkkitehtuurin ja elokuvan ajattelussa.
Teoksessa Mikael Sundman (päätoim.) : Elokuva ja arkkitehtuuri (1996), s. 48

Sitaatti 5/2002
Milloin maestro ei ollut matkoilla, hän työskenteli ällistyttävällä metodilla : toinen käsi maalasi latomaisemaa, kun toinen piteli luuria, johon Palmu samalla rupatteli maratonpuhelua - tavallisesti Suomeen. Puhelun loputtua taulu oli yleensä valmis ja todennäköisesti myyty. Uuden puhelun aikana lato siirtyi hieman ja luovuus jatkui syvän harmonian vallitessa, jonka keskellä isäntämiehen charmi kaupitteli hiljakseen valmistuvan sarjatuotteen eetteriin.

Reijo Rax Rinnekangas : Maantiekiitäjä taiteen labyrinteissä (1996), s. 118.

Sitaatti 4 /2002
Kaikessa taiteessa on oltava sisältö, sanoi prinssi Eugen. Katsojan ei tarvitse oivaltaa sisältöä, sen pitää kätkeytyä teokseen. Taiteilijana olo on loppujen lopuksi ja kaiken kaikkiaan ainoastaan elinikäistä sisältöjen metsästämistä, toimintaa joka tavallaan muistuttaa tavallisen elämän tarkoituksen etsimistä, mutta se on intohimoisempaa ja tiiviimpää. Perimmäinen tarkoitus on luultavasti lisätä maailman rikkauteen vielä yksi selkeästi muotoutunut ja ruumiillistunut tietoisuus. Samalla taiteilija voi myös pienentää tai rajoittaa omaa katoavaisuuttaan.

Torgny Lindgren : Oikea maisema (2001), s. 201

Alkuun

Sitaatti 3/2002
Toistuva paneutuminen samaan aiheeseen leimaa Cézannen tuotantoa alusta loppuun saakka. Palatessaan elämänsä viimeisinä vuosina kerta toisensa jälkeen samaan paikkaan, josta näki Sainte-Victoire-vuoren, Cézanne halusi keskittyä vangitsemaan vuoren visuaalisesti. Hän ei pyrkinyt kopioimaan todellisuutta vaan luomaan kuvallisen vastineen omalle näkövaikutelmalleen. Perspektiivimaalauksen sovinnaissäännöt olivat hänelle toki tutut(.)

Nicole Nonhoff : Paul Cézanne : Elämä ja tuotanto (2001), s. 78

Sitaatti 2/2002
Valokuva voi olla niin vastaanottajalle kuin tekijällekin vain ohikiitävä palanen kuvien massassa. Mutta se voi olla myös tekijän ja katsojan kohtauspaikka, siihen latautuu merkityksiä. Kuva herättää toisia kuvia ja niiden mukana ajatuksia, muistoja, tunteita.

Leena Saraste : Valokuva tradition ja toden välissä (1996), s. 169

Sitaatti 1/2002
Kun Mether-Borgström antaa kuvilleen nimen "Peippo", "Pääskysiä", jne., on tietenkin selvää, että kuvien muoto ja ilme eivät perustu luonnonmukaiseen lintukuvaan, vaan siihen sisäiseen kuvaan, joka taiteilijalla on linnun hahmosta, hengestä, liikkeestä, lennosta, muodosta ja niin edelleen. Tästä kokonaisvaltaisesta sisäisestä kuvasta syntyvät Mether-Borgströmin ei-esittävät sommitelmat.

C-J af Forselles : Konkretismi hymyilee.
Teoksessa Leena Lindqvist (toim.) : Ernst Mether-Borgström (1996), s. 113

Alkuun

Sitaatti 3/2001
Hyvinkin itsekkäistä syistä olen pyrkinyt hälventämään taiteen sumuverhoa, saattamaan työni luonteen käsitettäväksi, koska ainoastaan siten pystyn kohottamaan kuvan arvostusta : luomalla perusteita tällaisen toiminnan kouluttamiseen, tutkimiseen, arvostelemiseen ja tukemiseen. Niin kauan kuin taiteilijoita pidetään "yhden sortin hulluina", säilyy taiteentutkimus myös harmittoman spekulaation temmellyskenttänä.

Mika Launis : Kuvituksentutkimus, taiteen funktio ja identiteetti.
Teoksessa Kaisu Rättyä ja Raija Raussi (toim.) : Tutkiva katse kuvakirjaan (2001), s. 75.

Sitaatti 2/2001
'Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin!' Näillä sanoilla Lumikin äitipuoli tivaa Grimmin sadussa peililtään totuutta. Itse asiassa on sangen oireellista, että peiliä pidetään jonkinlaisena totuuden torvena, vaikka sen totuudellisuus perustuu pohjimmiltaan valheeseen, jossa oikeasta tehdään vasen ja siten 'väärä', ei-oikea. Suoraan peiliin katsomalla on siis mahdotonta nähdä totuutta. Tuttu peilikasvo, jota pidetään totuudenmukaisena julkisena naamiona, on aina väistämättä yksityinen fiktio. Sen näkee vain kasvojen omistaja, sillä muut näkevät kuvan peilikuvan.

Maaretta Tukiainen : Peili - Silmän Sokea Piste?
teoksessa Jukka Sihvonen (toim.) : Silmä : näkökulmia visuaaliseen kulttuuriin (1996), s. 118

Sitaatti 1/2001
Taulu ei siis alun alkaenkaan ole itseensä sulkeutuva visuaalinen objekti vaan pikemminkin keskustelun tai paritanssin kaltainen. Ankarakin geometria latautuu liikedynamiikalla, ja kun/jos katsoja yhtyy tanssiin, dynamiikka rikastuu.

Markku ja Olli Valkonen : Kauneuden jäljillä (1999), s. 198